Pyörällä Virossa: Tal­lin­nas­ta länteen

Virossa on tullut vuosien varrella poljettua ristiin rastiin, mutta jostain syystä en ole vielä koskaan lähtenyt polkemaan rannikkoa Tal­lin­nas­ta länteen. Nyt päätin viimein ottaa Luoteis-Viron ran­ta­vii­van haltuun sekä poiketa Haapsalun lähet­ty­vil­lä sijait­se­val­la Vormsin saarella. Millainen reissu tästä tulikaan? 

Päivä 1: Helsinki — Tallinna — Paldiski

Kesäkuun puo­li­vä­lin helteet ja Kanadan met­sä­pa­lo­jen savu-utu pamah­ti­vat juuri sopivasti päälle, kun ajoin fillarini Tallinnan-lautalle. Aivan sat­tu­mal­ta auto­kan­nel­le ajaessani törmäsin (onneksi vain kuvain­nol­li­ses­ti) kol­le­gaa­ni Annikaan ja tämän kaveriin Minttuun. Lai­va­mat­ka menikin taval­lis­ta viih­tyi­säm­min kahden muun ret­ki­pyö­räi­li­jän kanssa rupa­tel­les­sa. Kävi ilmi, että meillä oli ainakin alku­mat­kas­ta saman­lai­set suun­ni­tel­mat: Tal­lin­nas­ta länteen!

Ilta­päi­väl­lä Tal­lin­naan saa­vut­tuam­me pääsimme viimein aloit­ta­maan pol­ke­mi­sen. Suun­nis­tim­me yhdessä ulos kau­pun­gis­ta navi­gaat­to­rin äänen avulla (ja se ääni lausuu viron­kie­li­set tiennimet tietenkin aivan yhtä käsit­tä­mät­tö­min tavoin kuin suo­men­kie­li­set­kin). Pian suun­nis­tuk­sen tueksi tulivat kuitenkin myös Eurovelo-reittien ohje­kyl­tit. Reitin ensim­mäi­set 10+ kilo­met­ria eivät todel­la­kaan olleet mai­se­mal­li­ses­ti mai­rit­te­le­via, mutta ainakin matka eteni pyö­rä­tei­tä pitkin sutjakkaaksi.

Kun olimme päässeet kaupungin huli­nois­ta, tulimme ris­teys­koh­taan: Eurovelo-kyltti näytti suuntaa eteenpäin Paldiskin maantietä jatkaen, mutta etukäteen ran­ni­koi­ta myö­täi­le­mään piir­tä­mä­ni reitti puo­les­taan ohjeisti kään­ty­mään pik­ku­tiel­le kohti Merikülaa ja meren­ran­taa. Päätimme kääntyä.

Meni tuskin minuut­te­ja, kun jo huo­kai­lim­me ihastusta. Onneksi kään­nyim­me! Ver­rat­tain tylsään pyö­rä­tie­hen ver­rat­tu­na olimme nyt para­tii­sis­sa: pieni tie, vehreä ympäristö, ei juuri lainkaan muuta lii­ken­net­tä ja pian myös, ahhh, meri! Siellä se kimmelteli.

Lopulta asfaltti loppui ja päädyimme met­sä­po­lul­le. Sitä oli kivaa polkea, kunnes vastaan tuli jyrk­kyy­del­tään lähinnä seinää muis­tut­ta­va mäki. Viron ran­ni­kol­la­han kulkee Baltian klintti, eli kalk­ki­ki­ves­tä muo­dos­tu­nut ran­ta­tör­mä. Koko ajan klintti ei kui­ten­kaan kulje aivan vesi­ra­jas­sa, vaan kuten esi­mer­kik­si tässä, keskellä metsää. Seurasi hikinen tovi ret­ki­pyö­rien tunk­kaa­mis­ta. Onneksi näin lyhyellä reissulla pyöräni oli pakat­tu­na­kin koh­tuul­li­sen kevyt.

Huipulla tajusimme, että olimme itse asiassa tun­kan­neet liiankin innok­kaas­ti, sillä jossain puo­li­vä­lis­sä mäkeä meidän olisi ilmei­ses­ti pitänyt kääntyä toiselle met­sä­po­lul­le. Nyt olimme kuitenkin ylhäällä sijait­se­vat asui­na­lu­een reu­na­mil­la, ja päätimme kiertää takaisin ran­ni­kol­le asfalt­ti­tei­tä pitkin kohti seuraavia seikkailuitamme.

Niitä tulikin pian. Ensin ajau­duim­me porttien sul­ke­mal­le asui­na­lu­eel­le. Oikeasti, onko Viros­sa­kin sellaisia? Pyörällä onneksi pystyi portit kier­tä­mään, mutta autolla tämä olisi ollut mahdotonta. 

