Pyö­rä­mat­kal­la Kymi­jo­ki­laak­sos­sa hiljaiset tiet vievät hienoihin kohteisiin

Matka toteu­tet­tu yhteis­työs­sä @visitkotkahamina ja @visitkouvola kanssa ja se on Euroopan unionin osarahoittama.

Suomen kaak­kois­kol­kas­sa, Kymen­laak­sos­sa, on kehitelty vii­me­vuo­si­na runsaasti uusia pyö­rä­mat­kai­lu­reit­te­jä. Vali­koi­mas­ta löytyy kai­ken­lai­sia vaih­toeh­to­ja lyhyiden päi­vä­ret­kien ja moni­päi­väis­ten seik­kai­lu­reis­su­jen väliltä.

Näistä reiteistä omaan silmääni pisti eri­tyi­ses­ti Unoh­tu­ma­ton Kymi­jo­ki­laak­so ‑pyö­rä­reit­ti, sillä joet ovat ins­pi­roi­neet minua pyö­räi­le­mään aiem­min­kin. Viime vuosina olen polkenut sekä Van­taan­joen että Tornion- ja Muo­nion­joet päästä päähän. Kymijoki ei ole aivan yhtä yksioi­koi­ses­ti paikasta A paikkaan B virtaava joki kuin edellä mainitut, sillä mereenkin se laskee peräti viiden eri haaran kautta. Joki­laak­son parhaat palat on kuitenkin helppo kokea pyö­rä­reit­tiä seu­raa­mal­la. Niinpä lähdin kokei­le­maan, mitä kaikkea Kymijoki minulle tarjoaisikaan!

Oma reissuni sijoittui toukokuun lop­pu­puo­lis­kol­le, ja ajankohta oli mitä parhain: kevään tul­va­ve­det saivat kosket kuohumaan komeasti, luonto oli juuri saa­vut­ta­mas­sa kau­neim­man kukois­tuk­sen­sa, voikukat ja kir­sik­ka­puut olivat puh­jen­neet kukkaan ja lämpimän aurin­koi­set säät suosivat.

Mutta mil­lai­ses­ta pyö­rä­mat­ka­rei­tis­tä siis on kyse?

Unoh­tu­ma­ton Kymi­jo­ki­laak­so ‑pyö­räi­ly­rei­til­lä on mittaa noin 240 kilo­met­ria, ja se kulkee neljän kunnan (Kouvolan, Kotkan, Pyhtään ja Loviisan) alueella. 

Kouvola on reitin alku- ja pää­te­pis­te, ja sinne on helppo päästä pyörän kanssa junalla. Lähijunat pysäh­ty­vät useassa kohtaa myös Kouvolan ja Kotkan välissä, joten hätä­ti­lan­tees­sa junan kyytiin voi hypätä myös matkan varrelta. 

Kymi­jo­ki­laak­son pyö­rä­reit­ti on vaa­ti­vuus­ta­sol­taan suht helppo, joten uskallan suo­si­tel­la sitä myös koke­mat­to­mam­mil­le pyö­rä­reis­saa­jil­le. Kor­keus­e­rot eivät ole suuria, joten loput­to­miin ylämäkiin hyy­ty­mis­tä ei tarvitse pelätä. Sanoisin, että varsinkin reitin alku­tai­pa­le Kou­vo­las­ta Kotkaan joen itäpuolta pitkin on tasai­suu­des­saan varsin armelias. Paluu­mat­kal­la Ruot­sin­pyh­tään ja Kouvolan välillä maasto on hieman kum­pui­le­vam­paa, mutta mitään tap­po­nousu­ja ei tältäkään osuudelta löydy.

Tiet reitin varrella ovat hyvä­kun­toi­sia ja varsin rau­hal­li­sia. Välillä pyö­räil­lään pyö­rä­teil­lä, välillä hil­jais­ten maan­tei­den laidassa, mutta suht usein myös hiek­ka­teil­lä ja helpoilla met­sä­po­luil­la. Reitti on ajet­ta­vis­sa monen­lai­sil­la pyörillä, eli ihan taval­li­sel­la­kin pyörällä pärjää. Kovin ohut­ren­kai­sel­le maan­tie­pyö­räl­le soratiet ja met­sä­po­lut voivat sen sijaan olla liikaa.

Reit­ti­kart­ta löytyy Out­doo­rac­ti­ve ‑pal­ve­lus­ta. Out­doo­rac­ti­ves­ta näkee kätevästi myös monia reitin varrelta löytyviä näh­tä­vyyk­siä ja palveluita.

Reit­ti­kart­taa voi käyttää joko Out­doo­rac­ti­ven oman sovel­luk­sen kautta tai ladata tiedoston sieltä johonkin toiseen navi­goin­ti­so­vel­luk­seen. Itse esi­mer­kik­si latasin kartan käyt­tä­mää­ni Komoot ‑sovel­luk­seen ja navigoin sen avulla. 

Pyö­rä­mat­kan Kymijoen mai­se­mis­sa voi toteuttaa monilla tavoin. Reitin varrelta löytyy useita maja­paik­ko­ja, joten pyö­rä­mat­kai­li­ja voi halu­tes­saan nukkua yöt mukavasti laka­noi­den välissä. Aivan yhtä hyvin voi reissun tehdä myös ulkona yöpyen, sillä matkan varrelta löytyy myös mukavia telttapaikkoja.

