Minne virta vie: Pyö­rä­mat­ka Koke­mäen­joen päästä päähän

Matka on toteu­tet­tu kau­pal­li­ses­sa yhteis­työs­sä Sata­kun­nan ammat­ti­kor­kea­kou­lun ja 100Bike ‑hankkeen kanssa. Artikkeli on julkaistu myös jokireitti.fi ‑sivus­tol­la.

Vettä virtaa edessäni sil­män­kan­ta­mat­to­miin. Olen juuri kurvannut pyöräni met­säi­seen rantaan paikassa, jossa Koke­mäen­joen aloittaa matkansa sen alku­läh­tees­tä, Lie­ko­ve­des­tä. Järvestä jokiuoman rajaa Tyrvään voi­ma­lai­tok­sen pato. Täältä alkaa joen 121 kilo­met­rin mittainen matka merelle. 

Oma pyö­rä­mat­ka­ni Joki­rei­til­lä on sen sijaan alkanut jo joitain kilo­met­re­jä aiemmin. Ensin juna toi minut Hel­sin­gis­tä Vammalaan, Sas­ta­ma­lan kes­kus­taa­ja­maan, josta aloitin pyöräilyn Joki­reit­tiä pitkin. Aivan yhtä hyvin olisin kuitenkin voinut jatkaa juna­mat­kaa myös Poriin saakka ja aloittaa pyö­rä­mat­kan Joki­rei­tin toisesta päästä joen ylävirtaa ja alku­läh­det­tä kohti edeten.

Vam­ma­las­sa ehdin matkani aluksi jo tutustua Puks­taa­viin, suo­ma­lai­sen kirjan historiaa kieh­to­vas­ti esit­te­le­vään museoon, nähdä lapsuuden idolini Herra Hak­ka­rai­sen talon ja pyöräillä pitkin Lie­ko­ve­den kaunista rantapolkua. 

Nyt järvi on kuitenkin vaihtunut joeksi ja näen kon­kreet­ti­ses­ti, minne se on vii­toit­ta­mas­sa tietäni. Mietin kuinka hienoa onkaan päästä tutus­tu­maan itselleni ennestään tun­te­mat­to­maan osaan Suomea. Joki­reit­ti kulkee Sas­ta­ma­lan, Huit­tis­ten, Kokemäen, Har­ja­val­lan, Nakkilan, Ulvilan ja Porin alueilla, ja näistä paikoista olen aiemmin käynyt ainoas­taan Porissa, ja sielläkin vain pikai­ses­ti. Innostus ja ins­pi­raa­tio syttyvät sisälläni: uudet maisemat, koke­muk­set ja seik­kai­lut odot­tai­si­vat joen jokaisen mutkan takana. 

Saatuani ensim­mäi­set mais­tiai­set joesta lähden seu­raa­maan reittiä kohti Keikyän kylää. Siellä minut vas­taa­not­ta­vat ensin Peevon tilalla ilta­päi­vä­sies­taa viettävät vuohet, sitten Keikyän riip­pusil­ta, Suomen pisin puu­ra­ken­tei­nen riip­pusil­ta. Hieno, valkoinen, ainoas­taan kevyen­lii­ken­teen käyttöön suun­ni­tel­tu silta tarjoaa minulle ensim­mäi­sen tilai­suu­den ylittää Koke­mäen­jo­ki ja ihailla sen virtaa ylhäältä käsin. Vii­mei­sek­si se ei jäisi, sillä karttaa tut­ki­nee­na tiedän, että matkan varrella riittäisi vielä useita yli­tys­koh­tia ja monia eri­tyis­laa­tui­sia siltoja.

Keikyän jälkeen Pirkanmaa ja Sastamala jäävät taakseni, ja saavun Sata­kun­nan ja Huit­tis­ten puolelle. Hyvin nopeasti pel­to­ta­san­ko­ja halkovia teitä pol­kies­sa­ni huomaan, että nyt ollaan maa­ta­lou­den sydän­mail­la. Huittinen on itse asiassa Suomen sikaisin paik­ka­kun­ta — täällä asuu possuja enemmän kuin missään muualla. Kuvaavaa on, että paik­ka­kun­nal­ta löytyy muun muassa hauskasti nimetty gastropub Sika­pi­tä­jän Makkara & Kalja sekä Kivikylän Koti­pal­vaa­mon mak­ka­ran­muo­toi­nen Hul­lu­lenk­ki ‑teh­taan­myy­mä­lä. Muutakin lähi­ruo­kaa on tarjolla, ja itse päädyn pitämään evästauon Mattilan Mar­ja­ti­lan mauk­kais­ta marjoista nautiskellen.