Tämän jälkeen har­hau­duim­me umpi­ku­jaan kou­lu­mais­ten raken­nus­ten keskelle. Aloin zoomailla puhelimen näytöltä karttaa ja uutta reittiä, kun samalla läheltä alkoi kuulua ärhäkkää koiran hauk­ku­mis­ta — meitä ei taidettu kaivata täällä. Kun nostin katseeni, näin pihalle ilmes­ty­neen uni­vor­mui­hin pukeu­tu­nei­ta hen­ki­löi­tä, jotka taisivat tulla tsek­kaa­maan, mitä me mahdoimme paikalle oikein palloilla. Tässä vaiheessa olimme onneksi jo läh­tö­val­miu­des­sa, ja pois­tuim­me varsin ripeästi taka­va­sem­mal­le. Olimme vahin­gos­sa eksyneet poliisi- ja raja­var­tio­koi­rien koulutuskeskukseen! 😀 

Pian pääsimme takaisin meren­ran­nan tuntumaa kul­ke­val­le polulle. Täältä löytyikin sitten jo komeampi meren­ran­ta­ver­sio jo mai­nit­se­mas­ta­ni Baltian klintistä. Jäimme hetkeksi hen­gai­le­maan ran­ta­tör­män tuntumaan ja löysimme pienen luolankin! Tuntui ihanalta kahlata ran­ta­ve­des­sä ja sen jälkeen upottaa varpaat lämpimään hiekkaan. Merellä näkyi joutsenia, hai­ka­roi­ta ja lokkeja. 

Jatkoimme jonkun aikaa ran­ta­pol­kua, mutta lopulta palasimme hieman isommille teille. Pidimme pit stopin vastaan tulleella ruo­ka­kau­pal­la, sillä juomavesi ja eväs­täy­den­nys olivat tarpeen. 

Lada­tes­sa­ni itseäni kesän ensim­mäi­sel­lä jää­te­löl­lä kaivoin esiin power­bank­ki­ni, jotta saisin virtaa myös puhe­li­mee­ni, mutta har­mik­se­ni havaitsin, että olin vahin­gos­sa pakannut mukaan TYHJÄN power­ban­kin. Kuinka kätevää. Aaargh. Vieressä oli onneksi myös kahvila, joten sain hieman ensiapua tilan­tee­seen. Selvää kuitenkin oli, että puhelimen käyttö olisi tästä eteenpäin hyvin säästeliästä.

Kaup­pa­tauon jälkeen poljimme vielä hetken yhdessä Annikan ja Mintun kanssa, ja löysimme tiemme muun muassa Keilan kauniille vesi­pu­touk­sel­le, mutta pian oli aika lähteä eri teille. 

Keilan vesi­pu­tous on ehdot­to­mas­ti vierailun arvoinen ja koko sitä ympäröivä miljöö todella viehättävä.

Ilta eteni ja vatsassa kurni jo pieni nälkä, joten otin täh­täi­mee­ni RMK:n telt­ta­pai­kan Pakrin­nie­men län­si­ran­nal­la. Alkujaan olin ajatellut ehtiä hieman kau­em­mak­si, mutta met­sä­po­luil­la tun­ka­tes­sa ja ran­ta­tör­mil­lä chil­la­tes­sa aikaa oli mennyt hieman enemmän kuin ajattelin. Niinpä tämä saisi nyt riittää. 

Hieman ekstra­ki­lo­met­re­ja kuitenkin kertyi, kun en tajunnut kääntyä Paldiskin maan­tiel­tä niemen rantoja kier­tä­väl­le tielle oikeassa kohtaa. Olin jo miltei Paldiskin kau­pun­gis­sa niemen toisella laidalla, kun tajusin, että odot­ta­ma­ni tienhaara ei ollut tullut vastaan (ja virtaa sääs­tääk­se­ni en siis tsek­kail­lut reittiä muuta kuin satunnaisesti). 

Hetken mietin, pitäisikö skipata niemen kier­tä­mi­nen kokonaan, mutta päätin kuitenkin kääntyä takaisin. Niin löytyi lopulta oikea tien­haa­ra­kin. Olin jotenkin odottanut hieman isompaa asfalt­ti­tie­tä ja todel­li­suu­des­sa kyseessä olikin pienempi soratie, joka oli tästä syystä jäänyt minulta huomiotta. 

