Niin lopulta koittaa se elokuinen iltapäivä, kun pakkaan pyöräni ja lähden seuraamaan, minne joki minut johdattaa. Edessä on monta mutkaa, sillä tavoitteeni on seurata sadan kilometrin pituisen Vantaanjoen pääuoman reittiä mahdollisimman tarkasti. Mitä kaikkea Vantaan varrelta löytyisikään?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan matkasuunnitelmanani olisi siis polkea Vantaanjoen päästä päähän ja yöpyä jossain matkan varrella. Mukaani ottaisin teltan ja muut leiriytymisvarusteet (artikkelin lopusta löydät pakkauslistani).
Joen suulta, Helsingin Vanhankaupunginkoskelta, lähtisin etenemään kuuden kunnan alueella virtaavaa pääuomaa mukaillen kohti joen yläjuoksua. Tarkkaa reittisuunnitelmaa en ennakkoon laatinut, vaan etenisin näköaistini ja satunnaisten karttavilkaisujen perusteella. Sen verran olin toki karttaa ennakkoon tutkinut, että minulla oli ylimalkainen käsitys reitistäni. Matkani varrella olisivat Helsingin ja Vantaan jälkeen ainakin Nurmijärvi, Hyvinkää, Riihimäki ja… Vantaa. Mitä ihmettä?
Niin, lopullinen määränpääni eli Vantaanjoen alkupiste* Erkylänjärvi sijaitsee tosiaan Vantaalla, joskin tässä tapauksessa Hausjärven Vantaalla. Vantaan kylä on siis antanut nimensä Vantaanjoelle, ja Vantaanjoki puolestaan edelleen Vantaan kaupungille.
(*Vantaanjoen alkupisteeksi voi toisella logiikalla määritellä myös Rutikka-nimisen lammen hieman Erkylänjärven eteläpuolella, sillä sen vedet virtaavat puroyhteyksien kautta lammesta Lallukkajärven kautta Erkylänjärveen. Minua kiinnosti kuitenkin itse jokiuoma eikä niinkään veden alkuperä, joten Erkylänjärvi tuntui järkevämmältä määränpäältä.)
Lähtöpisteeni Vanhankaupunginkoski tunnettiin aikoinaan puolestaan Helsinge fors ‑nimellä. Yhden teorian mukaan se sai nimensä seudun ruotsalaisilta uudisasukkailta, jotka olivat alkaneet kutsua jokea nimellä Helsingeå omien kotiseutujensa mukaisesti. Kun kosken ääreen sitten perustettiin kaupunki, tuli siitä tietenkin Helsingfors, Helsinki. Molemmat kaupungit ovat siis tavallaan nimensä velkaa tälle joelle. Kuinka kutkuttavaa! Jo pelkästään tämän nimistösaagan vuoksi tämä reissu ansaitsisi tulla tehdyksi — matkaan siis!
Vanhankaupunginkoski — Ruutinkoski — Pitkäkoski — Vantaankoski
Loppukesä ja perjantai-iltapäivän ruuhka. Ihmisiä liikkeessä, rentoutumassa, kalastamassa. Hanhia joka puolella. Siltä näyttää Vanhankaupunginkoskella, kun virittelen pyörääni lähtökuntoon.
Lähdön hetki tuntuu yhtä aikaa sekä tuiki tavalliselta että jollain tapaa juhlalliselta. Vuosien varrella arkipyöräilyreittini ovat kulkeneet alueen läpi vähintäänkin satoja kertoja. Nyt en kuitenkaan ole lähdössä pyöräilemään jokivartta vain sen takia, että työmatkani tai ulkoilureittini sattuisi kulkea tästä. Tällä kertaa olen lähdössä joen itsensä takia. Se saa edessä olevan matkani tuntumaan löytöretkeltä, tutkimusmatkalta tai ehkä peräti pyhiinvaellukselta. Onnistuisinko näkemään tutut maisemat jotenkin uusin silmin?
Koski itsessään näyttää yhtä upealta kuin aina. Koski on kuitenkin sananmukaisesti kaksijakoinen: kosken itähaara virtaa vapaana, kun taas länsihaara on ollut padottu. Kaksijakoista on myös ihmisten suhtautuminen kosken tulevaisuuteen: moni haluaa säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaan padon, mutta moni ajaa myös sen purkamista, sillä patoon katkeaa monen vaelluskalan matka ja elämäkin niiden pyrkiessä kohti joen yläjuoksua.