Omalla reis­sul­la­ni yövyin tällä kertaa majoi­tus­pal­ve­lui­ta käyttäen ja esit­te­len­kin tässä jutussa käyt­tä­mä­ni maja­pai­kat. Jo nyt voin kuitenkin todeta, että kaikki käyt­tä­mä­ni maja­pai­kat osoit­tau­tui­vat pyöräilijäystävällisiksi!

Vaikka en itse tällä kertaa nukkunut ulkona, muutama tau­ko­paik­ka teki niin suuren vai­ku­tuk­sen, että taidan tule­vai­suu­des­sa käydä kokei­le­mas­sa niitä myös telttaillen. 

Kuinka monta päivää reitin kier­tä­mi­seen tarvitsee? Se riippuu täysin pyö­räi­li­jäs­tä! Mikäli keskittyy näh­tä­vyyk­sien sijaan lähinnä pol­ke­mi­seen, reitti on kier­ret­tä­vis­sä kahdessa päivässä (kovim­mil­le pol­ki­joil­le vaikka yhdessä!), mutta tällöin ei toden­nä­köi­ses­ti ehdi naut­ti­maan joki­laak­son tut­ki­mi­ses­ta sen ansait­se­mal­la tavalla. Hitaasti nau­tis­ke­le­va reissaaja voi varata matkalle vaikka viisi päivää, mutta uskoisin, että suu­rim­mal­le osalle 3–4 päivää on sopiva aika. Tällöin päi­vit­täi­set etäi­syy­det pysyvät vielä koh­tuul­li­si­na, ja aikaa jää myös näh­tä­vyyk­sien ja luon­to­koh­tei­den tut­ki­mi­seen. Tar­vit­taes­sa toki myös reittiä voi lyhentää omaan aika­tau­luun sopivaksi.

Tii­vis­te­tys­ti voisi sanoa, että mikäli hakusessa on mie­len­kiin­toi­nen, monen­lai­sil­le pyö­räi­li­jöil­le sopiva ja hyvin lii­ken­neyh­teyk­sin varus­tet­tu pyö­rä­mat­ka­reit­ti Etelä-Suomessa, tässä on mainio vaihtoehto! 

Seu­raa­vak­si kuvaus omasta reis­sus­ta­ni etappi etapilta. Suo­sit­te­len kuitenkin tsek­kaa­maan myös Instagram-tilini @seikkailupyorailija, josta löydät lisää mate­ri­aa­lia reissusta mm. pro­fii­li­ni kohokohdista!

Päivä 1: Kouvola — Myl­ly­kos­ki — Inkeroinen/Ankkapurha — Ahvion­kos­ki — Kul­taan­kos­ki, 45 km

Pääsin aloit­ta­maan oman matkani vasta ilta­päi­väs­tä, joten suun­nit­te­lin jo ennakkoon pitäväni kilo­met­ri­mää­rän koh­tuul­li­se­na. Tou­ko­kuus­sa valoa toki riittää pitkälle iltaan, joten sikäli saatoin edetä varsin stres­sit­tö­mään tahtiin.

Matkani starttasi kotoa Hel­sin­gis­tä, joten reitille pääs­täk­se­ni hyppäsin pakatun pyöräni kanssa ensiksi junaan. Kouvola on muuten siitä kätevä kohde, että sinne pääsee myös lähi­ju­nal­la (vaihto Lahdessa), joissa ei tarvitse IC-junien tapaan erikseen maksaa pyöräpaikasta.

Reitti on selkeästi suun­ni­tel­tu junalla saapuvia ulko­paik­ka­kun­ta­lai­sia ajatellen, sillä se  lähtee liik­keel­le Kouvolan rau­ta­tie­a­se­mal­ta. Sieltä se  ohjaa pyö­räi­li­jän pois kaupungin kes­kus­tas­ta rau­hal­li­sia ja hyvä­kun­toi­sia pyö­rä­tei­tä pitkin. 

Muutaman kilo­met­rin pol­jet­tua­ni havahduin siihen, etten ollut vielä nähnyt itse Kymijokea ollenkaan. Kauan ei kui­ten­kaan tarvinnut odottaa. Noin viiden kilo­met­rin kohdalla Kymijoki ilmestyi tien viereen kauniisti väl­keh­ti­vä­nä virtana. Joki­mai­se­mat toivat pyö­räi­lye­lä­myk­seen samantien lisä­an­nok­sen taikaa. 

Pysäh­dyin­kin ihai­le­maan kevät­päi­väs­sä pais­tat­te­le­vaa Kymijokea heti ensim­mäi­sel­le mah­dol­li­sel­le tau­ko­pai­kal­le, hieman väsäh­tä­neen näköisen laiturin luokse. ”Tästä tapasi ennen kulkea lossi”, tiesi kertoa pai­kal­li­nen tak­si­kus­ki, joka oli niin ikään pysäh­ty­nyt viet­tä­mään taukoa kau­nii­siin jokimaisemiin. 

Hetken joen kauneutta ihas­tel­tua­ni oli aika jatkaa matkaa. 

Pian saavutin Myl­ly­kos­ken ja siellä kohtasin lisää mukavia yllä­tyk­siä. Ensin­nä­kin Kes­ki­kos­ken museo­sil­lal­ta avautui hienot näkymät joelle. Toi­sek­seen aivan sillan tun­tu­mas­sa navi­gaat­to­ri ohjasi minut yllättäen tämän pyö­rä­ret­ken ensim­mäi­sel­le lyhyelle polkuosuudelle! 

Met­sä­po­lut ovat etukäteen aina jän­nit­tä­vä mysteeri, joista ei var­muu­del­la voi tietää, mitä on luvassa. Tämä pätkä oli kuitenkin oikein mukava: help­po­kul­kui­nen ja hyvä­kun­toi­nen, ja lisäksi kauniilla metsä- ja joki­mai­se­mil­la varustettu.