Soratie oli välillä parempi ja het­kit­täin huonompi, mutta lopulta se johdatti minut Leetsen telt­tai­lu­pai­kal­le meren­ran­nas­sa. Var­si­nais­ta telt­ta­paik­kaa­han en toki tarvinnut, sillä matkustin riip­pu­ma­ton kanssa, mutta män­ty­kan­kaal­ta löytyi runsaasti tehtävään sopivia puita.Paikalla ei ollut ketään muuta, joten jälleen kerran sain jakaa meri­nä­ky­män lähinnä lokkien, hai­ka­roi­den ja jout­sen­ten kanssa. Niin ja hyttysten! Niitä todel­la­kin riitti…

Päivä 2: Paldiski — Rummu — Peräküla

Seu­raa­va­na aamuna heräsin vähän ennen yhdeksää ja kymmeneen mennessä olin läh­tö­kuo­pis­sa. Jatkoin Pakrin­nie­meä kiertävää metsä- ja ran­ta­pol­kua, mikä oli vuoroin hiek­kai­nen ja vuoroin todella hiek­kai­nen. Jossain kohtaa oli pakko luovuttaa pol­ke­mi­sen­kin suhteen ja taluttaa pyörää upot­ta­vas­sa hiekassa. Onneksi pahimmat pätkät olivat kuitenkin suht lyhyitä ja kauniit meri­mai­se­mat maksoivat vaivan.

Kiersin Pakrin­nie­men ran­ta­reit­tiä pääs­täk­se­ni Paldiskin kau­pun­kiin niemen toisella puolella. Paldiski itsessään on kiin­nos­ta­val­la his­to­rial­la varus­tet­tu, hieman unelias pieni kaupunki. Alkujaan kaupungin ovat perus­ta­neet itse asiassa ruot­sa­lai­set (sen alku­pe­räi­nen nimi on Rågerwiek). Neu­vos­to­val­lan aikaan Pal­dis­kis­ta tuli kuitenkin muusta maa­il­mas­ta suljettu ydin­su­kel­lus­ve­ne­tu­ki­koh­ta, jossa asui pel­käs­tään venä­läi­siä. Nykyään Paldiski on tunnettu eri­tyi­ses­ti hienoista ran­ta­jyr­kän­ne­mai­se­mis­taan ja maja­kas­taan Pakrin­nie­men kärjessä. Sinne olen pyö­räil­lyt itse asiassa vuosia sitten Pal­dis­kiin ja Rummuun suun­nan­neel­la päi­vä­ret­kel­lä, ja tälläkin kertaa se oli suun­ni­tel­mis­sa, mutta pienen suun­nis­tus­mo­kan vuoksi pää­dyin­kin vahin­gos­sa pyö­räi­le­mään niiden ohi Paldiskin kaupunkiin.

Power­ban­kit­to­myys­tä­ni johtuen sekä puhelimen että urhei­lu­kel­lon lataus­ta­so alkoi olla heikoissa kan­ti­mis­sa, joten kau­pun­kiin saa­pu­mi­nen oli helpotus. Onnistuin löytämään vie­hät­tä­vän lou­nas­kah­vi­lan, jossa sain sekä ladattua laitteeni että syötyä her­kul­li­sen ja edullisen keit­toan­nok­sen. Vaikka Viros­sa­kin hinnat ovat viime aikoina nousseet kunnolla, on näköjään edel­leen­kin mah­dol­lis­ta löytää lou­nas­sop­paa 3,5 euron hintaan. Mahtavaa! Täydet suo­si­tuk­set tälle paikalle.

Huol­to­tauon jälkeen lähdin polkemaan kohti Rummua, joka on kuuluisa lähinnä vanhasta avo­lou­hok­ses­taan, josta nykyään löytyy niin uimaranta kuin monen­mois­ta vesiak­ti­vi­teet­tia­kin. Olen Rummun lou­hok­sel­le polkenut kerran aiem­min­kin vuosia sitten, mutta tuolloin sää oli synkkä ja mieleen on kysei­ses­tä reissusta jäänyt lähinnä rapa ja lätäköt. Nyt oli puo­les­taan paahtava helle, joten biitsi ja ennen kaikkea oloa vii­len­tä­vä vesi kiin­nos­ti­vat tällä kertaa enemmän.

Nykyään louhoksen tur­koo­sin­vi­vah­tei­sen veden äärelle pääs­täk­seen joutuu maksamaan viiden euron pää­sy­mak­sun. Lisäksi rannalta löytyy mm. kahvila ja muita mak­sul­li­sia lisä­pal­ve­lui­ta, kuten SUP-lautoja, sukel­lus­ta ja kanoot­te­ja. Ainakaan itselleni pää­sy­mak­sus­ta ei muo­dos­tu­nut kyn­nys­ky­sy­mys­tä ja varsinkin näin upealla säällä uniikki uimaranta oli vie­rai­le­mi­sen arvoinen.

Sopivasti vii­len­ty­nee­nä lähdin jatkamaan matkaa jälleen merta kohden, tällä kertaa tosin lievässä vas­ta­tuu­les­sa. Hil­jal­leen tie alkoi muuttua yhä mie­le­kiin­toi­sem­mak­si. Asfaltti muuttui soraksi ja pellot metsäksi. Jossain vaiheessa korppi liiteli ylläni.