Oma matkani kohti yläjuoksua jatkuu kuitenkin ilman esteitä. Matkani alkutaipaleella kohti Tuomarinkylää ja Haltialaa seuraa niitä reittejä, jotka ovat erottamaton osa nuoruusvuosieni maisemaa. Täällä sitä on kuljettu välillä kävellen, välillä pyöräillen, välillä hiihtäen, välillä suunnistaen, välillä meloen, välillä yksin, välillä kaverien, välillä perheen, välillä kouluryhmän, välillä koirien kanssa. Tämä on se Vantaanjoki, jonka minä tunnen.
Suhteutettuna siihen, kuinka paljon olen joen varrella aikaa viettänyt, voin vain ihmetellä, miten vähän olen itse jokea miettinyt. Siinä se on virrannut laiskasti ja sameana, enkä ole kertaakaan vaivautunut edes ajattelemaan, mistä sen vedet ovat tänne asti virranneet.
Ukkoskuuro yllättää, ja suojaudun sateelta Kehä I:sen alla. Katselen joen vettä. Näinköhän se olisi aavistuksen kirkkaampaa kuin vielä minun lapsuusvuosinani, jolloin joki houkutteli uimaan suurin piirtein yhtä paljon kuin likavesiviemäri? Ainakin jokea on vuosien varrella kovasti yritetty elvyttää, joten toivoa sopii, että nykyään ruskeus tulee ennemmin savesta kuin jätevesistä.
Matka jatkuu tuttuakin tutumpana, kun ohitan Tuomarinkylän kartanon maat. Kuinka monta kertaa sitä lapsena tulikaan täällä käytyä hevosia ihmettelemässä? Kuitenkin vain hetkeä myöhemmin joudun toteamaan, että en ehkä tunnekaan Vantaanjoen Helsingin-osuutta niin täydellisesti kuin olin kuvitellut. Vasta nyt noteeraan ensimmäistä kertaa Ruutinkosken, Haltialan maatilan takaa alkavan luontopolun ja luonnonsuojelualueen, joka osoittautuu oikeaksi vehräksi keitaaksi.
Seuraavaksi poljen Pitkäkoskelle, jonka rannoilla kysymys Vantaanjoen alkulähteestä oli ensimmäistä kertaa tullut mieleeni. Yli kilometrin mittainen Pitkäkoski on Vantaanjoen toiseksi pisin koski. Kosken ranta-alueet ovat rauhoitettua luonnonsuojelualuetta. Rantametsässä kulkevalla luontopolulla samoillessa voi kuunnella kosken kohinaa ja nauttia luonnonrauhasta. Luontopolulla ei saa pyöräillä, mutta pyörän voi helposti jättää polun alussa sijaitseviin telineisiin.
Pitkäkosken ylittäessä tulee samalla siirtyneeksi Helsingistä Vantaan puolelle. Jokivarressa riittää ulkoilijoita, eikä ainoastaan ihmisiä: jossain vaiheeessa bongaan nimittäin myös koirien uimarannan. Silvolan tekojärveä ohittaessani aidan toiselta puolelta minua tuijottaa puolestaan peura.
Pian olenkin jo seuraavan kosken äärellä, sillä saavutan Vantaankosken. Siinä on kieltämättä jotain samaa kuin Vanhankaupunginkoskessakin: löytyy niin luonnonkauneutta kuin muistoja teollisuushistoriasta. Vuonna 1837 Vantaankosken rantaan perustettiin ruukkialue Wanda Masugn, joka nimettiin tietenkin joen mukaan. Ei aikaakaan kun Vantaan masuunin mukaan alettiin lähialueitakin kutsumaan Vantaaksi, minkä vuoksi ei olekaan yllättävää, minkä nimen myöhemmin perustettu kaupunki sai. Tajuanpa myös, että kosken ohi kulke vanha Itäinen Kuninkaantie. Sekin kertoo, että ollaan perinteisesti tärkeässä solmukohdassa. Luontopolku löytyisi täältäkin, mutta tiedostan alkusyksyn illan hämärtyvän pian, ja jätän luontopolkuun tutustumisen toiseen kertaan.