Met­sä­po­lun jälkeen meno jatkui jonkin aikaa mukavalla Koi­vusaa­ren alueen ulkoi­lu­rei­til­lä kaunista joki­ran­taa ihaillen.

Inke­roi­nen: Alvar Aallon Teh­taan­mä­ki ja Ank­ka­pur­han kulttuuripuisto

Ilta­päi­vän edetessä saavuin Inke­rois­ten Teh­taan­mäel­le. Teh­taan­mä­ki sijaitsee Ank­ka­pur­han eli tuo­reem­mal­ta nimeltään Anja­lan­kos­ken vieressä. Voimakas koski on hou­ku­tel­lut paikalle teol­li­suut­ta, ja Teh­taan­mä­ki onkin Alvar Aallon suun­nit­te­le­ma asuinalue viereisen tehtaan henkilökunnalle. 

Teh­da­sym­pä­ris­tö saattaa sanana tuoda mieleen lähinnä ankeuden, mutta tästä paikasta se on kaukana! Alueella on Aallon 1930–50-luvuilla  suun­nit­te­le­mien talojen lisäksi myös vanhempaa raken­nus­kan­taa, mutta yhtä lailla kaikki aika­ker­ros­tu­mat ovat sopusoin­nus­sa ympä­ris­tön­sä kanssa.

Jos Aallon ark­ki­teh­tuu­ri kiehtoo enem­män­kin, niin Kymen­laak­sos­ta löytyy muitakin mer­kit­tä­viä Aalto-kohteita, joita varten on suun­ni­tel­tu jopa ihan oma pyöräilyreittinsäkin!

Kosken kupeesta löytyy myös Ank­ka­pur­han kult­tuu­ri­puis­to, josta ei sen nimestä huo­li­mat­ta tosin löytynyt ankkoja! Mui­nai­sis­sa murteissa ”ankka” on nimittäin tar­koit­ta­nut ”kovaa” tai ”sankkaa”, ”purha” puo­les­taan ”kosken tai virran ryöppyä tai kuo­hu­paik­kaa”. Sankasti ryöp­pyä­väl­tä koskelta paikka totisesti näyt­tää­kin! Vehreältä puis­toa­lu­eel­ta löytyy ankkojen sijaan mm. fris­bee­gol­fra­ta, pik­nik­paik­ka, kahvila ja majoitusta. 

Anjala — Susikoski — Huruksela — Ahvionkoski

Ank­ka­pur­han lähis­töl­tä löytyy Anjalan taajama, josta löytyy kaksi ruo­ka­kaup­paa eväs­va­ras­to­jen täy­den­tä­mi­seen. Tämän jälkeen seuraava mai­se­mal­li­ses­ti kiin­nos­ta­va kohta on Susikoski, jonka vierestä löytyy suosittu kahvila.

Tässä vaiheessa saa­vu­taan­kin sitten Huruk­se­lan kylään, ja sieltä alkoi ensim­mäi­sen päivän itselleni pyö­räi­lyl­li­ses­ti mieluisin osio. Reitti nimittäin lähti pois päätieltä ja suuntasi mukaville, hil­jai­sil­le sora­teil­le ensin maa­seu­tu­mai­se­mis­sa, sitten metsässä.

Ja ahh, sitten reitti tarjosi mah­dol­li­suut­ta koukata Ahvion­kos­kel­le. Tämä mutka kannattaa ehdot­to­mas­ti tehdä, sillä ainakin itse olisi voinut jäädä ihai­le­maan tätä kaunista kos­kia­luet­ta pidem­mäk­si­kin aikaa. Kyseessä on suojeltu, 1,2 kilo­met­ria pitkä koskialue, joka varsinkin näin kevät­tul­va­ve­sien voi­mis­ta­ma­na virtasi valtoimenaan. 

Majoitus: Erämys Keisarin Kosket ja Laawu jokirannassa

Ahvion­kos­kel­ta ei olekaan enää pitkä matka Kul­taan­kos­kel­le, jossa vietin ensim­mäi­sen yöni Erämys Keisarin Kosket ‑yrityksen Laawu-majoi­tuk­ses­sa.

Tänne Erämyksen Kultaan kos­ki­ti­lal­le minut hou­kut­te­li ennen kaikkea mah­dol­li­suus kokeilla Laawu-majoi­tus­ta aivan joen rannassa. Ja teroi­tet­ta­koon, että kun puhun Laawusta, niin en tarkoita perin­teis­tä laavua, vaan glamping-henkistä ja ympä­ris­töön sulau­tu­vaa, koko seinän laa­jui­sel­la mai­se­maik­ku­nal­la varus­tet­tua pientä, kol­mion­muo­tois­ta ”mökkiä”. 

Laawuja on viime vuosina alkanut nähdä yhä useam­mas­sa paikassa, mutta täällä Kymen­laak­sos­sa niistä voidaan puhua suo­ras­taan pai­kal­lis­tuot­tee­na, sillä Laawuja raken­nut­ta­va yritys sijaitsee Kouvolassa.

