Baltian läpi pyörällä: Peip­si­jär­ven lumo

Tiedätkö tunteen, kun jokin paikka kartalla vetää puoleensa jollain selit­tä­mät­tö­mäl­lä tavalla? Minulle tuol­lai­nen kohde oli jo vuosien ajan ollut Peip­si­jär­vi, iso sininen läikkä Viron ja Venäjän välissä.

Vaikka Baltian-pyö­rä­mat­ka­ni reit­ti­suun­ni­tel­ma oli muuten ollut varsin avoin, pol­ke­mi­nen Euroopan suu­rim­piin lukeu­tu­van järven rannoilla oli kuulunut suun­ni­tel­mii­ni alusta alkaen. Mil­lai­sek­si maailma järven äärellä lopulta osoit­tau­tui?

Järvi kuin meri

Ensi­koh­taa­mi­se­ni Peip­si­jär­ven kanssa ei olisi voinut olla juh­lal­li­sem­pi. Kun järvi oli viimein näkö­pii­ris­sä­ni, taivas tummeni dra­maat­ti­ses­ti. Rantaan ehties­sä­ni alkoi nollasta sataan sekun­neis­sa kiihtynyt sadekuuro, ja samalla taivaalle ilmestyi kak­sois­sa­teen­kaa­ri. Tuskin minuuttia kestäneen valo­ku­vauso­pe­raa­tion aikana ehdin kastua läpi­mä­räk­si, mutta ainakin järven ter­ve­tu­liais­toi­vo­tus teki unoh­tu­mat­to­man vai­ku­tuk­sen.

Tämä ei jäänyt vii­mei­sek­si kerraksi, kun järvi häm­mäs­tyt­ti minua.

Peipsiä kat­sel­les­sa­ni narautin itseni useasti ajat­te­le­mas­ta, että edessäni olisi meri, niin val­ta­val­ta se näytti. Jossain tuolla olisi Venäjä, mutta koska vas­ta­ran­ta oli sil­män­kan­ta­mat­to­mis­sa, sen läs­nä­olos­ta muis­tut­ti­vat lähinnä järvellä par­tioi­vat raja­var­tio­lai­tok­sen veneet.

Tuntui myös, että järven yltä pystyi aina pai­kan­ta­maan miljoona mik­roil­mas­toa: tuolla sataa, tuolla on poutaa, tuolla ukkostaa. Toki vie­rai­lua­jan­koh­ta­na­ni sää oli yleisesti epä­va­kais­ta, mutta oli silti jän­nit­tä­vää todistaa sää­ti­lo­jen vaih­te­lui­ta järven yllä.

Pienoisen pet­ty­myk­sen koin kuitenkin siinä, kuinka vähän Peip­si­jär­vi lopulta on näkyvissä. Vaikka tie kulkee suureksi osaksi lähellä rantaa, käy­tän­nös­sä järven näkee vain satun­nai­ses­ti. Niinpä ei kan­na­ta­kaan olettaa pys­ty­vän­sä polkemaan kymmeniä kilo­met­re­ja jär­vi­mai­se­mis­sa, sillä suu­rim­mak­si osaksi maisemina ovat pellot, metsät ja pienet puu­ta­lo­val­tai­set kylät. Onneksi nekin ovat kuitenkin tällä alueella kiehtovaa koettavaa.

Vaikka itse järvi näkyi tieltä vain harvoin, pystyi sen läsnäolon aistimaan.

Van­haus­kois­ten kylät

Kult­tuu­ri­ses­ti Peip­si­jär­ven tekee ainut­laa­tui­sek­si van­haus­kois­ten yhteisö.

Van­haus­koi­set saapuivat Peip­si­jär­ven rannoille 1600-luvulla, kun orto­dok­si­sen kirkon reformeja vas­tus­ta­neet uskovat pakenivat uskon­nol­lis­ta vainoa Venäjällä. Peip­si­jär­ven län­si­ran­ta kuului tuolloin vielä Ruotsin hal­lit­se­maan Viroon.