Vantaankoski — Seutula — Tuusula — Palojoki — Nurmijärvi
Vantaankosken jälkeen alkaa tuntemattomampi taival — en ole koskaan pyöräillyt näillä reiteillä. Seuraa ensimmäinen pidempi pätkä ilman minkäänlaisia jokimaisemia.Joudun erkaantumaan joesta ulkoilupolkujen loppuessa ja yllättäen löydän itseni Katriinantien lentokenttämaisemista.
Vasta Seutulan ja Riipilän tienoilla kohtaan jälleen joen, joka tässä vaiheessa on jo jonkin verran hoikistunut alajuoksun muhkeammista muodoistaan.
Tässä vaiheessa kaupungin urbaani syke tuntuu jo kaukaiselta. Vaikka olen yhä Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa, näen ympärilläni ilta-auringossa kylpeviä peltoja ja enemmän hevosia laitumilla kuin autoja tiellä.
Ei aikaakaan, kun ylitän kuntarajoja. Ensin huomaan olevani Tuusulan puolella, ja vain hetkeä myöhemmin Nurmijärvellä.
Nurmijärven puolella poljen Palojoen kylän läpi, joka on saanut nimensä aluetta halkovan Vantaanjoen sivujoen mukaan. Jään miettimään, miksi kylän nimessä on jotain niin tuttua. Pian tajuan: ohitan Aleksis Kiven synnyinkodin, jossa olen ekaluokkalaisena käynyt luokkaretkellä. Nyt uusintavisiitti ei onnistu, sillä paikka ei tietenkään ole myöhään perjantai-iltana enää auki.
Hämärä alkaa laskeutua ja ruokahalu kasvaa. Vilkaisen karttaa, ja huomaan olevani vain lyhyen polkaisun päässä nurmijärveläiseltä Myllykukon huoltoasemalta, jolta saa ruokaa iltamyöhään. Päätän suunnata sinne.
Iltapalan äärellä zoomailen jälleen karttaa löytääkseni telttapaikan. Ajatuksenani oli löytää sopiva tienvarsimetsä ja yöpyä siellä jokamiehenoikeuksin. Iloiseksi yllätyksekseni huomaan kuitenkin, että aivan lähistöllä sijaitsee laavu, ja se sattuu vieläpä sijaitsemaan aivan joen varrella. Täydellistä! Sinne siis.
Myllykoski — Nukarinkoski
Löydän tieni Myllykosken luontopolun varrella sijaitsevalle Pikkukosken laavulle. Yön pimeydessä en näe juuri mitään, mutta kuulen, kuinka vieressä virtaa vesi. Tulistelen hetken aikaa, mutta pian siirryn telttani uumeniin nukkumaan.
Aamuyön ja aamun tunteina heräilen useaan otteeseen sateen ropinaan, mutta nukahdan aina uudelleen. Kun lopulta päätän nousta ylös teltasta, näen paikan ensi kertaa päivänvalossa. Telttapaikkani ohi virtaa kuvaavasti nimetty Pikkukoski ja ympärilläni avautuu vehreä lehto. Aurinkokin ilmestyy lopulta paistamaan pilvipeitteen raoista, joten pakkaan tavarani ja lähden tutkimaan aluetta tarkemmin.
Palaan takaisin tielle, jota pitkin eilen saavuin. Pimeässä en nähnyt juuri mitään, mutta nyt korkealta sillalta avautuu upea näkymä alla komeasti kohisevalle Myllykoskelle ja kahdelle muulle sen ylittävälle sillalle.
Myllykosken nimi kertoo sen historiasta: kosken varrella on sijainnut myllyjä aina 1500-luvusta lähtien. Nykyäänkin niiden jäänteitä voi löytää alimman sillan lähistöltä. 1920-luvulla koskeen rakennettiin myös voimalaitos, mutta se on sittemmin purettu. Luonnollisesti Myllykoski on aina ollut myös tärkeä kalastuspaikka, ja nytkin vedessä seisoo kalastajia haalareissaan.