Rakastan jokia ja jokien varrella lei­riy­ty­mis­tä, joten tämä majoi­tus­muo­to todella hurmasi minut! Ikku­na­sei­nän viereen ase­tel­lul­ta sängyltä saatoin ihailla joen virtaa, josta minut erotti käy­tän­nös­sä vain ikkuna ja pieni terassi. Laawu toimisi eit­tä­mät­tä tun­nel­mal­li­se­na maja­paik­ka­na paris­kun­nan honey­moo­nil­le, mutta täytyy sanoa, että nautin koke­muk­ses­ta suun­nat­to­mas­ti myös itsekseni. Veden virran ja vesi­lin­tu­jen seu­raa­mi­nen on usko­mat­to­man medi­ta­tii­vis­ta, ja en voinut olla ajat­te­le­mat­ta, että täl­lai­sil­la mai­se­mil­la varus­tet­tu asumus olisi kyllä unelmakotini.

Näin nälkäisen pyö­räi­li­jän näkö­kul­mas­ta täytyy kehaista myös ruo­ka­tar­jon­taa, joka oli runsasta, riit­toi­saa ja maukasta. Etenkin illal­li­sen ros­vo­pais­ti ja loimulohi veivät kieleni mennessään. 

Erämys tarjoaa majoi­tuk­sen lisäksi pal­ve­lui­ta myös ryhmille, ja minunkin saa­pues­sa­ni alkuil­las­ta paikalla oli pari tyhy-porukkaa, joiden ohjel­mas­sa oli ollut niin kos­ken­las­kua, sau­no­mis­ta ja paljusta naut­ti­mis­ta. Illan myötä ryhmät kuitenkin lähtivät ja jäljelle jäi joen kohina ja täy­del­li­nen rauha.

Ilta­myö­hään pääsin vielä naut­ti­maan tyn­ny­ri­sau­nan  löylyistä ja dip­paa­maan hiet Kymijoen vielä tässä vaiheessa kevättä vii­lei­siin vesiin. En tiedä voinko löytää tarpeeksi ylis­tys­sa­no­ja kuvaamaan Kultaan kos­ki­ti­lan sijaintia var­sin­kaan täl­lai­se­na täy­del­li­sen kauniina alkukesän iltana. Auringon laskiessa maillensa ymmärsin kuitenkin, miksi paikan nimi on Kul­taan­kos­ki — aurinko todella värjäsi virran kul­tai­sek­si. Näihin maisemiin oli hyvä nukahtaa.

Päivä 2: Kul­taan­kos­ki — Pernoo — Kos­ki­puis­to — Lan­gin­kos­ki — Kotka, 30 km

Nau­tit­tua­ni ravit­se­van aamiaisen hyvin nukutun yön jälkeen oli aika aloittaa pyö­räi­ly­päi­vä ja edetä joki­vart­ta hil­jal­leen seu­rail­len kohti Kotkan kaupunkia. 

Toinen reis­su­päi­vä­ni ei ollut kilo­met­rien puolesta kovinkaan pitkä mutta sitäkin elä­myk­sel­li­sem­pi! Etukäteen suun­ni­tel­ma­ni polkea yhtenä päivänä vain 30 kilo­met­ria tuntui miltei nau­ret­ta­val­ta, yleensä kun taitan kilo­met­re­ja reilusti enemmän. Voin kuitenkin sanoa, että päivän päät­teek­si tulin siihen tulokseen, että kilo­met­ri­mää­rä oli juuri sopiva. Matkan varrella oli niin paljon nähtävää ja koettavaa! Kilo­met­re­ja ei ehkä kertynyt paljon, mutta ne olivatkin nautintokilometreja. 

Päivän reitti teki todella kunniaa Kymi­joel­le, sillä suu­rim­mak­si osaksi seurailin hiljaisia met­sä­reit­te­jä Kymijoen kupeessa ja pääsin näkemään toinen toistaan hienompia jokimaisemia. 

Per­noon­kos­ki ja Pernoon riippusilta

Ensim­mäi­nen hieno jokikohde, Per­noon­kos­ki, tuli varsin lyhyen pol­ke­mi­sen jälkeen. Täällä Pernoossa Kymijoki jakautuu itse asiassa kahteen pää­haa­raan, itäiseen Pernoon haaraan ja läntiseen Hir­vi­vuol­teen haaraan.

Viihdyin silo­kal­liol­la kosken kupeessa niin hyvin, että päätin pitää siellä pidemmän breikin ja kokkailla itselleni ret­ki­keit­ti­mel­lä lounasta. Samalla saatoin ihailla kos­ki­me­lo­jien taitoja, ja heidän kes­kuu­des­saan Per­noon­kos­ki onkin ilmeisen suosittu kohde.

Jat­ket­tua­ni matkaa en ehtinyt Per­noon­kos­kel­ta kovin kauas, kun saavutin seuraavan kiin­nos­ta­van mai­se­mae­le­men­tin, Pernoon riip­pusil­lan! Riip­pusil­lan alussa ja lopussa on portaat, mutta muuten pyöräily sillalla onnistuu hyvin. Riip­pusil­lan vierestä löytyy myös gra­niit­ti­nen pik­nik­pöy­tä, joten myös täällä voisi helposti pitää evästauon.

Reitin seuraava kohokohta oli Sii­ka­kos­ken kos­ki­puis­to. Vaikka nyt ollaan jo aika lähellä kau­pun­kia­luei­ta, sen unohtaa tyystin täällä. Alue on koskineen on pitkälti suojeltua ja tarjoaa mahtavat edel­ly­tyk­set vir­kis­tyk­seen luonnon helmassa. Näinkin alueella paljon sekä pyö­räi­li­jöi­tä että kalas­ta­jia. Hauskaa oli myös, että täällä pyö­räi­ly­reit­ti kulkee kalas­tus­lai­tu­rei­ta pitkin! Alueelta löytyy myös Villa Munk­hol­man kahvila.