Tasai­sel­le pel­to­mai­se­mal­le kont­ras­tin muodostaa Ripovuori, jonka huipulle päätän poiketa, löytyyhän sieltä myös komea Lei­jo­nan­ki­ta-laavu hienoilla näkö­aloil­la. Nimen ei kannata antaa pelottaa, sillä “vuori” tuntuu hieman mah­ti­pon­ti­sel­ta nimi­tyk­sel­tä mäelle, jonka laelle pääsee polkemaan lopulta melko vähäisin pon­nis­tuk­sin. Maisemat pal­kit­se­vat joka tapauk­ses­sa, sillä huipulta aukeavat hienot maisemat joelle ja laajoille lakeuksille. 

Illan tullen saavun ensim­mäi­sen illan maja­paik­kaa­ni Koski Guest Houseen Huit­tis­ten kes­kus­tas­sa. Majataloa emännöivä Margareta ottaa minut ystä­väl­li­ses­ti vastaan ja pääsen ren­tou­tu­maan huo­nee­see­ni, tai oikeammin tilavaan ja viih­tyi­sään asuntoon. Asunnon tupa­keit­tiös­sä onnis­tui­si tarpeen tullen kunnon kokkailu, ja makuu­huo­neen ikkunasta aukeaa puo­les­taan kaunis näkymä Loi­mi­joel­le, Kokemäen sivu­joel­le. Mikäli mielii veteen pulah­ta­maan, niin rannalta löytyy uima­paik­ka. Maja­pai­kan sijainti sopii näin ollen mainiosti joki­tee­mai­sen matkan henkeen.

Huittinen — Kokemäki: Majavien mailta maalaisidylliin

Vastoin kaikkia sää­en­nus­tei­ta toinen reis­su­päi­vä­ni valkenee sateisena ja harmaana. En pidä kiirettä mat­kan­teon aloit­ta­mi­sen kanssa, vaan aloitan päivän hitaasti Huit­ti­sis­sa Wanhan WPK:n lounaalla. Joki­ran­nas­sa komeileva hieno ja his­to­rial­li­nen rakennus ei petä ruo­ka­tar­joi­luil­laan: tarjolla on maittava buffet, josta ruokaa voi ostaa myös mukaan. Eri­tyis­mai­nin­ta aivan mie­let­tö­män mauk­kaal­le, uuni­tuo­reel­le leivälle!

Lounaan jälkeen jatkan päivääni pol­ke­mal­la joen varrella sijait­se­vaan Lau­han­ky­lään ja vaih­ta­mal­la pol­ku­pyö­rän pariksi tunniksi kajakkiin Lauhan kanoot­ti­vuo­kraa­mol­la. Menopelin muutoksen myötä tuntuu kuin olisin siirtynyt kokonaan toiseen maailmaan, niin rau­hal­lis­ta melon­ta­ret­kel­lä­ni on. Nyt vain tuulen puhallus, veden kevyt liplatus ja melan kevyt lois­kah­dus veden pintaan rikkovat hil­jai­suu­den, kun ohjaan kajakkia verk­kai­seen tahtiin pitkin Koke­mäen­jo­kea. Vesitse jokeen tutus­tu­mi­ses­sa on aivan oma lumonsa.

Lauhan kanoot­ti­vuo­kraa­mon vas­ta­ran­nal­ta löytyy Puu­ri­jär­vi-Isosuon kan­sal­lis­puis­to, ja vii­dak­ko­mai­sen vehreä ranta tunnetaan majavien ter­ri­to­rio­na. Kanoot­ti­vuo­kraa­mol­ta jär­jes­te­tään tänne iltaisin maja­va­me­lon­to­ja, joilla on mah­dol­li­suus bongata näitä joki­var­ren maisema-ark­ki­teh­te­jä ja raken­nusin­si­nöö­re­jä. Itsekin yritän tähytä jälkiä niiden läs­nä­olos­ta, vaikka tiedän niiden liikkuvan päi­vä­sai­kaan vain har­vak­sel­taan. Huomaan vesirajan läheltä joitain talt­ta­ham­pai­den käsit­te­lyyn jou­tu­nei­ta puita, mutta itse tekijät pysyvät piilossa. Har­maa­hai­ka­roi­ta sen sijaan liitää virran yli toistamiseen. 