Lähden koluamaan luontopolkua, joka on hyväkuntoinen ja selkeästi viitoitettu. Polku on nimetty alueella esiintyvän koskikaran mukaan, mutta valitettavasti itse linnusta ei tule havaintoja. Pakatun pyörän raahaaminen polulla ja sen porrastuksilla käy hetkittäin työstä, mutta pakkohan fillarista on saada kuvia näin komeilla paikoilla.
Kosken pauhu on kunnioitusta herättävää. Voin vain kuvitella, kuinka vaikuttavaa sen pauhu mahtaakaan olla keväisin veden ollessa runsaimmillaan. Enpä olisi uskonut, että Vantaanjoki voi näyttää tällaisetkin kasvot. Jo pelkästään tämän takia kannatti lähteä matkaan.
Myllykosken mahtavuutta voisi ihastella loputtomiin, mutta matkaa on vielä jäljellä. Niinpä raahaan pyöräni takaisin tielle ja lähden polkemaan. Pyöräilyreittini erkanee jälleen joesta, mutta polkeminen peltoja halkovilla hiljaisilla sorateillä on nautinnollinen elämys sekin.
Saavun tutkimusmatkani seuraavalle etapille, Nukarinkoskelle. Tällä kertaa jätän pyöräni suosiolla parkkipaikalle, mikä osoittautui runsaiden portaiden vuoksi fiksuksi vedoksi.
Jos Myllykoski oli upea, Nukarinkoski ei jää piiruakaan vaatimattomammaksi. Se on itse asiassa Vantaanjoen pisin koski (1300 m). Täälläkin on ennen muinoin ollut toiminnassa myllyjä sekä lisäksi sahoja.
Nukarinkoski vaikuttaa varsin suositulta kohteelta näin lauantaipäivänä. Laavulta löytyy makkaranpaistajia, poluilta ulkoilijoita ja kosken ääreltä kalastajia. Muut ihmiset kuitenkin unohtuvat nopeasti, kun saavun rantaan, ja kosken kohina peittää allen kaikki muut äänet.
Nukarinkosken villiä virtaa ja vehreää kasvillisuutta katsellessani en voi olla miettimättä, kuinka päinvastainen tämä näky on suhteessa vallitsevaan Vantaanjoki-mielikuvaan. Voi kunpa kaikki ne, jotka ovat tottuneet suhtautua Vantaanjokeen väheksyvästi ja vähän pilkallisestikin pitäen sitä korkeintaan kaljakelluntoihin kelpaavana likasankoja, voisivat nähdä tämän! Täällä joen puolivälin komeilla koskialueilla ei voi muuta kuin ihastella sen upeutta.
Nukari — Hyvinkää — Riihimäki — Hausjärvi
Nukarinkosken jälkeen käyn tutkimassa lähistöllä sijaitsevaa Nukarin koulumuseota, mutta sekin on tietenkin kiinni. Nooh, eipähän kulu aikaa muihin nähtävyyksiin, vaan huomioni pysyy puhtaasti joessa.
Jatkan pyöräilyä seuraavaksi Hyvinkään ja Riihimäen suuntaan. Matkan varrelle sattuu pienempiä koskia ja luontopolkuja: Hyvinkäällä Vantaanjoen luontopolku, Riihimäellä Käräjäkosken luontopolku. Välillä Vantaan varrella laiduntaa lehmiä, välillä hevosia. Jossain kohtaa joki halkoo golf-kenttääkin. Matka etenee, ja joki sen kun kapenee. Riihimäelle tullessani on jo vaikea uskoa, että kyseessä on sama joki kuin Helsingissä.
Lopulta ylitän retkeni viimeisen kuntarajan, kun siirryn Hausjärven puolelle maaseutumaisemmissa maisemissa. Olen viimein saapunut Vantaalle, siis Hausjärven Vantaalle. Matkaa Vantaanjoen alkulähteelle Erkylänjärvelle ei ole enää tuskin lainkaan!
Mielessäni olen visioinut saapumiseni Erkylänjärven rannalle. Siellä ihailisin järvimaisemia ja kenties kastautuisinkin löytöretkeni huipentumisen kunniaksi. Ehkä jos oikein hyvin viihtyisin, voisin jäädä rannalle jopa yöksi.