Lan­gin­kos­ken kei­sa­ril­li­nen kalastusmaja

Yksi päivän upeim­mis­ta hetkistä oli kuitenkin Lan­gin­kos­ken kei­sa­ril­li­sil­le kalas­tus­ma­jal­le saa­pu­mi­nen. Lop­pu­ke­vään kunniaksi pie­nem­mät­kin sivu-uomat kuohuivat komeasti, kun saavuin Lan­gen­kos­kel­le halki metsäreittien. 

Kei­sa­ril­li­sin kalas­tus­ma­jan historia ulottuu aina 1880-luvun lopulle, jolloin Suomen luontoon tykäs­ty­neel­le tsaari Alek­san­te­ri III:lle raken­net­tiin huvimaja upealle Lan­gin­kos­kel­le. Kei­sa­ril­li­nen perhe matkusti tänne lopulta yhteensä viitenä kesänä aina Alek­san­te­ri III:n var­hai­seen kuolemaan saakka. Lan­gin­kos­kel­la kuitenkin vain pii­pah­det­tiin päi­vä­ret­kil­lä osana seurueen pidempää Itämeren kesä­ris­tei­lyä. Niinpä perhe ei koskaan yöpynyt hulp­peas­sa huvi­ma­jas­saan, vaan he kes­kit­tyi­vät huvi­lal­laan rak­kai­siin har­ras­tuk­siin­sa kuten ongintaan ja peru­nan­kuo­rin­taan, joiden seu­rauk­se­na syntyi sitten maittavaa kalasoppaa.

Kot­kan­saa­ri

Lan­gin­kos­kel­ta ei sitten ollutkaan enää pitkä matka Kot­kan­saa­rel­le eli Kotkan kau­pun­ki­kes­kus­taan. Siellä polkaisin suoraan mainioon meri­museoon, Meri­kes­kus Vellamoon. 

Meri­kes­kus Vel­la­mos­sa olen käynyt jo pari kertaa aiem­min­kin, joten voi sanoa, että se alkaa olla Kotkan-visii­teil­lä­ni vakio­koh­de. Yhtään lii­oit­te­le­mat­ta voin sanoa, että se kuuluu Suomessa suo­sik­ki­museoi­hi­ni, niin kiin­nos­ta­via ja laa­duk­kai­ta sen näyttelyt ja kokoelmat ovat!

Jo aiemmin vie­rai­le­mis­ta­ni näyt­te­lyis­tä on pakko mainita Kohtalona Ruot­sin­sal­mi, joka esittelee todella mie­leen­pai­nu­vas­ti Kotkan edustalla 1790-luvulla käytyä Itämeren historian suurinta meri­tais­te­lua ja siihen liittyviä ihmis­koh­ta­loi­ta. Myös muut vakio­näyt­te­lyt avaavat kiin­nos­ta­vas­ti meren­käyn­nin historiaa. Kesällä avoinna on myös joukko museo­lai­vo­ja. Nyt kesä­kau­del­la ovat näh­tä­vis­sä myös Oceanista — muoti ja meri sekä Aar­ni­kot­kan siipien alla -näyttelyt, joista ensim­mäi­nen avaa muodin ja meren suhdetta ja toinen esittelee Kymen­laak­son teol­li­suus­his­to­ri­aa (johon Kymijoki toki liittyy olen­nai­ses­ti!) mai­se­ma­maa­laus­ten kautta.

Kesäi­ses­sä Kotkassa ehkä upeinta ovat kuitenkin puistot. Kotkaa voi pitää Suomen puis­to­pää­kau­pun­ki­na, sillä niin lois­tok­kai­ta sen lukuisat puistot ovat. Kotkan keskustan alueella kannattaa tsekata ainakin upea Sapokan vesi­puis­to sekä Kata­rii­nan meri­puis­to (josta lisää seuraavan päivän mat­ka­ku­vauk­ses­sa). Myös Sibe­lius­puis­to ja sen vieressä oleva veis­tos­pro­me­na­di sekä viihtyisä ja vehreä Isopuisto ovat ehdot­to­mas­ti tutus­tu­mi­sen arvoisia.

Majoitus: Original Sokos Hotel Seurahuone 

Majoi­tuk­se­ni oli tällä kertaa minulle ennalta tutussa paikassa, nimittäin Kotkan seu­ra­huo­neel­la. Olen yöpynyt kysei­ses­sä hotel­lis­sa muis­taak­se­ni kolme kertaa aiem­min­kin, en tosin pyörämatkoilla. 

Tällä nel­jän­nel­lä visii­til­lä­ni Seu­ra­huo­neel­le löysin tieni vii­mein­kin hotellin sau­nao­sas­tol­le ja se kannatti: hotellin ylimmässä ker­rok­ses­sa sijait­se­van sau­nao­sas­ton teras­sil­ta aukeaa nimittäin hienot kaupunkinäkymät.

Lisäksi samai­sel­la sau­na­reis­sul­la löysin sat­tu­mal­ta myös jump­pa­ma­toil­la ja foam rol­le­reil­la varus­te­tun Flex & Relax ‑huoneen, joten venyttely ja lihas­huol­to­kin tuli hoidettua perinpohjaisesti.

Tämän vierailun perus­teel­la voinkin vahvistaa, että Kotkan Seu­ra­huo­ne vastaa mainiosti myös pyö­rä­mat­kai­li­jan tar­pei­siin: pyörän voi säilyttää tur­val­li­ses­ti, palau­tu­mi­nen ja lihas­huol­to onnis­tu­vat, ja runsas aamiais­buf­fa pitää nälän loitolla pitkälle ilta­päi­vään. Ilman omaa pyörää mat­kaa­vil­le Seu­ra­huo­neel­ta löytyy joukko Jopoja, joilla kau­pun­kiin tutus­tu­mi­nen sujuu myös mainiosti. 

