Baltian läpi pyörällä: Peip­si­jär­ven lumo

Tiedätkö tunteen, kun jokin paikka kartalla vetää puoleensa jollain selit­tä­mät­tö­mäl­lä tavalla? Minulle tuol­lai­nen kohde oli jo vuosien ajan ollut Peip­si­jär­vi, iso sininen läikkä Viron ja Venäjän välissä. 

Vaikka Baltian-pyö­rä­mat­ka­ni reit­ti­suun­ni­tel­ma oli muuten ollut varsin avoin, pol­ke­mi­nen Euroopan suu­rim­piin lukeu­tu­van järven rannoilla oli kuulunut suun­ni­tel­mii­ni alusta alkaen. Mil­lai­sek­si maailma järven äärellä lopulta osoittautui? 

Järvi kuin meri

Ensi­koh­taa­mi­se­ni Peip­si­jär­ven kanssa ei olisi voinut olla juh­lal­li­sem­pi. Kun järvi oli viimein näkö­pii­ris­sä­ni, taivas tummeni dra­maat­ti­ses­ti. Rantaan ehties­sä­ni alkoi nollasta sataan sekun­neis­sa kiihtynyt sadekuuro, ja samalla taivaalle ilmestyi kak­sois­sa­teen­kaa­ri. Tuskin minuuttia kestäneen valo­ku­vauso­pe­raa­tion aikana ehdin kastua läpi­mä­räk­si, mutta ainakin järven ter­ve­tu­liais­toi­vo­tus teki unoh­tu­mat­to­man vaikutuksen.

• 

• 

Tämä ei jäänyt vii­mei­sek­si kerraksi, kun järvi häm­mäs­tyt­ti minua. 

Peipsiä kat­sel­les­sa­ni narautin itseni useasti ajat­te­le­mas­ta, että edessäni olisi meri, niin val­ta­val­ta se näytti. Jossain tuolla olisi Venäjä, mutta koska vas­ta­ran­ta oli sil­män­kan­ta­mat­to­mis­sa, sen läs­nä­olos­ta muis­tut­ti­vat lähinnä järvellä par­tioi­vat raja­var­tio­lai­tok­sen veneet. 

Tuntui myös, että järven yltä pystyi aina pai­kan­ta­maan miljoona mik­roil­mas­toa: tuolla sataa, tuolla on poutaa, tuolla ukkostaa. Toki vie­rai­lua­jan­koh­ta­na­ni sää oli yleisesti epä­va­kais­ta, mutta oli silti jän­nit­tä­vää todistaa sää­ti­lo­jen vaih­te­lui­ta järven yllä.

Pienoisen pet­ty­myk­sen koin kuitenkin siinä, kuinka vähän Peip­si­jär­vi lopulta on näkyvissä. Vaikka tie kulkee suureksi osaksi lähellä rantaa, käy­tän­nös­sä järven näkee vain satun­nai­ses­ti. Niinpä ei kan­na­ta­kaan olettaa pys­ty­vän­sä polkemaan kymmeniä kilo­met­re­ja jär­vi­mai­se­mis­sa, sillä suu­rim­mak­si osaksi maisemina ovat pellot, metsät ja pienet puu­ta­lo­val­tai­set kylät. Onneksi nekin ovat kuitenkin tällä alueella kiehtovaa koettavaa.

Van­haus­kois­ten kylät

Kult­tuu­ri­ses­ti Peip­si­jär­ven tekee ainut­laa­tui­sek­si van­haus­kois­ten yhteisö. 

Van­haus­koi­set saapuivat Peip­si­jär­ven rannoille 1600-luvulla, kun orto­dok­si­sen kirkon reformeja vas­tus­ta­neet uskovat pakenivat uskon­nol­lis­ta vainoa Venäjällä. Peip­si­jär­ven län­si­ran­ta kuului tuolloin vielä Ruotsin hal­lit­se­maan Viroon.

Van­haus­koi­sia asuu pitkin Peip­si­jär­ven rannikkoa, mutta erityisen tiivis yhteisö on ran­ta­vii­van puo­li­vä­lis­sä sijait­se­vis­sa kylissä kuten Varnjassa, Kase­pääs­sä ja Kolkjassa. 

Näissä kylissä on jotain mystistä. Ehkä siksi, että van­haus­koi­set ovat asuneet niissä satoja vuosia omassa, muulta maa­il­mal­ta sul­keu­tu­nees­sa uni­ver­su­mis­saan omilla sään­nök­sil­lään: taloissa on “puhtaat” ja “epä­puh­taat” puolet, televisio on saa­ta­nal­li­se­na kek­sin­tö­nä kielletty ja niin edelleen. Hiljaisia kylän­rait­te­ja kul­jes­kel­les­sa aika tuntuu pysähtyneen.

Van­haus­koi­set ovat onnis­tu­neet säi­lyt­tä­mään perin­teen­sä vuo­si­sa­to­jen ajan, mutta millainen lienee kylien tule­vai­suus? Ainakin satun­nai­sen vie­rai­li­jan silmään pisti nuorison poissaolo, ja vastaan tuli lähinnä verraten vanhempaa väkeä.