Todellisuudessa tehtävä ei olekaan niin yksinkertainen, sillä Vantaanjoen alkulähde osoittautuu yllättävän tarkoin varjelluksi paikaksi. Erkylänjärvi sijaitsee Erkylän kartanon mailla, ja jokaista järvelle johtavaa tienpätkää kokeillessani vastaan tulee joko puomi tai portti sekä kylttejä kameravalvonnasta ja kuvauskiellostakin. Tähänkö tämä nyt tyssäisi? Sitä en kyllä hyväksyisi.
Pidän tuumaustauon ja pysähdyn soratielle. Kaivan taskustani puhelimeni ja alan tutkia maastokarttasovellusta. Missäs se jokiuoma täällä nyt menikään?
Huomaan olevani todella lähellä kohtaa, jossa Vantaanjoki virtaa peltojen läpi juuri Erkylänjärvestä lähdettyään. Nousen takaisin satulaan ja alan pyöräillä hitaasti yrittäen samalla tähyillä jokiuomaa.
Uomaa ei kuitenkaan näy. Pysähdyn jälleen ja tarkastan tilanteen kartasta. Mitä ihmettä? Olen jo ajanut siitä ohi. Ei kun takaisinpäin…
Tällä kertaa onnistaa — löydän Vantaanjoen. Nyt en enää ihmettele, miksi ensimmäisellä kertaa ajoin ohi: tässä kohtaa Vantaanjoki on ennemminkin Vantaanoja. Siellä se kuitenkin osmankäämien ja heinikon alla lymyää.
On aika jättää pyörä tienposkeen ja lähteä löytöretken viimeiselle osuudelle pellonreunaa pitkin. Samaan aikaan sää alkaa kuitenkin muuttua. Ukkonen jyrisee dramaattisesti ja synkkä pilvimassa lähestyi uhkaavasti. Kaivan esiin sadevaatteet ja saan ne päälle juuri ennen kuin taivas aukeaa.
Märässä heinikossa tallustellessani ilmassa on yhtä aikaa sekä innostunutta jännitystä että huvittuneisuutta: olenko tosiaan polkenut koko tämän matkan vain tullakseni ihmettelemään jotain ojaa? En voi olla nauramatta itsekseni. Samalla jälleen uusi sadekuuro osuu kohdalle ja pisarat alkavat tippua taivaalta kiihtyvään tahtiin.
Tavoitan metsänreunan. Nyt olen kartan mukaan jo todella lähellä Erkylänjärveä ja Vantaanjoen lähtöpistettä. Välissä oli enää hieman metsää ja kosteikkoa.
Kiirehdin metsän puolelle. Samaan aikaan ukkonen jyrisee, taivas salamoi ja sade yltyy kaatosateeksi. Mikä ajoitus! Ukkonen on aivan kohdallani, joten kyykin metsässä hetken odottaen sen hieman väistyvän.
Lopulta pahin on ohi, ja jatkan etsintöjä. Joudun toteamaan, että lähemmäs järveä en enää pääse, sillä lenkkarini uppoavat soistuneeseen maaperään.
Se ei kuitenkaan haittaa. Mikä äsken oli vielä pelkkä samea oja, on nyt yhtäkkiä kirkas ja eloisasti soliseva puro. Tunnen samantien ylitsepursuavaa löytämisen riemua.
Tuossa se on edessäni, aarteeni, Vantaanjoen alku. Niin raikas, niin kaunis! Olen tullut perille.
Epilogi
Paljon retkeni jälkeen, tämän artikkelin julkaisua valmistellessani, päädyin sattumalta sukututkimuksen pariin. Esiin tuli minulle ennestään tuntemattomia esivanhempiani 1800-luvulta ja yllätyksekseni huomasin synnyin‑, asuin- ja kuolinpaikkoina yhtäkkiä odottamattoman paikannimen: Erkylä, Hausjärvi. En ollut aluksi uskoa näkemääni, mutta pakko se oli lopulta uskoa: esi-isäni asuivat Erkylän mailla. Tietämättäni tein siis tutkimusmatkan Vantaanjoen alkulähteen lisäksi myös omille sukujuurilleni. Aikamoista.
