Suviyö Saa­ren­maal­la

Juhan­nusaat­to 2017

Onkohan tässä taas mitään järkeä? Olen vasta saapunut Saa­ren­maal­le, kello lähenee ilta­kah­dek­saa ja olen ottanut täh­täi­mek­se­ni pyöräillä 55 kilo­met­rin päähän — ja tietenkin myös takaisin! 

Tois­tai­sek­si pisin pyö­rä­mat­ka­ni on ollut 60 kilo­met­rin pituinen, ja tällä kertaa allani on oman luot­to­pyö­rän sijaan majatalon Alepa-fillarin mallinen mum­mok­rui­se­ri. Menopeli ei ole kummoinen, mutta kiitän itseäni siitä, että huomasin ensiksi valit­se­ma­ni maas­to­pyö­rän ren­gas­vian ennen kuin lähdin matkaan.

Naapurin musta kissa toivottaa onnea yri­tyk­seen.

Polkaisen liik­keel­le ja val­mis­tau­dun jättämään saaren pää­kau­pun­gin Kures­saa­ren taakseni. Huoleni teiden kunnosta osoit­tau­tuu heti turhaksi, sillä vastikään avatun pyörätien asfaltti on sileää.

Täh­täi­mes­sä­ni on Saa­ren­maan lou­nais­kär­jes­sä sijait­se­va Sõrven niemimaa. Siellä odottaisi majakka ja juhan­nus­kok­ko.

And the Cutest Bus Stop Award goes to…

Alku­mat­kan olen hal­tiois­sa­ni. Mieleni tekisi pysähtyä kuvaamaan näkemääni tämän tästä. Voi kuinka soma bus­si­py­säk­ki! Ihania hevosia lai­tu­mel­la! Mitä ihmettä, mäyrä!

Heti pysäh­tyes­sä­ni kimppuuni hyökkää kuitenkin sen verran aggres­sii­vi­nen hyt­ty­sar­mei­ja, että opin pian pun­nit­se­maan tarkasti milloin todella tahdon räpsiä kuvia tai ottaa hörppyä vesi­pul­los­ta. Lisäksi taka­rai­vos­sa painaa taju ajan­ku­lus­ta: matka on pitkä ja joskus on ehdittävä takai­sin­kin.

Kilo­met­rien kuluessa mat­kan­te­ko alkaa tuntua hivenen mon­o­to­ni­sel­ta. Painan eteenpäin suoraa, tasaista maantietä, jota reunustaa yksi­toik­koi­nen havumetsä. Reitti kulkee rantaa myö­täil­len, mutta vaikka meri on lähellä, se ei näy. Tuntuu kuin maisema pysyisi samana loput­to­mas­ti ja matka ei etenisi ollenkaan.

Pyö­räil­tyä­ni jo hyvän matkaa majakalle johtavaa pitkää niemeä, saavutan viimein puuttoman aukean. Kaadan pyöräni maahan ja tarvon heinikon läpi kohti rantaa.

Mikä lumoava näky minua odot­taa­kaan! Meri ja ilta­tai­vas sulau­tu­vat yhteen ja säihkyvät sinisen ja vaa­lean­pu­nai­sen eri sävyissä. Vähän matkan päässä pienen pienessä satamassa nuokkuvat siniset kalas­tusa­luk­set tuovat oman runol­li­sen lisänsä maisemaan. On täysin tyyntä. Itämeri ei ole koskaan ollut kauniimpi.

Perillä niemen päässä odottaa Sõrven majakka. Majakka on ollut täällä aina 1600-luvulta lähtien, mutta se on raken­net­tu useita kertoja uudestaan. Nykyinen 52 metriä korkea beto­ni­tor­ni on vuodelta 1960.

Saavun liian myöhään, jotta voisin kiivetä majakan huipulle, mutta se ei haittaa. Menen mie­luum­min meren äärelle ihai­le­maan vesi­lin­tu­ja ja loh­ka­rei­ta, jotka saa­ren­maa­lai­sen legendan mukaan hiisi Suur Tõll on viskonut mereen pirua hää­täes­sään.

Maisema meren äärellä on medi­ta­tii­vi­nen. Aikani sitä ihail­tua­ni siirryn juuri sytytetyn juhan­nus­ko­kon ääreen syömään eväs­lei­piä­ni. Sen jälkeen menen nie­men­kär­jen pik­ku­kup­pi­laan kaakaolle ja lataan samalla kuo­le­mai­sil­laan olevaan kän­nyk­kää­ni virtaa paluu­mat­kan varalle.

Lopulta on aika palata takaisin. Vielä matkaan lähtiessä olin suun­ni­tel­lut polkevani takaisin niemimaan toista rantaa pitkin. Päätän kuitenkin palata samaa reittiä kuin mitä olin tullutkin. Pitkän päivän jälkeen haluan vaan päästä mah­dol­li­sim­man suoraa reittiä nukkumaan. Pian olisi lisäksi jo hämärää, joten en kui­ten­kaan pystyisi naut­ti­maan mai­se­mis­ta.