Van­haus­koi­sia asuu pitkin Peip­si­jär­ven rannikkoa, mutta erityisen tiivis yhteisö on ran­ta­vii­van puo­li­vä­lis­sä sijait­se­vis­sa kylissä kuten Varnjassa, Kase­pääs­sä ja Kolkjassa.

Näissä kylissä on jotain mystistä. Ehkä siksi, että van­haus­koi­set ovat asuneet niissä satoja vuosia omassa, muulta maa­il­mal­ta sul­keu­tu­nees­sa uni­ver­su­mis­saan omilla sään­nök­sil­lään: taloissa on “puhtaat” ja “epä­puh­taat” puolet, televisio on saa­ta­nal­li­se­na kek­sin­tö­nä kielletty ja niin edelleen. Hiljaisia kylän­rait­te­ja kul­jes­kel­les­sa aika tuntuu pysäh­ty­neen.

Van­haus­koi­set ovat onnis­tu­neet säi­lyt­tä­mään perin­teen­sä vuo­si­sa­to­jen ajan, mutta millainen lienee kylien tule­vai­suus? Ainakin satun­nai­sen vie­rai­li­jan silmään pisti nuorison poissaolo, ja vastaan tuli lähinnä verraten vanhempaa väkeä.

Van­haus­kois­ten lisäksi vanhaa on myös ikä­ra­ken­ne. Nuoret muuttavat Peip­si­jär­vel­tä pois isompiin kau­pun­kei­hin parempien työ- ja opis­ke­lu­mah­dol­li­suuk­sien perässä.

Savukalaa ja sipulia

Ruo­ka­kult­tuu­rin osalta Peip­si­jär­vi on kuuluisa etenkin kahdesta asiasta: kalasta ja sipulista.

Maantietä polkiessa vastaan tulee tiuhaan “suit­su­ka­laa” (savukalaa) mai­nos­ta­via kylttejä ja myyn­ti­ko­ju­ja. Mikäli kala maistuu, niin ei kannata jättää tilai­suut­ta käyt­tä­mät­tä — pik­ku­ra­hal­la saa erin­omai­sen maukasta, suoraan vie­rei­ses­tä järvestä nostettua kalaa. Lähiruoka kunniaan!

Kala­ko­ju­ja on Peip­si­jär­ven ran­ta­teil­lä tiuhaan, ja savuahven on loistava vaih­toeh­to myös seik­kai­lu­pyö­räi­li­jän ret­ki­lou­naak­si.

Kenties vielä legen­daa­ri­sem­mas­sa maineessa on Peip­si­jär­ven sipuli. Peipsin sipulin maun salai­suu­dek­si arvellaan suotuisaa maaperää ja täysin käsityönä, ilman teollisia lan­noit­tei­ta toteu­tet­ta­vaa viljelyä.

Sipu­lin­vil­je­ly on yksi alueen tär­keim­mis­tä elin­kei­nois­ta. Neu­vos­toai­koi­na peip­si­läis­vil­je­li­jät ansait­si­vat hyvin viemällä satonsa myyntiin Lenin­gra­diin. Nykyään sipulit hou­kut­te­le­vat alueelle mat­kai­li­joi­ta eri­tyi­ses­ti sipu­li­se­son­ki­na elo-syys­kuus­sa, ja sipu­li­mat­kai­lu on tuot­teis­tet­tu Sipulitie ‑nimiseksi mat­kai­lu­pal­ve­lui­den ver­kos­tok­si.

Itse poikkesin Peip­si­jär­vel­lä sen verran var­hai­ses­sa vaiheessa kesää, että sipu­li­mark­ki­nat eivät vielä näkyneet katu­ku­vas­sa, mutta lisää aiheesta voit lukea esi­mer­kik­si Mutkia matkassa ‑blogin jutussa.