Matkalla mukana
Vaatteet:
- Hihaton merinopaita
- Pitkähihainen merinopaita
- Pitkät treenitrikoot
- Merinoalusvaatteet
- Varrettomat merinosukat
- Villasukat
- Kevytuntuvatakki
- Kuoritakki
- Sadehousut
- Pyöräilykypärä
- Polkujuoksukengät
- Pyöräilyhanskat
Leiriytymisvarusteet:
- Teltta
- Makuualusta
- Makuupussi
Muut varusteet:
- EA-paketti
- Hammasharja ja ‑tahna
- Eväsrasia
- Tulenteeekovälinet
- Sisäkumi, rengasraudat, pumppu
- Ketjuöljy
- Lukko
- Click-stand ‑seisontatuki
- Otsalamppu ja takavalo
- Puhelin
- Kamera
- Läjä latauspiuhoja
- Powerbank
Mitä olisi kannattanut ottaa mukaan? Punkkipihdit! Punkit viihtyvät jokivarren kosteissa lehdoissa, ja kotiin päästyäni pääsinkin irrottelemaan mukaan lähtenyttä salamatkustajaa…
Vantaa-sanan etymologiasta voi lukea lisää täältä.
Minkälaisia kokemuksia ja mielikuvia sinulla on Vantaanjoesta? Kommentoi alle!
Tsekkaa lisää sisältöä Vantaanjoki-retkestäni Instagramini @seikkailupyorailija kohokohdista ja ota tilini seurantaan!
10 comments
Otsikon nähtyäni ajattelin ensin, että retki on vasta suunnitteilla. Olikin kiinnostavaa, että se olikin jo toteutettu. Kesällä on meidänkin tarkoitus tehdä ainakin yksi useamman päivän pyöräretki, ja varmaan pyöräillä muutenkin vähän lyhyempiä matkoja eri puolilla. Tuon reitin varrella muuten olisi useampia itseänikin kiinnostavia paikkoja, joiden tutkimiseen menisi reilustikin aikaa.
Mukavalta kiinnostav retki, ja sieltä se Vantaanjoen alkukin löytyi!
Kiitos kommentista, Mikko! Juu, Vantaanjoen varrelta löytyy kyllä useampi kiinnostava päiväretkikohde. Erityisesti juuri Myllykoski ja Nukarinkoski jäivät mieleen hienoina paikkoina. Hyviä pyöräilyjä sinne! 🙂
Minulla on sukujuuria melkoisen lähellä Mäntsälän puolella sekä Hollolassa. Aika jänniä yhteensattumia, kun kaksikin sukuhaaraa on päätynyt asumaan toistensa naapureina ja yhdistävä avioliitto on kuitenkin tapahtunut pitkä aika sen jälkeen ihan muualla. Vantaanjokivarren tunnen nykyisimmin Tapio‑T Vintage Velo Randonneurin jokigravelista.
Olen kuitenkin joskus käynyt esimerkiksi Ruutinkoskella. Se on kiva paikka poiketa.
Kiitos kommentistasi, Stacy. Joo, sukututkimus tuo kyllä usein kaikenlaisia ylläreitä! Tuosta jokigravelista en ollut kuullutkaan, mutta nyt googlauksen jälkeen olen taas hieman viisaampi 🙂
Enpä ollut ajatellut, että Vantaanjoki ulottuu noin pitkälle. Pyörällä tuskin noin pitkää matkaa ajaisin, mutta noiden joen yläjuoksun koskille olisi mukava joskus tehdä retki — pitääpä tutkia!
Kiitos kommentistasi, Pirkko. Joo, kosket ovat kyllä komeita! Suositten kyllä kesäretkiä niiden luo.
Heh, jos olisin tuijottanut pelkkiä kuvia, en välttämättä olisi arvannut, että liikutaan Vantaanjoella (tai edes Suomessa)! Todella mielenkiintoinen reitti ja upeat maisemat!
Haha, aika hauska juttu! Joo, ihan heti en olisi itsekään uskonut, että löytyy niin upeita mestoja reitiltä 🙂
Huikea idea! Ja enpä olisi uskonut, että joki on noin kaunis.
Moi, mielenkiintoinen retki. Itse olen myös miettinyt vastaavaa reissua tai osaa siitä. Onko sinulla reittikarttaa reissun jäljiltä jonka voit jakaa, tai oletko Stravassa ja se löytyisi sieltä?