Puu­ri­jär­vi-Isosuon kan­sal­lis­puis­toon tutus­tu­mi­nen jatkuu myös melon­ta­ret­ke­ni jälkeen, sillä pyö­räil­tyä­ni Kokemäen puolelle käyn käve­le­mäs­sä kätevästi pyö­räi­ly­rei­tin varrelta löy­ty­väl­lä Ron­kan­suon luon­to­po­lul­la. Lyhyen met­sä­pät­kän jälkeen olen pit­kos­puil­la tähyä­mäs­sä avaraa suo­mai­se­maa, jossa rah­ka­sam­mal, heinä, allikot ja satun­nai­set kitu­kas­vui­set männyt luovat oman väri­pa­let­tin­sa. Nyt vallitsee hil­jai­suus, mutta syk­sym­mäl­lä täällä on odo­tet­ta­vis­sa huo­mat­ta­vas­ti enemmän kuhinaa, kun satojen kurkien parvet lepäi­le­vät suon suojissa. 

Matkalla Kokemäen kes­kus­taan teen pienen mutkaan ihai­le­maan joki­mai­se­mia Praasun uima­ran­nal­la. Pilvisen sään vuoksi rannalla on hiljaista, mutta se tekee silti vai­ku­tuk­sen: joki­mai­se­mat ovat kauniit ja paikalta löytyy myös soma laavu ja tulipaikka.

Kokemäen keskustan saa­vut­taes­sa­ni aurinko viimein välkehtii pil­vi­ver­hon koloista. Pik­ku­kau­pun­gin mai­se­mis­sa tuntuu historian lehtien havinaa: löytyy sieviä puutaloja ja vanha, komea kivi­kirk­ko. Lopulta ylitän joen Kokemäen museo­sil­taa, Suomen vanhinta teräs­be­to­ni­sil­taa pitkin.

Ilta-auringon kul­taa­mas­sa maa­lais­mai­se­mas­sa pyöräilen soratietä pitkin kohti seuraavaa maja­paik­kaa­ni, Ali-Ketolan tilaa, joka on monen­lai­sia majoi­tus­vaih­toeh­to­ja tarjoava maatila. Itse yövyn vanhan ja tun­nel­mal­li­sen kivi­na­ve­tan ylä­ker­taan tehdyssä huoneessa, jonka ikkunasta avautuu maisema lehmien lai­tu­mel­le. Mikä loisikaan maa­lais­tun­nel­maa paremmin, kuin etäältä kuuluva leh­män­kel­lo­jen kalkatus? Toisella puolella raken­nus­ta virtaa puo­les­taan joki, jonka äärelle ehdin vielä laskevan auringon sävyjä ihas­te­le­maan. Aika ihanaa!

Kokemäki — Har­ja­val­ta — Nakkila: veis­tok­sia ja yleviä ympäristöjä

Nau­tit­tua­ni maittavan ja runsaan aamiaisen Ali-Ketolan tilalla on aika aloittaa kolmas mat­ka­päi­vä. Ilokseni aurinko on viimein häätänyt harmauden tiehensä, ja pääsen naut­ti­maan mitä kau­neim­mas­ta kesä­päi­väs­tä. Maa­lais­teil­lä tuntuu kuin polkisin henkiin herän­nees­sä pos­ti­kor­tis­sa: on elokuisen auringon kultaamaa kau­ra­pel­toa, kauniita vanhoja puutaloja, kivi­na­ve­toi­ta ja satonsa painosta notkuvia omenapuita. 

Heti alka­jai­sik­si päätän poiketa viral­li­sel­ta reit­ti­lin­jauk­sel­la ja polkea tovin joen poh­jois­puol­ta ete­lä­puo­len sijaan. Tällä puolella jokea on nimittäin  mah­dol­li­suus tavata pai­kal­li­sia äijiä. Ai, siis mitä? Peltojen reunoilla ja piha­ku­jien päissä komeilee pai­kal­lis­ten maa­ti­lo­jen isäntiä esittäviä rautaisia näköis­pat­sai­ta, jotka myös “Äijä­pat­sai­na” tunnetaan. Nämä per­soo­nal­li­set tai­de­teok­set on selkeästi tehty pilke sil­mä­kul­mas­sa, kieli poskella ja kaikella rakkaudella!