Savukalaa ja sipulia

Ruo­ka­kult­tuu­rin osalta Peip­si­jär­vi on kuuluisa etenkin kahdesta asiasta: kalasta ja sipulista. 

Maantietä polkiessa vastaan tulee tiuhaan “suit­su­ka­laa” (savukalaa) mai­nos­ta­via kylttejä ja myyn­ti­ko­ju­ja. Mikäli kala maistuu, niin ei kannata jättää tilai­suut­ta käyt­tä­mät­tä — pik­ku­ra­hal­la saa erin­omai­sen maukasta, suoraan vie­rei­ses­tä järvestä nostettua kalaa. Lähiruoka kunniaan!

Kenties vielä legen­daa­ri­sem­mas­sa maineessa on Peip­si­jär­ven sipuli. Peipsin sipulin maun salai­suu­dek­si arvellaan suotuisaa maaperää ja täysin käsityönä, ilman teollisia lan­noit­tei­ta toteu­tet­ta­vaa viljelyä. 

Sipu­lin­vil­je­ly on yksi alueen tär­keim­mis­tä elin­kei­nois­ta. Neu­vos­toai­koi­na peip­si­läis­vil­je­li­jät ansait­si­vat hyvin viemällä satonsa myyntiin Lenin­gra­diin. Nykyään sipulit hou­kut­te­le­vat alueelle mat­kai­li­joi­ta eri­tyi­ses­ti sipu­li­se­son­ki­na elo-syys­kuus­sa, ja sipu­li­mat­kai­lu on tuot­teis­tet­tu Sipulitie ‑nimiseksi mat­kai­lu­pal­ve­lui­den ver­kos­tok­si.

Itse poikkesin Peip­si­jär­vel­lä sen verran var­hai­ses­sa vaiheessa kesää, että sipu­li­mark­ki­nat eivät vielä näkyneet katu­ku­vas­sa, mutta lisää aiheesta voit lukea esi­mer­kik­si Mutkia matkassa ‑blogin jutussa.

Oma­laa­tui­set yksityiskohdat

Kes­ki­mää­räis­tä kon­ser­va­tii­vi­sem­paa aluetta saattaisi arvella jollain tasolla tylsäksi, mutta Peip­si­jär­ven kylät ovat tut­ki­mus­mat­kai­li­jan aar­re­ait­ta. Vanhassa raken­nus­kan­nas­sa hohkaa rän­sis­ty­nyt­tä roman­tiik­kaa, ja pai­kal­lis­ten puu­tar­hois­sa vain mie­li­ku­vi­tus tuntuu olevan rajana: koskaan ei voi olla varma, min­kä­lai­nen leluar­mei­ja tai kreepy nukke seu­raa­vas­sa pihassa tai ikkunassa tulee vastaan. Uskon­nol­li­sel­la alueella on siis oma­laa­tui­nen ja boheemi alavire, joka jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen.

Täs­mä­tip­se­jä Peipsijärvelle

• Biit­sie­lä­mäs­tä voi nauttia järven poh­joi­so­sis­sa Kauksin ja Vask­nar­van välillä sijait­se­vil­la hiekkarannoilla.
• Mustvee on Peipsin alueen ainoa var­si­nai­nen kaupunki ja sekin on varsin pieni. Sym­paat­ti­ses­ta jär­ven­ran­ta­kau­pun­gis­ta löytyy pari isompaa markettia ja bus­siyh­tey­det muualle Viroon.
• Lois­tok­kaam­mas­ta mei­nin­gis­tä ja majoi­tuk­ses­ta kiin­nos­tu­nei­den kannattaa suunnata Alats­ki­veen, josta löytyy 1500-luvulla raken­net­tu linna. Mikäli linnassa yöpyminen kiin­nos­taa, kannattaa liik­keel­lä olla ajoissa, sillä varsinkin kesä­vii­kon­lo­put varataan nopeasti loppuun.
• Van­haus­koi­suu­des­ta kiin­nos­tu­neil­le parhaita kohteita ovat mm. Kolkja, Kasepää ja Varnja. Kolkjasta löytyy van­haus­kois­ten museo, jonne pää­sy­mak­su kesällä 2019 oli 10€.
• Kolkja, Kasepää ja Varnja ovat myös sipu­li­tien ydin. Elo-syyskuu on sipu­li­se­son­gin kulta-aikaa.
• Lin­tu­bon­ga­rin kannattaa puo­les­taan suunnata Emajõe-Suursoon suo­a­lu­eel­le. Sinne voi tehdä päi­vä­ret­ken polkien myös Tartosta käsin.
• Majoi­tus­ta Peip­si­jär­vel­tä löytyy laidasta laitaan aina Alats­ki­ven linnasta pai­kal­lis­ten pitämiin maja­ta­loi­hin ja leirintäalueisiin.
• Monien muiden Itä-Viron kohteiden tapaan alueen val­ta­kie­li on venäjä. Yli puolet alueen asuk­kais­ta on venäjänkielisiä.

Onko Peip­si­jär­vi sinulle tuttu tai kiin­nos­tai­si­ko siellä käyminen? Kommentoi alle 🙂