Illal­li­sos­tok­sil­le suuntasin Nõvan pik­ku­ky­län pik­ku­kaup­paan. Valikoima oli kuitenkin niin kapea, että lopulta suuntasin naa­pu­ris­sa sijan­nei­seen kahvilaan kyse­le­mään löy­tyi­si­kö sieltä syötävää. Ja löytyihän sieltä! Tukeva pasta kustansi noin 7.70 euroa — ei paha! Sen jälkeen olisin ollut valmis ruo­ka­le­vol­le, mutta lähdin kuitenkin vielä polkemaan kohti Peräkülaa ja siitä hieman eteenpäin.

Matkan varrelle osui Uuejõen kaksi telt­ta­paik­kaa. Ensim­mäi­nen oli tien ja lin­tu­tor­nin vieressä ja sinänsä muka­va­no­loi­nen, mutta en oikein löytänyt sopivia riip­pu­mat­to­pui­ta. Olisin peri­aat­tees­sa jaksanut polkea vielä ihan hyvin, joten matkan jat­ka­mi­nen­kin kävi mielessä. Yksi asia teki minuun kuitenkin vai­ku­tuk­sen: täällä ei ollut hyttysiä! Kun edel­li­sil­ta­na oli ollut miltei mah­do­ton­ta olla saamatta yli­mää­räis­tä pro­teii­ni­li­sää ini­se­vis­tä kans­sae­lä­jis­tä ilta­ruo­kaa syödessä, tämä seikka teki kohteesta varsin hou­kut­te­le­van leiripaikan. 

Päätin siis tsekata vielä lähis­töl­lä olevan toisen telt­ta­pai­kan. Jotenkin vaan arvelin sen olevan täynnä porukkaa, olihan sen nimi Uuejõen Sauna ja nyt oli sentään vii­kon­lop­pua. Kun löysin telt­ta­pai­kan, siellä ei kui­ten­kaan ollut ristin sielua, mutta ei ollut muuten sau­naa­kaan (tai ainakaan minä en löytänyt!). Hyvät riip­pa­ri­puut ja rantaa kohti menevä luon­to­pol­ku sen sijaan löytyivät, joten valinta oli sinetöity. Minä jäisin tänne.

Riip­pu­ma­ton ripus­tet­tua­ni lähdin käve­le­mään män­ty­met­sän halki rannalle. Sieltä löysin hiek­ka­dyy­nit ja rauhan.

Päivä 3:  Peraküla — Dirhami —  Haapsalu — Vormsi

Kolmas päivä alkoi hyvien yöunien jälkeen. Vaikka lei­riy­ty­mi­sa­lue olikin hieman etäämpänä rannasta, kan­tau­tui­vat aaltojen äänet silti sinne asti metsikön takaa. Tasaiseen kohinaan oli ollut rau­hal­lis­ta nukahtaa ja lintujen kon­ser­toin­tiin herätä.

Sain itseni läh­tö­kuo­siin taas noin tunnissa ja lähdin ajamaan pik­ku­tei­tä ja polkuja pitkin kohti Spithamin niemeä ja Dirhamin kylää. 

Spithamin niemi muodostaa suoran linjan Han­ko­nie­meen ja yhdessä ne muo­dos­ta­vat rajan Suo­men­lah­dek­si kat­sot­ta­val­le merialueelle.

Olin saapunut Noa­root­siin, ja kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on his­to­rial­li­ses­ti viron­ruot­sa­lais­ten tyyssija. Ruot­sin­kie­lis­tä väestöä, eli “ran­na­root­saa­lai­sia” alueella on ollut kes­kia­jal­ta asti. Suuri osa alueen ruot­sa­lai­sis­ta oli tosin ilmei­ses­ti alkujaan tullut tänne Suomen etelärannikolta. 

Alueella oli selkeä ruot­sa­lai­se­nem­mis­tö aina 1940-luvulle saakka, jolloin neu­vos­to­mie­hi­tyk­sen myötä lähes kaikki ruot­sa­lai­set muuttivat Ruotsiin. Viron itse­näis­tyt­tyä uudelleen ruot­sa­lai­set ovat voineet saada aiempaa omai­suut­taan täältä taas haltuun, ja Noa­root­sin kesä­asuk­kais­ta moni onkin ruot­sa­lai­nen. Ruot­sa­lais­taus­ta näkyy myös siinä, että kaikilla alueen kylillä on viral­li­set nimet kahdella kielellä, siis myös ruotsiksi.