Päivä 3: Kotka — Valkmusan kan­sal­lis­puis­to — Ström­for­sin ruukki, 70 km

Kolmannen päivän reitti vei minut aluksi Kotkasta ulkoi­lu­reit­tien ja puistojen kautta kohti Pyhtäätä, Valkmusan kan­sal­lis­puis­toa ja lopulta Hir­vi­kos­ken, Koi­vu­vii­kin tau­ko­pai­kan ja Stock­for­sin ruukin kautta Ström­for­sin ruukille Loviisaan.

Ensin reitti tarjosi merel­li­sen Kotkan parhaita paloja. Oli upeaa aloittaa päivä hen­git­tä­mäl­lä raikasta meri-ilmaa, tun­te­mal­la veden suolainen tuoksu ja tähyä­mäl­lä kauas horisonttiin.

Ran­ta­pol­ku vei minut myös aina niin ihanaan Kata­rii­nan meri­puis­toon. Kata­rii­nan meri­puis­to on saanut nimensä paikalla sijain­neel­ta oFort Katariina ‑lin­noi­tuk­sel­ta. Lähi­his­to­rias­sa täällä on sijainnut myös öljy­sa­ta­ma, mutta sitä ei kyllä enää tätä nykyä uskoisi. 

Puistossa on niin kauniita istu­tuk­sia, luovia tila­tai­de­teok­sia, leik­kia­luei­ta kuin urbaania nyky­kult­tuu­ria parkourin, skeit­ti­puis­ton ja graf­fi­tien muodossa. Niin, ja tietysti ne upeat merimaisemat!

Eri­tyi­ses­ti puistossa kannattaa tsekata Tam­mi­so­ti­laat ‑teos, joka kun­nioit­taa Kotkan edustalla vuonna 1790 käytyjen Ruot­sin­sal­men tais­te­lui­den tuhansien kuo­li­nuh­rien muistoa. Merelle tähyävät ”sotilaat” ovat itse asiassa meren pohjasta nos­tet­tu­ja hylkyjen osia. 

Toinen hieno merel­li­nen kurio­si­teet­ti ovat niin ikään merelle tähyävät itäisen Suo­men­lah­den maja­koi­den pienoismallit. 

Meren­ran­ta­po­lut johtavat lopulta paikkaan, josta Kymijoen itäi­sim­mät uomat laskevat komeasti mereen. Samai­sel­la paikalla ollaan myös Lan­gin­kos­ken kei­sa­ril­li­sen kalas­tus­ma­jan vastarannalla. 

Valkmusan kan­sal­lis­puis­to

Pian oli kuitenkin aika jättää Kymijoen itäuoma ja suunnata kohti länttä ja Pyhtäätä. Tässä vaiheessa joki­mai­se­mat vaih­tui­vat metsiin ja maalaismaisemiin.

Pyhtäällä reitti vie hiljaista Vas­ti­lan­tie­tä maa­lais­mai­se­mis­sa kohti Valkmusan kan­sal­lis­puis­toa. Valkmusa on tunnettu Etelä- Suomen olo­suh­teis­sa har­vi­nai­sen hienoista suoalueistaan.

Valk­musas­sa kävin kier­tä­mäs­sä parin kilo­met­rin mittaisen, pit­kos­pui­ta seuraavan luon­to­po­lun, joka esittelee niin laajoja kei­das­soi­ta kuin kan­gas­met­siä­kin. Reitin varrelta löytyy myös lin­tu­tor­ni. Kan­sal­lis­puis­ton tun­nuse­läin ja sen logos­sa­kin esiintyvä uha­na­lai­nen perhonen, räme­kul­mu­mit­ta­ri, jäi tällä kertaa näkemättä.

Kan­sal­lis­puis­to­käyn­nin jälkeen hiljainen tie vaih­te­le­vin metsä- ja maa­lais­mai­se­min jatkui. Parissa kohdassa, Hir­vi­vuol­teel­la ja Hir­vi­kos­kel­la, myös Kymijoki tuli hienosti näkyviin.

Koi­vu­vii­kin tien­haa­ran kohdalla pohdin hetken, mitä tehdä: jat­kai­sin­ko pol­ke­mis­ta eteenpäin vai tekisinkö pienen mutkan laa­vu­pai­kal­le? Onneksi valitsin jäl­kim­mäi­sen vaih­toeh­don, vaikka oloni puolesta en olisi taukoa tar­vin­nut­kaan. Löysin nimittäin todel­li­sen helmen Kymi­joes­ta pul­lis­tu­van Tam­mi­jär­ven rannalta! Vil­voit­te­lin var­pai­ta­ni ran­ta­ve­des­sä samalla kun nautin kauniista jär­vi­mai­se­mis­ta. Tänne palaisin kyllä vielä telt­tai­le­maan joku toinen kerta!

Sunnuntai alkoi valua iltaa kohden, mutta mat­kal­la­ni kohti mää­rän­pää­tä­ni pysähdyin vielä lyhyesti Stock­for­sin ruukilla.

Näin sunnuntai-iltana paikka vaikutti hyvin hil­jai­sel­ta, mutta pääsin sentään tutkimaan Pyhtään lin­tu­hoi­to­lan ulko­tar­ho­ja. Lin­tu­hoi­to­la ottaa hoitoonsa louk­kaan­tu­nei­ta lintuja, ja tar­koi­tuk­se­na on saada ne sel­lai­seen kuntoon, että ne pystyvät palaamaan takaisin luontoon. On hoi­to­las­sa silti jokunen pit­kä­ai­kai­nen asukkikin, kuten ihmisiin vahvasti lei­mau­tu­nut korppi.