Äijä­pat­sai­den jälkeen veis­tos­tee­ma jatkuu, sillä seu­raa­vak­si suuntaan kuvan­veis­tä­jä Emil Cederc­reutzin museolle Har­ja­val­las­sa. Matkan varrella aurin­gon­pais­te kirkastaa myös joen värit uuteen loistoon ja sen sinisenä kimal­te­le­vaa virtaa on hyp­noot­tis­ta seurata.

Kenties saman­kal­tai­se­na aurin­koi­se­na päivänä myös Emil Cederc­reutz pysähtyi 1913 Har­ja­val­las­sa mat­kus­taes­saan Koke­mäen­joen varteen lumoutuen näke­mäs­tään niin, että päätti samantien ostaa ran­ta­ton­tin ja perustaa paikalle tai­tei­li­ja­ko­tin­sa Harjulan. Nykyään paikalta löytyy tai­tei­li­ja­ko­din ohella museo, johon päätin itsekin käydä tutus­tu­mas­sa. Cederc­reutzin omien teoksien ohella museosta löytyy hänen kerää­män­sä laaja kan­san­tie­teel­li­nen kokoelma esi­neis­töä, joka luo hienon läpi­leik­kauk­sen enti­sai­ko­jen elämään maaseudulla.

Saavun museolle oival­li­seen aikaan, sillä ehdin juuri sopivasti tai­tei­li­ja­ko­tia esit­te­le­väl­le opas­te­tul­le ylei­sö­kier­rok­sel­le. Sen myötä paikka ja Cederc­reutzin kiehtova persoona ja elämäntyö avau­tui­vat entis­tä­kin paremmin. Opin muun muassa, että alkujaan paikalla sijaitsi koski, mutta myöhemmin Har­ja­val­lan voi­ma­lai­tok­sen perus­ta­mi­sen myötä raken­net­tu pato nosti veden­pin­taa niin, että kos­ki­mai­se­mat katosivat iäksi. Cederc­reutz sui­vaan­tui koskensa menet­tä­mi­ses­tä niin, että ryhtyi asiasta 1930-luvulla oikeus­tais­toon. Hänestä tulikin ensim­mäi­nen suo­ma­lai­nen, joka on saanut kor­vauk­sia maiseman menettämisestä.

Museo­vie­rai­lun jälkeen suuntaan kohti edellä mainittua Har­ja­val­lan voi­ma­lai­tos­ta. Padolta pudotusta alas joelle on peräti 26 metriä, joten näkymä sillalta on vai­kut­ta­va. Vie­rai­lu­het­kel­lä­ni padon luukut ovat tosin tiukasti kiinni, joten pauhaavan veden sijaan näkyvissä on myös joen kivistä pohjaa.

Lisää luon­toe­lä­myk­siä on kuitenkin tiedossa, sillä aivan padon vierestä alkaa Para­tii­sin­mäen luon­to­pol­ku. Pol­ku­pyö­räl­lä ei reitille tosin ole asiaa, sillä reitti alkaa pitkillä ja jyrkillä portailla. Kau­nii­seen joki­ran­taan vehreän lehdon läpi kävel­les­sä­ni ymmärrän, miten paikka on saanut nimensä — kyllä täällä jotain para­tii­si­mais­ta on!

Seu­raa­vak­si joki joh­dat­te­lee minut Nakkilan kes­kus­taan, missä minut toi­vot­ta­vat ter­ve­tul­leek­si Aran­ti­lan­kos­ki, hieno valkoinen funk­kis­kirk­ko ja aurin­gon­kuk­ka­ke­to täydessä kukoistuksessaan. 

Suuntaan uuteen maja­paik­kaa­ni, Hotelli Vers­taa­seen, jossa minua odottaa viihtyisä yhden hengen huone. Tun­nel­mal­li­ses­sa tii­li­ra­ken­nuk­ses­sa toimiva putiik­ki­ho­tel­li sijaitsee Villilän kartanon mailla. Kar­ta­no­mil­jöö upeine puis­toa­luei­neen antaa elä­myk­sel­le aivan oman tun­nel­man­sa. Var­si­nai­seen kar­ta­no­ra­ken­nuk­seen­kin pääsen seu­raa­va­na aamuna, sillä hotellin maittava aamiais­buf­fet tar­joil­laan kartanon hie­nos­tu­neis­sa tiloissa.