Kiel­tä­mät­tä tunnelma Noa­root­sis­sa oli erilainen kuin, mihin muualla Viron maa­seu­dul­la olen tottunut. Spit­ha­mis­sa pyö­räil­les­sä­ni esi­mer­kik­si joku huikkasi kesä­mök­ke­rön­sä pihalta iloisesti heissanit. Iloista huik­kai­lua tun­te­mat­to­mil­le ei Virossa noin muuten niin hirveästi tapahdu 😀

Noarootsi oli kaiken kaikkiaan todella vie­hät­tä­vä tuttavuus. Eri­tyi­ses­ti nautin pol­kies­sa­ni met­sä­pol­kua Spithamin ja Dirhamin välillä.

Lou­nas­ta­maan päädyin tällä kertaa Roostan loma­ky­lään. Paikka oli ihan mukava, mutta hinnatkin olivat aiempia ruo­ka­paik­ko­ja­ni kor­keam­mat. Lou­nas­sa­laa­til­le hintaa tuli 9 euroa. Maultaan se oli ihan ok, mutta sain sen kyllä eri täyt­teel­lä kuin millä olin sen tilannut. Ei siis täysiä pisteitä tälle paikalle, vaikka se ihan perus mukava mesta olikin ja puhe­li­men­kin sain taas ladattua.

Päivän tylsin osuus oli maan­tien­var­si Haap­sa­luun, jonne olin menossa pits­to­pil­le ennen Rohukülan satamaan pol­ke­mis­ta, sillä seuraavan lautan läh­te­mi­seen oli vielä jokunen tunti. 

Perillä Haap­sa­lus­sa oli kuitenkin taas ihanaa. Pyö­rä­reis­suil­la usein hieman vierastan kau­pun­ke­ja, vietänhän suuren osan ajasta maa­seu­dul­la ja metsissä. Haapsalu (jossa olen siis käynyt aikai­sem­min ilman pyörää) on kuitenkin mie­les­tä­ni todella vie­hät­tä­vä kaupunki, jonka vanhojen talojen reu­nus­ta­mil­la kaduilla on aina ilo kulkea. 

Haap­sa­lus­ta ei tosiaan ole enää pitkä matka Rohukü­laan, josta lähtevät lautat sekä Hii­den­maan että Vormsin saarille. Satamaan tullessa ensim­mäi­se­nä tulee vastaan Hii­den­maan lautalle johtavat kaistat. Vormsin lautta ja lip­puau­to­maat­ti ovat siitä hieman sivussa.

Vormsi ei ole saarena Viron tun­ne­tuim­pia, mutta yllätyin silti, kuinka vähän lautalle tuli porukkaa. Muutama pyö­räi­li­jä ja kou­ral­li­nen autoja. Kenties kuu­mim­pa­na kesä­lo­ma­se­son­ki­na täälläkin meno kiihtyy.

Lippu lautalle maksoi aikui­sel­ta 4 euroa ja pyörästä tuli lisäksi 2 euron lisämaksu. Molempiin suuntiin mat­ka­ku­luik­si saarelle tuli siis yhteensä 12 euroa. Laut­ta­mat­ka saarelle kesti 45 minuuttia, mikä oli juuri sopiva aika latailla taas puhelin ja kello täyteen virtaan. 

Saavuin saarelle 19:45. Taivas oli pilvessä, joten enää ei ollut paahtavan kuumaa.

Olen jälleen ran­ta­ruot­sa­lais­ten perin­tei­sil­lä asuin­mail­la, ja sen huomaa jälleen myös pai­kan­ni­mis­tä: Sviby, Saxby, Söderby… Täältäkin ruot­sa­lai­sa­su­tus toki katosi neu­vos­to­mie­hi­tyk­sen myötä.

Vormsia kiertää noin 35 kilo­met­rin mittainen kehätie, joten sitä kier­tä­mäl­lä on mah­dol­li­suus saada yleis­kä­si­tys saaresta. Itse ajelin sitä pitkin jonkin verran, mutta poikkesin myös pie­nem­mil­le sora­teil­le, ja saa­ri­kier­rok­se­ni keskittyi enemmän saaren pohjois- ja länsiosiin.

Yleis­tun­nel­mal­taan rau­hal­li­nen Vormsi on sen verran suuri saari, että sille mahtuu tavallaan monen­lais­ta maisemaa, mutta mitään kovin suurta vari­aa­tio­ta ei toki ole. Välillä on suurta pel­toau­ke­aa, välillä pik­ku­ky­liä, välillä rehevää leh­ti­met­sää, välillä havu­met­sää, välillä hak­kuu­au­ke­aa, välillä lai­dun­maa­ta lampaille, hevosille tai ylä­maan­kar­jal­le. Pääteiden maisemat eivät ole kovinkaan merel­li­siä, vaan jos meren­ran­taan haluaa, pitää sinne mennä pik­ku­tei­tä pitkin.