Pian Stock­for­sin jälkeen reitti saapuu Pyhtään kir­kon­ky­läl­le. Olen pyö­räil­lyt täällä aiem­min­kin, joten tällä kertaa ajoin pysäh­ty­mät­tä Pyhtään keskustan läpi. Ensi­ker­ta­lai­sil­le suo­sit­te­len kuitenkin tutus­tu­mis­ta ainakin kes­kiai­kai­seen kivikirkkoon. 

Pyhtään jälkeen oli jälleen aika ylittää kuntaraja Kymijoki Ahven­kos­ken kohdalla ja siirtyä Loviisan puolelle Ruot­sin­pyh­tääl­le. Itse asiassa tulin ylit­tä­neek­si myös vanhan itärajan, sillä 1700-luvulla Ruotsin ja Venäjän välinen raja kulki jonkin aikaa tästä kohtaa. Tämä selit­tää­kin, mistä Ruotsi tulee Ruot­sin­pyh­tään nimeen; kyseessä on aikoinaan Ruotsin puolelle jäänyt osa Pyhtäätä!

Majoitus: Strömfors Bed & Bistro

Lopulta saavuin Ström­for­sin ruukille, jonne jäin myös yöksi. 

Ström­for­sin ruukki on yksin­ker­tai­ses­ti todella ihas­tut­ta­va alue. Ruuk­ki­ky­län juuret yltävät aina 1600-luvulle asti, ja ruuk­ki­toi­min­ta jatkui aina 1950-luvulle saakka. Nykyään Strömfors on ennen kaikkea mat­ka­koh­de, ja kylästä löytyy muun muassa museo, majoi­tus­ta, syötävää, käsi­työ­pu­tiik­ke­ja ja luontoliikuntapalveluita. 

Vaikka ruukin käyt­tö­tar­koi­tus on muuttunut alku­pe­räi­ses­tä, punaisten puu­ta­lo­jen charmi ei ole kadonnut minnekään ja alue on lyhyesti sanottuna hurmaava. 

Koska saavuin sunnuntai-iltana, ruuk­ki­ky­läs­sä oli varsin hiljaista ja kaikki paikat olivat kiinni. Itseäni tämä ei juuri haitannut, sillä olen käynyt Ström­for­sin ruukilla aiemmin melon­ta­ret­kel­lä ja tällöin päässyt tutus­tu­man alueen tar­jon­taan parem­min­kin. Jos kuitenkin suun­nit­te­lee ensim­mäis­tä vie­rai­lu­aan, on hyvä huomioida tämä aikataulusuunnitelmissa!

Majoituin tun­nel­mal­li­ses­sa Strömfors Bed & Bistrossa. Alku­pe­räi­nen suun­ni­tel­ma oli ollut nukkua majatalon huoneessa, mutta ilmoit­taes­sa­ni saa­pu­mi­se­ni venyvän iltaan ja mis­saa­va­ni lounaan, sain lennosta vaihdon keit­tiöl­li­seen huo­neis­toon. Näin sain kätevästi läm­mi­tet­tyä itselleni ilta­ruo­kaa ja pyöräkin mahtui helposti asunnon tilavaan eteiseen. 

Hauskaa oli, että myös toinen Strömfors Bed & Bistron vieras, johon törmäsin, sattui olemaan minun tapaani pyö­rä­mat­kai­li­ja. Kuulemma ret­ki­pyö­räi­li­jät ovat muutenkin löytäneet paikkaan viime aikoina hyvin ja en ihmettele, sijain­ti­han on mainio monen­lais­ten pyö­rä­ret­kien kannalta. Maas­to­pyö­räi­li­jöil­le­kin löytyy reittejä lähei­sel­tä Kukul­jär­ven luon­to­po­lul­ta (Kukul­jär­ves­tä olen aiemmin kir­joit­ta­nut täällä ja siihen kannattaa ehdot­ta­mas­ti käydä tutustumassa!). 

Päivä 4: Ström­for­sin ruukki — Kuo­vin­kal­lio — Koria — Kuusan­kos­ki — Tykkimäki, Kouvola, 95 km

Viimeisen var­si­nai­sen reis­su­päi­vän reitti luotsasi minut takaisin kohti Kouvolaa suureksi osaksi maa­lais­mai­se­mis­sa kulkevia asfalt­ti­tei­tä pitkin. 

Var­si­nai­sia näh­tä­vyyk­siä tällä osuudella on aiempia etapeita vähemmän, joten tämä osuus tarjoaa hyvän mah­dol­li­suu­den keskittyä ennen kaikkea pyö­räi­lyyn! Niinpä kilo­met­rien osalta tiedossa oli reissun suurin urakka, sillä päivän reit­ti­suun­ni­tel­ma lähenteli sataa kilometria.

Päivän urakka alkoi Ruot­sin­pyh­tään idyl­li­sil­lä maa­lais­mai­se­mil­la. Kilo­met­rit kertyivät kuitenkin hitaasti — vas­tas­sa­ni oli voimakas vastatuuli!