Oma­laa­tui­set yksi­tyis­koh­dat

Kes­ki­mää­räis­tä kon­ser­va­tii­vi­sem­paa aluetta saattaisi arvella jollain tasolla tylsäksi, mutta Peip­si­jär­ven kylät ovat tut­ki­mus­mat­kai­li­jan aar­re­ait­ta. Vanhassa raken­nus­kan­nas­sa hohkaa rän­sis­ty­nyt­tä roman­tiik­kaa, ja pai­kal­lis­ten puu­tar­hois­sa vain mie­li­ku­vi­tus tuntuu olevan rajana: koskaan ei voi olla varma, min­kä­lai­nen leluar­mei­ja tai kreepy nukke seu­raa­vas­sa pihassa tai ikkunassa tulee vastaan. Uskon­nol­li­sel­la alueella on siis oma­laa­tui­nen ja boheemi alavire, joka jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen.

Täs­mä­tip­se­jä Peip­si­jär­vel­le

Pyö­rä­mat­ka­ni kattama osuus Peip­si­jär­ven ran­ta­vii­vas­ta. Google Maps ei Viron kohdalla anna pyö­rä­reit­ti­suo­si­tuk­sia, joten siitä syystä kartalla näkyy käve­ly­reit­ti.
  • Biit­sie­lä­mäs­tä voi nauttia järven poh­joi­so­sis­sa Kauksin ja Vask­nar­van välillä sijait­se­vil­la hiek­ka­ran­noil­la.
  • Mustvee on Peipsin alueen ainoa var­si­nai­nen kaupunki ja sekin on varsin pieni. Sym­paat­ti­ses­ta jär­ven­ran­ta­kau­pun­gis­ta löytyy pari isompaa markettia ja bus­siyh­tey­det muualle Viroon.
  • Lois­tok­kaam­mas­ta mei­nin­gis­tä ja majoi­tuk­ses­ta kiin­nos­tu­nei­den kannattaa suunnata Alats­ki­veen, josta löytyy 1500-luvulla raken­net­tu linna. Mikäli linnassa yöpyminen kiin­nos­taa, kannattaa liik­keel­lä olla ajoissa, sillä varsinkin kesä­vii­kon­lo­put varataan nopeasti loppuun.
  • Van­haus­koi­suu­des­ta kiin­nos­tu­neil­le parhaita kohteita ovat mm. Kolkja, Kasepää ja Varnja. Kolkjasta löytyy van­haus­kois­ten museo, jonne pää­sy­mak­su kesällä 2019 oli 10€.
  • Kolkja, Kasepää ja Varnja ovat myös sipu­li­tien ydin. Elo-syyskuu on sipu­li­se­son­gin kulta-aikaa.
  • Lin­tu­bon­ga­rin kannattaa puo­les­taan suunnata Emajõe-Suursoon suo­a­lu­eel­le. Sinne voi tehdä päi­vä­ret­ken polkien myös Tartosta käsin.
  • Majoi­tus­ta Peip­si­jär­vel­tä löytyy laidasta laitaan aina Alats­ki­ven linnasta pai­kal­lis­ten pitämiin maja­ta­loi­hin ja lei­rin­tä­aluei­siin.
  • Monien muiden Itä-Viron kohteiden tapaan alueen val­ta­kie­li on venäjä. Yli puolet alueen asuk­kais­ta on venä­jän­kie­li­siä.