Nakkila — Ulvila — Pori: Joki johdattaa merelle

Riit­toi­san ja ylel­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä nautitun kar­ta­no­aa­miai­sen jälkeen olen valmiina aloit­ta­maan neljännen ja viimeisen päiväni Joki­rei­til­lä. Se alkaakin upeasti, sillä löydän hurmaavan Rus­ki­lan­kos­ken luon­to­po­lun aivan Nakkilan ja Ulvilan raja­mail­ta. Komeiden kuusien reu­nus­ta­mal­la met­sä­po­lul­la pyöräily on helppoa ja pian tavoitan korkean, puiden juu­ris­to­jen koris­ta­man ran­ta­tör­män, jolta paljastuu hieno näkymä alas joelle. Hieman myöhemmin löydän tieni laavulle aivan joen äärellä. Tek­ni­ses­ti ottaen se taitaa sijaita saaressa, mutta ainakin nyt elokuussa veden­pin­ta on niin matalalla, että sinne pääsee helposti ran­ta­ki­vik­koa pitkin kävellen — kevät­tul­vien aikaa tilanne saattaa olla täysin erilainen!

Viihdyn Rus­ki­lan­kos­ken rannoilla niin hyvin, että aika miltei pysähtyy. Lopulta havahdun kuitenkin todel­li­suu­teen; matkaa on jat­ket­ta­va kohti mää­rän­pää­tä. Ilta­päi­vän aurin­gos­sa ehdin kuitenkin ihastella niin Ulvilan kes­kiai­kais­ta kivi­kirk­koa kuin vanhaa rau­ta­tie­sil­taa Porin lai­ta­mil­la. Vaikka lähes­ty­tään isompaa kaupunkia, reitti kulkee pääosin hil­jai­sem­mil­la joen­var­si­teil­lä. Koke­mäen­jo­ki on kuin alueen valtimo ja sitä seu­raa­mal­la päädyn lopulta sen sydämeen, Porin keskustaan.

Matkani ei kui­ten­kaan pääty tänne, vaikka koti­mat­kan koit­taes­sa Porista vielä junaan nousenkin. Jatkan vielä samaan suuntaan kuin Koke­mäen­joel­la­kin — merelle. 

Pyörätiet ja ulkoi­lu­rei­tit joh­dat­ta­vat minut läpi metsien ja lähiöiden kohti Yyte­rin­nie­meä. Viimeisiä kilo­met­re­jä pol­kies­sa­ni aja­tuk­se­ni vaeltavat kaikkeen matkan varrella koettuun: hetkiin hil­jai­sis­sa metsissä ja soli­se­vien sivu­pu­ro­jen äärellä, sekä paik­koi­hin, joihin historia ja kulttuuri ovat jättäneet läh­te­mät­tö­män jälkensä. Joki on kuin yksi pitkä tarina, jota olen saanut lukea sitä seuratessani. 

Kun lopulta katson autiota rantaa Yyterin dyyneillä ja ihailen pauhaavaa merta Kallon majakalla navakan tuulen sotkiessa hiuksiani, tiedän tulleeni perille — sinne minne jokikin. Tänne on hyvä lopettaa.

Joki­reit­ti: nopeat faktat

• Porin ja Sas­ta­ma­lan välillä kulkeva, Koke­mäen­jo­kea seu­rai­le­va pyörämatkailureitti
• Pituus Pori-Sastamala ‑välille noin 145 km. Mikäli sisäl­lyt­tää retkeen myös Yyterin, kilo­met­re­ja tulee jonkin verran lisää. Reitin kor­keus­pro­fii­li on varsin tasainen.
• Pyö­rä­reit­ti kul­jet­ta­vis­sa kum­paan­kin suuntaan — tai mikseipä vaikka molempiin!
• Kul­ku­yh­tey­det ovat erin­omai­set, sillä reitin varrelta löytyy neljä juna-asemaa: Pori, Har­ja­val­ta, Kokemäki ja Vammala (Sastamala).
• Reitin varrelta löytyy hyvin palveluita.
• Tasai­suu­ten­sa ja pal­ve­lu­va­li­koi­man­sa ansiosta Joki­reit­ti sopii hyvin ensim­mäi­sek­si pyörämatkakohteeksi!
• Lisä­tie­to­ja Joki­rei­tis­tä löydät täältä.