Tauon jälkeen meno tuntuu ensi alkuun kankealta. Jalkojani ei aluksi tunnu kiin­nos­ta­van pol­ke­mi­nen lainkaan. Ensim­mäi­sen kymmenen kilo­met­rin kuluessa lihakset kuitenkin vertyvät ja mat­kan­te­ko sujuu taas kevyemmin.

Kaipaan omaa pyörääni tai yli­pää­tään mitä tahansa pyörää, jossa on vaihteet. Vielä meno­mat­kal­la moderni mum­mo­pyö­rä oli mukava, mutta pyörän geometria on luotu kau­pun­kik­rui­sai­luun ja pysty pol­kua­sen­to alkaa hil­jal­leen kalvaa selkää. Eniten kärsii kuitenkin taka­lis­to­ni. Muhkeaa satulaa ei ole tehty tun­ti­kausien pol­ku­ru­pea­mia varten ja sen päällä istuminen muuttuu tus­kai­sem­mak­si kilometri kilo­met­ril­tä.

Pimeän las­keu­dut­tua pyö­räi­lys­tä tulee astetta jännempää. Hämärässä näkö­ky­ky­ni on rajal­li­nen ja voin vain toivoa, että tien­pin­nas­sa ei tule vastaan mitään kumeja puhkovaa. Ajoittain kuulen metsästä rasah­duk­sia ja voin vain arvailla, mitkä eläimet pimeässä lii­kus­ke­le­vat.

Säi­käh­dyk­sit­tä en paluu­mat­kas­ta selviä.

Sydämeni jättää pari lyöntiä välistä, kun täysin äkkiar­vaa­mat­ta tunnen ten­nis­pal­lon kokoisen peh­meäh­kön olennon jysäh­tä­vän päin naamaani. Min­kään­lais­ta näkö­ha­vain­toa en kola­roi­jas­ta pystynyt tekemään, mutta oletan jou­tu­nee­ni tör­mäys­kurs­sil­le heik­ko­nä­köi­sen pik­ku­lin­nun kanssa.

Toinen sykäh­dyt­tä­vä koh­taa­mi­nen tapahtuu, kun pel­toau­kean reu­nus­ta­mal­la tiellä peu­ra­lau­ma syök­säh­tää esiin puskista pyöräni eteen ja ryntää sitten tien yli kadoten usvai­sil­le niityille. Säikähdys vaihtuu nopeasti ihas­tuk­sek­si.

Paluu­mat­kan aikana en uskalla pitää ainut­ta­kaan taukoa. Pelkään, että pysäh­tyes­sä­ni ener­gia­ta­so­ni romah­tai­si peruut­ta­mat­to­mas­ti enkä ikinä pääsisi perille.

Kun viimein saavutan Kures­saa­ren, olen väsynyt mutta onnel­li­nen. Olen illan aikana polkenut 110 km, enemmän kuin koskaan ennen, mutta ennen kaikkea olen kokenut Saa­ren­maan juhan­nusyön taian.

It’s official, kun se on Sport­sTrac­ke­ris­sä: ensim­mäi­nen sadan kilo­met­rin ylitys!

Pyö­räi­le­mään Saa­ren­maal­le? Pika­fak­tat

  • Saarenmaa sijaitsee noin 225 km Tal­lin­nas­ta lou­naa­seen.
  • Bus­si­mat­ka Tal­lin­nas­ta Kures­saa­reen kestää noin neljä tuntia. Tietoja aika­tau­luis­ta ja lipuista löytää tpilet.ee ‑sivus­tol­ta.
  • Saarelle mat­kus­ta­mi­nen vaatii laut­ta­mat­kan, mutta bussilla mat­kus­taes­sa ei tarvitse ostaa lippua erikseen. Pyö­räi­li­jät, autoi­li­jat ja jalan­kul­ki­jat voivat ostaa lipun Virtsu — Kuivastu ‑välille lai­vayh­tiö Praamidin sivuilta. Laut­ta­lip­pu kannattaa ostaa etukäteen!
  • Saa­ren­maal­la on Kures­saa­res­sa useita pyö­rä­vuo­kraa­moi­ta. Kannattaa kuitenkin huomioida aukio­loa­jat. Esi­mer­kik­si juhan­nus­vii­kon­lop­pu­na vuo­kraa­mot olivat kiinni. Myös monilla maja­pai­koil­la saattaa olla vuo­kra­pyö­riä.
  • Jos suun­nit­te­let oman pyörän kul­jet­ta­mis­ta bussilla, kannattaa eri­tyi­ses­ti suo­sit­tui­na loma-aikoina huomioida riski, että oma pyörä ei mahdukaan tava­ra­ti­laan. Kuskit saattavat myös pyytää esim. etupyörän irrot­ta­mis­ta tai pyörän pak­kaa­mis­ta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like