Onko Peip­si­jär­vi sinulle tuttu tai kiin­nos­tai­si­ko siellä käyminen? Kommentoi alle 🙂

15 comments
  1. Tiedän, mitä on, kun jokin paikka vetää puoleensa magneetin tavoin. Minulle se on Karjala ja järvi oli Laatokka. Peip­si­jär­vi ei ole niinkään kiin­nos­ta­nut. Yllättävä juttu oli, kun tutkin omia juuriani, niin minulta löytyi van­haus­koi­nen esiäiti. Hänen syn­ty­mä­paik­kan­sa oli Suuri Mägi noin penin­kul­man päässä Suomen vanhalta rajalta itään Kar­ja­las­sa. Minusta koko van­haus­koi­suus on hölmöilyä, mutta kiehtoo ajatus, että ne olisivat muut­ta­neet Venäjän val­ta­kun­nan lai­ta­mil­le jostain kaukaa Venäjän ydin­a­lueil­ta, eli siis minulla voi olla juuria vaikka Moskovaan saakka.
    Siellä on jännä paikka, missä tie lipsahtaa välillä Venäjän puolella ja paikan nimi on Korela.

    1. Ooh, jännää, että sinulle selvisi tällainen asia suku­juu­ris­ta­si ja mah­dol­li­ses­ti syvem­mäl­le Venäjälle kan­tau­tu­vis­ta juu­ris­ta­si. Ymmärrän hyvin, jos Karjala kiin­nos­taa varsinkin, kun oma veren­pe­rin­tö on sieltä kotoisin. Itselläni ei ole sinne suuntaan mitään suku­yh­teyk­siä, mutta silti olisi kiin­nos­ta­vaa päästä sinne. Kai alueen kohtalo ja ajatus siitä, että se on joskus kuulunut “meille”, tekee siitä jollain sala­pe­räi­sel­lä tavalla kiehtovan. Vielä en kui­ten­kaan ole sinne ajatellut suunnata, mutta tilai­suu­den tullen lähtisin kyllä oikein mie­lel­lä­ni tutus­tu­maan.

  2. Kävimme viime kesänä aja­le­mas­sa Peip­si­jär­vel­lä. Meillekin oli pettymys se, miten huonosti itse valtava järvi näkyi. Mutta muuten seutu oli jotenkin ihanaa. Vanhaa ja rähjäistä, mutta kiehtovaa ja oma­pe­räis­tä. Luin paljon tuosta van­haus­koi­suu­des­ta ja minulle selvisi, että Suo­mes­sa­kin asuu vielä van­haus­koi­sia! Kävimme alku­ke­säs­tä, joten sipu­liai­ka ei vali­tet­ta­vas­ti vielä ollut alkanut. Olisi kiva käydä siellä nime­no­maan sipulien kypsyttyä myyntiin!

    1. Hauska kuulla, että tekin kävitte Peip­si­jär­vel­lä viime kesänä. Joo, tuo näky­vyy­den vähäisyys oli kyllä pettymys. Olin jotenkin kuvi­tel­lut polkevani katsellen vieressä kimal­te­le­vaa järveä, mutta ei se sitten ihan niin men­nyt­kään. Mutta onneksi alue on muuten aivan valtavan kiehtova, joten koko­nai­suu­des­saan Peipsillä viet­tä­mä­ni aika oli kyllä vierailun arvoista ja alue kuuluu suo­sik­kei­hin Virossa (tosin mulla on aika paljon suo­sik­ke­ja siellä :D). Mäkin menisin enemmän kuin mie­lel­lä­ni kat­sas­ta­maan alueen myös sipu­li­se­son­ki­na. Ooh, jännää — en tien­nyt­kään van­haus­koi­sis­ta Suomessa!

  3. Koen, että minulla on maantieto erittäin hyvin hallussa, mutta täytyy myöntää, että en ollut kuul­lut­kaan tästä kohteesta. Upealta vai­kut­ta­va kohde kyllä kyseessä. Me ei var­si­nai­ses­ti mitään lin­tu­bon­ga­rei­ta olla, mutta kyllä me Emajõe-Suursoo meidän koh­tee­seen sisäl­ly­tet­täi­siin. Onhan hienojen lintujen näkeminen aina mukavaa.