Saaren “kes­kus­ta­na” on Hullo-niminen kylä. Aika hiljanen paikka sekin on, mutta sieltä löytyy saaren ainoa kauppa, taverna sekä jonkin verran majoi­tus­vaih­toeh­to­ja mm. hostelli, josta kir­joi­tus­het­kel­lä peti­pai­kan saa 22 eurolla ja telt­tai­li­jat pääsyn suihkuun 5 eurolla.

Yksi kieh­to­vim­mis­ta kohteista saarella oli Hullon reu­na­mil­la sijait­se­van orto­dok­si­kir­kon rauniot. Kirkko oli saaren ruot­sa­lai­sa­suk­kai­den 1890-luvulla rakentama, mutta neu­vos­to­mie­hi­tyk­sen myötä siitä tuli varasto. Nykyään kirkko on aika lailla raunioina, mutta silti se huokuu mystistä viehätystä.

Lei­riy­ty­mis­pai­kan löy­tä­mi­seen minulla kului jonkin aikaa. Kävin kat­sas­ta­mas­sa muutaman RMK:n paikan, mutta kumpikaan niistä ei vakuut­ta­nut riip­pu­mat­toi­li­jaa. Lopulta päädyin “rii­gi­met­sään” eli val­tion­met­sään, joissa tila­päi­nen lei­riy­ty­mi­nen on Virossa sallittua. Kielojen keskellä rii­pus­kel­les­sa­ni nukahdin lopulta kehrääjän säk­sä­tys­tä kuunnellen.

Päivä 4: Vormsi — Haapsalu — Turba (- Tallinna — Helsinki)

Aamulla herä­tes­sä­ni minua odotti yllättys. Nukuin riip­pa­ris­sa ilma­pat­jan kanssa ja kas, ilmapatja olikin vuotanut tyhjiin. Sil­mä­mää­räi­ses­ti en vuo­to­koh­taa havainnut, joten kotona odottaisi tarkempi tut­ki­mus­työ ja patjan paikkailu. Onni onnet­to­muu­des­sa oli, että tämä tapahtui reissun vii­mei­se­nä yönä, joka sekin oli ollut niin lämmin, ettei ilma­pat­jan tyh­jen­ty­mis­tä ollut edes huomannut.

Kamat pakat­tua­ni tajusin, että ehtisin vielä helposti päivän ensim­mäi­seen lauttaan. Vormsi oli kiva, mutta ei kui­ten­kaan niin kiva, että läh­te­mis­tä olisi pitänyt sen kummemmin viivytellä. 

Laut­ta­mat­kan jälkeen päivään pyö­räi­ly­osuus oli varsin yksin­ker­tai­nen: polkisin Rohükylan satamasta Turban juna-asemalle, josta hyppäisin Tallinnan-junaan ja Tal­lin­naan saa­vut­tua­ni Helsingin-lautalle. Ensin kuitenkin piipahdin Haap­sa­lus­sa lounaalla.

Pienen ruo­ka­le­von ja lait­tei­den latauksen jälkeen oli aika vii­mei­sel­le etapille. Paljon suo­ra­vii­vai­sem­paa reittiä ei olisi voinut kuvitella, sillä reittini kulki lähes luo­ti­suo­raa entistä rata­pen­ger­tä pitkin oikeas­taan koko matkan. Reitillä on nimikin, Läänemaa ter­vi­se­tee (“ter­veys­tie”), ja se sai alkunsa, kun talou­del­li­ses­ti kan­nat­ta­ma­ton rataosuus purettiin 1990-luvulla. Nykyinen Ter­vi­se­tee on sallittu ainoas­taan kevyelle liikenteelle.

Ter­vi­se­teen alku­met­reil­lä Rohukülässä

Läänemaa ter­vi­se­tee on varsin tunnettu ja suosittu väylä pyöräillä Haap­sa­luun. Itse olen ollut aina hieman skeptinen sen suhteen, kuinka kiin­nos­ta­vaa voi olla pyöräillä melkein 60 kilo­met­ria luo­ti­suo­raa hiek­ka­tie­tä, mutta päätin antaa sille viimein mahdollisuuden.

Ensi­vai­ku­tel­ma­ni reitistä oli yllät­tä­vän posi­tii­vi­nen. Oli mukavaa polkea hiljaista hiek­ka­tie­tä. Puusto varjosti polkijaa juuri sopivasti kuumana hellepäivänä. 

Suoran tien ja muut­tu­mat­to­mi­na säilyvien maisemien vaikutus tuntui suo­ras­taan medi­ta­tii­vi­sel­ta. Reitti ei antanut oikeas­taan mitään virik­kei­tä mielelle, joten aika pian ajatukset alkoivat vaellella omia reit­te­jään. Ehkäpä tämä ter­veys­tien on siis kehon lisäksi tarkoitus huoltaa myös mieltä?