Lou­nas­tau­koa vietin tällä kertaa hienolla Kuo­vin­kal­lion tau­ko­pai­kal­la. Ainoa huono puoli paikassa oli, että laavulle johtava tie oli varsinkin lop­pu­mat­kas­ta sen verran paksua sora­mös­söä, että sen pol­ke­mi­nen oli paikoin hankalaa. Tämä tieosuus on kuitenkin suht lyhyt, joten tar­vit­taes­sa upot­ta­vim­mat sora­koh­dat voi vaikka taluttaa. Perille päästessä hienot joki­mai­se­mat pal­kit­se­vat pienet pon­nis­te­lut joka tapauksessa!

Vir­kis­tä­vän lou­nas­tauon jälkeen olin taas täynnä energiaa jat­kaak­se­ni taistelua vas­ta­tuu­len kanssa. Motivoin itseäni koi­tok­seen lupaa­mal­la itselleni jäts­ki­tauon Anjalassa, jossa myös paluu­reit­ti poikkeaisi. 

Jäts­ki­tauo­an jälkeen Anjalan ja Korian välinen pitkä suora tuntui astetta puu­dut­ta­vam­mal­ta, ja vas­ta­tuu­lel­la oli varmasti jälleen osuutta asiaan. Joka kerta urhei­lu­kel­loa­ni vil­kais­tes­sa­ni kilo­met­re­ja oli pari vähemmän kuin mitä olin kuvitellut.

Kuin pal­kin­to­na ura­koin­nis­ta päivän parhaat osuudet alkoivat Korian keskustan jälkeen. Pitkän aikaa piilossa ollut Kymijoki tuli jälkeen näkyviin, ja reitti ohjasi minut vaih­teek­si kivoille hiek­ka­teil­le ja met­sä­po­luil­le. Ajaminen oli jälleen yhtä nautintoa.

Matkalla vii­mei­seen yöpaik­kaan tein vielä pienen kouk­kauk­sen Kuusan­kos­kel­le. Ajauduin hieman viral­li­sen reitin ulko­puo­lel­le, mutta se kannatti, sillä puis­to­reit­ti Kuusan­kos­ken joki­mai­se­mis­sa oli oikein viehättävä. 

Täällä Kuusan­kos­kel­la Kymijoen vaikutus teol­li­suu­den syn­ty­mi­seen on ollut aivan olen­nai­nen. Näkyviin tulikin pian Kuusan­kos­ken vanha teh­da­sa­lue, jota nykyään Kymin ruukiksi kutsutaan. Sieltä löytyy tätä nykyä myös Tai­de­ruuk­ki, joka olisi kiin­nos­ta­nut minua kovin. Vali­tet­ta­vas­ti maa­nan­tai­sin Tai­de­ruuk­ki on kuitenkin suljettu. Konsepti kuulostaa kuitenkin kiin­nos­ta­val­ta: vanhalta teh­da­sa­lu­eel­ta löytyy nykyään taidetta, kult­tuu­ria, käsi­työ­läi­siä, pik­ku­pu­tiik­ke­ja ja tapah­tu­mia. Vanha, 1870-luvulta peräisin oleva teh­das­mil­jöö on toki hieno jo itsessään!

Majoitus: Tykkimäki Resort

Lopulta oli aika polkea kohti Kouvola Tyk­ki­mä­keä ja viimeisen yön maja­paik­kaa­ni. Tykkimäki tuo monille varmasti mieleen ensi­si­jai­ses­ti huvi­puis­ton ja vesi­puis­ton, mutta 2022 niiden naapuriin Käy­rä­lam­men rannalle avattiin myös tasokasta majoi­tus­ta tarjoava Tykkimäki Resort.

Tykkimäki Resort tarjoaa monen­lai­seen makuun ja bud­jet­tiin sovel­tu­via majoi­tus­rat­kai­su­ja. Alueelta löytyy muun muassa simp­pe­lei­tä pik­ku­mök­ke­jä, romant­ti­sia glamping laawuja, mukavia loma­mök­ke­jä, hulppeita hir­si­hu­vi­loi­ta sekä camping-alue mat­kai­luau­toil­le. Lisäksi alueelta löytyy ravintola ja rantasaunoja. 

Itse yövyin loma­mö­kis­sä, joka oli varus­tet­tu kaikilla muka­vuuk­sil­la. Mökistä löytyi kaikki tis­ki­ko­neen, takan, telkkarin ja saunan väliltä! Varsinkin oma sauna tuntui lähemmäs sadan kilo­met­rin pyöräilyn jälkeen siunaukselta. 

Saavuin jälleen illalla vas­taan­o­ton mentyä jo kiinni, mutta nume­ro­koo­dil­li­sen avain­bok­sin avulla pääsy mökkiin oli tehty helpoksi. Runsaat aamiais­tar­peet oli puo­les­taan tuotu valmiiksi mökkiin, mikä oli tosi kiva ja kätevä ratkaisu!

Otettuani ren­tout­ta­vat löylyt mökkini saunassa lähdin vielä vil­voit­te­le­maan Käy­rä­lam­men rantaan. Tässä vaiheessa pyö­rä­mat­kas­ta ei ollut enää paljon jäljellä: aamulla polkisin Kouvolan asemalle ja mat­kus­tai­sin takaisin kotiin. Hil­jai­sel­la rannalla aurin­gon­las­kua ihail­les­sa oli hyvä hetki reflek­toi­da mie­les­sään kaikkea matkan aikana nähtyä ja koettua — olipa koko­nai­suu­des­saan upea reissu!

---

Onko Kymi­jo­ki­laak­so koh­tei­neen tullut tutuksi? Kiin­nos­tai­si­ko pyö­rä­reis­su Kymijoen mai­se­mis­sa? Kirjoita rohkeasti kom­ment­ti­si ja kysy­myk­se­si alas! 🙂