    1. Joo, Peip­si­jär­vi ei ole ehkä niitä Viron eniten heh­ku­tet­tu­ja kohteita. Enem­män­kin se on semmoinen hieman kätketty helmi. Suo­sit­te­len 🙂

  4. Itse ajelin Peip­si­jär­vel­lä 11 vuotta sitten. Mie­les­sä­ni oli päästä mais­te­le­maan mainiota savukalaa, minkä makuun olin päässyt 1990-luvulla Hii­den­maal­la ja Saa­ren­maal­la ajaessani. Alueella ei kui­ten­kaan ollut min­kään­lai­sia merkkejä savu­ka­las­ta. Kysyinkin yhdellä torilla van­hem­mal­ta frouvalta, mistä kalaa saa ja hän totesi hyvin lako­ni­ses­ti, että ei mistään, kun alueen miehet eivät viitsi kalastaa, juovat vaan viinaa kaiket päivät. Hyvä, että siellä nykyään myös kalas­te­taan, eikä vaan juoda viinaa. Peip­si­jär­ven ympäristö soveltuu muuten oikein hyvin pyö­räi­lyyn ja tarjoaa samalla aika/kulttuurimatkan johonkin sel­lai­seen, mitä Suomesta on vaikea löytää.

    1. Kiitos Pekka kom­men­tis­ta! Mie­leen­kiin­tois­ta saada vähän aika­pers­pek­tii­viä alueeseen. Nyt kala­ko­ju­ja tosiaan oli runsaasti. Ilmei­ses­ti jonkin verran viinaan menevää väkeä riittää edelleen, sillä men­nes­sä­ni kerran pie­nem­pään kylä­kaup­paan siellä näy­tet­tiin myyvän lähinnä viinaa ja reis­sue­väi­den kokoon kerää­mi­nen oli hieman haastavaa 😀

  5. Itä-Viro turneella jokunen vuosi sitten kävimme myös Peip­si­jär­vel­lä ja jaan täysin ihas­tuk­se­si järveen ja alueen kyliin. Sipulit ja savukala tuli hyvinkin tutuiksi mutta uskon­nos­ta en tiennyt. Tämän blogin luettuani teki mieli lähteä tänne taas uudelleen.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Anu! Joo, itsekin palaisin mieluusti vielä uudemman kerran 🙂

  6. Aika tavalla pysäh­ty­neel­tä näyttää elämä noissa kylissä niin hyvässä kuin pahassa. Melkoisen kuvauk­sel­li­sia paikkoja olet päässyt näkemään. Uskon, että on ollut mie­len­kiin­toi­nen matka.

    1. Joo, aika tuntuu noissa kylissä tosiaan pysäh­ty­neen, ja valo­ku­vaus­mie­les­sä alue on kyllä todella kiehtova.

  7. Olen kier­rel­lyt tuolla muutamaan kertaa, tosin autolla. Hienoa on maisema ja tunnelma. Suist­su­ka­laa on edelleen, sipulit on syöty jo ajat sitten. Van­haus­koi­set mummot ovat osanneet kyllä har­vi­nai­sen hyvin nyky­ai­kais­ta ainakin tila­myyn­nin. Kaikki kunnia heille mitä mai­nioim­mis­ta myyn­ti­pis­teis­tä.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Anna! Juu, maisemat ja tunnelmat ovat kyllä ainut­laa­tui­sia tuolla. Sipu­li­mark­ki­noi­den perässä tekisi mieli palata vielä uudem­man­kin kerran.

  8. Mainio postaus Peip­si­jär­ves­tä, on kyllä uskon­toi­neen ja vanhoine kylineen yksi Viron eksoot­ti­simm­si­ta paikoista. Ja kukapa vosi vastustaa savukalaa! Nyt kun Viroo pääsee taas mat­kus­ta­maan, toi­vot­ta­vas­ti postaus innostaa montaa mat­kus­ta­jaa tälle seik­kai­lul­le.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!