Yhtäkkiä huomasin reitin varressa WC-viitan. Wow! Onpas hyvin huomioitu Ter­vi­se­teen kulkijat. Päätin hyödyntää yllät­tä­vän mah­dol­li­suu­den. Poikkesin viitan osoit­ta­maan suuntaan, ja sieltä tosiaan löytyi ulko­huus­si. Sen kunto oli kuitenkin niin räh­jään­ty­nyt, että enpä yhtään ihmettele, että jotkut näyttivät tehneen tarpeensa sen ulko­puo­lel­le. Jatkoin matkaa.

Jossain vaiheessa Ter­vi­se­teen medi­ta­tii­vi­suus alkoi muuttua mieltä syöväksi mon­o­to­niak­si. Muut­tu­mat­to­mi­na pysyt­te­le­vät maisemat eivät ins­pi­roi­neet enää yhtään. 

Niinpä jonkun verran ennen Paliveren kylää kurvasin vaih­teek­si muille teille. Pienen pätkän pääsin ajamaan vie­hät­tä­vää maa­lais­tie­tä, mutta pian jouduin vil­kas­lii­ken­tei­sen maantien laitaan. Paljon autoja, napakka vas­ta­tuu­li ja ei min­kään­lais­ta suojaa paah­ta­val­ta aurin­gol­ta. Ehkäpä Ter­vi­se­tee oli sittenkin parempi!

Niinpä Pali­ve­res­sä vietetyn jäts­ki­tauon jälkeen hurautin takaisin hiek­ka­tiel­le. Oli tätä kiel­tä­mät­tä mukavampi ajaa, kun oli suojassa tuulelta, paah­teel­ta ja muulta lii­ken­teel­tä. Pian olinkin taas medi­ta­tii­vi­ses­sa tilassa. Turban juna-asema ei kui­ten­kaan tullut het­keä­kään liian aikaisin, sillä kovin paljon kau­em­mak­si henkinen kes­to­ky­ky­ni ei olisi tätä mon­o­to­ni­aa enää kestänyt! Ter­vi­se­tee oli tullut pää­tök­seen­sä, samoin reissuni pyöräilyosuus.

Pak­kaus­lis­ta

Koska kyseessä oli lyhyehkö reissu ja sää­en­nus­te näytti läm­pi­mäl­tä ja kuivalta, pystyin lähtemään matkaan suht kevyellä varus­tuk­sel­la ja jätin mm. sade­vaat­teet ja tarpin matkasta. Reittini ei myöskään kulkenut niin kaukana pal­ve­luis­ta etteikö sateen­suo­jaa tai varus­tei­ta olisi saanut kehi­tet­tyä, mikäli sää olisikin yllättäen muuttunut radi­kaa­lis­ti. Pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi myös Virossa oli voimassa oleva tulen­te­ko­kiel­to, joten selvää oli, että nuotioita ei sytyteltäisi.

Mukana matkassa oli tällä kertaa:

Pyörä

  • Kona Sutra LTD 2021

Pak­kaa­mi­nen

  • Revelate Design Ripio ‑run­ko­lauk­ku
  • Ortliebin 22 litran kuivapussi
  • Topeakin satu­la­lauk­ku
  • Tan­ko­lauk­ku “pönt­tö­pus­si”
  • Pelago Front Rack ‑etu­ta­rak­ka
  • Kumi­rem­me­jä
  • Vyölaukku vesi­ra­kol­la

Pyö­rä­tar­vik­keet

  • Varakumi, ren­gas­rau­dat, pumppu, kumihanskat
  • Ketjuöljy ja rätti 
  • Click-stand ‑sei­son­ta­tu­ki­kep­pi
  • Peili
  • Multitool
  • Pyö­räi­ly­ky­pä­rä ja ‑hanskat

Vaatteet

  • Kaksi ajopaitaa
  • Lyhyet trikoot
  • Pari settiä alus­vaat­tei­ta ja sukkia
  • Kevyt takki
  • Ret­kei­ly­housut iltoja ja hyt­tys­ten­tor­jun­taa varten
  • Meri­no­ker­ras­to ja vil­la­su­kat nukkumiseen

Lei­ri­va­rus­teet

  • DD Hammocks Super­light ‑riip­pu­mat­to
  • DD Hammocks Mosquito Net ‑hyt­tys­verk­ko
  • Kesä­ma­kuu­pus­si
  • Exped Airmat Lite Plus 5M
  • Toaks ‑titaa­ni­kat­ti­la (0.7 litraa)
  • Toaks ‑titaa­ni­lusik­ka
  • MSR Pocket Rocket ‑keitin
  • Kaa­su­pat­ruu­na
  • Sytytin

Muut

  • Ensia­pu­pa­ket­ti
  • Huo­mio­lii­vi
  • Aurin­ko­ras­va
  • Ham­mas­har­ja ja ‑tahna
  • Puhelin, kamera, urhei­lu­kel­lo ja niiden latauspiuhat
  • Powerbank (vahin­gos­sa tyhjä… hups!)
  • Lompakko

Jos ret­ki­pyö­räi­ly Virossa kiin­nos­taa, lue myös nämä:

11 hyvää syytä pyöräillä Virossa

Pyö­räil­len Kaakkois-Virossa

Peip­si­jär­ven lumo

Suviyö Saa­ren­maal­la

Kommentoi alle, tuliko tässä jutussa vastaan tuttuja kohteita vai kiin­nos­tai­si­ko sinuakin päästä tutus­tu­maan Luoteis-Viron rannikkoon? 🙂 

Ota myös Ins­ta­gra­mis­sa seu­ran­taan @seikkailupyorailija niin pääset näkemään ret­kis­tä­ni vielä enemmän!

8 comments
  1. Minulla on taas Kona Rove. Eestissä en ole pyö­räil­lyt, vaan pel­käs­tään ulko­mais­ta Ruotsissa, Tanskassa ja USAssa. Olen käynyt Noa­root­sis­sa ja Spit­ha­mis­sa. Se on mas­sii­vi­nen lintujen muu­ton­tark­kai­lu­paik­ka. Huo­ma­sin­kin kuvasta, että harmaa mökki on siellä niemen kärjessä. Se on linnujaam eli lin­tua­se­ma. Eestistä minä pelkään juuri eniten, että se olisi mon­o­to­nis­ta tylsyyttä.

    1. Kona Rovea olen joskus vähän kokeillut, ja vaikuttaa kyllä mainiolta fil­la­ril­ta! Okei, kiin­nos­ta­va tieto tuo lin­tua­se­ma. Näinkin, että siellä oli jokunen ihminen lintuja kuvaa­mas­sa. Ja suu­rim­mak­si osaksi Eesti ei ole mie­les­tä­ni yhtään mon­o­to­ni­nen, mutta toki sieltäkin tylsiä tie­o­suuk­sia löytyy.

  2. Käytiin kier­tä­mäs­sä Saimaan ren­gast­tie viime viikolla, Oli kyllä todella hieno reitti, käy­tet­tiin reittiin kaikkiaan 3 päivää. Mukavaa olisi jokin reitti Vironkin puolella käydä kier­tä­mäs­sä! Pak­kaus­lis­tam­me näytti muuten aika­lail­la samalta.

    1. Oi, Saimaalla on ihanaa pyöräillä! Viro on kyllä helppo ja kiva pyö­räi­ly­koh­de, eli suosittelen 🙂

  3. Tuttuja paikkoja oli kivassa jutussasi. Olen käynyt tois­ta­kym­men­tä kertaa Virossa pyö­räi­le­mäs­sä, mutta muka­vuut­ta rakas­ta­va­na seniorina asumme aina jossakin pienessä hotel­lis­sa ja teemme päi­vä­ret­kiä eri puolille majoi­tus­paik­ka­kun­taa. Tal­lin­nas­ta lähdemme yleensä junalla majoi­tus­paik­ka­kun­nal­le. Reilun parin viikon kuluttua on suuntana Tartto.

  4. Olipa kiva päästä mukaasi pyö­räi­ly­reis­sul­le Viroon ja ooh mikä aurin­gon­las­ku! Tunnen Viroa har­mit­ta­van vähän, lähinnä on tullut pyörittyä vain Tal­lin­nas­sa. Joskus monta monta vuotta sitten olisi ollut mah­dol­li­suus lähteä Peip­si­jär­vel­le, mutta aika­tau­lut eivät osuneet yksiin, joten se sitten jäi.

  5. No nyt on tuttuja maisemia ja paikkoja! Noissa on tullut pyörittyä useasti — tosin autolla 🙂 Nyt alkoikin kutkuttaa lähteä Viroon kier­te­le­mään pitkästä aikaa 🙂

  6. Viime keväänä toulo-kesäkuun alussa pyöräilin suun­nil­leen samoja reittejä. Mulla meni vaan aikaa kuukausi, kun piti kai­ken­moi­sia pikku näh­tä­vyyk­siä kierrellä. Vahva suositus; lei­ri­paik­ko­ja löytyy RMK on oival­li­nen valinta. Ja kun on liik­keel­lä sesongin ulkopuolella…ainoa ongelma on, että monet turistia pal­ve­le­vat paikat ovat vielä kiinni.
    Ensi maa­nan­tai­na taas lähtö ehkä kuu­kau­dek­si Viron suunnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!