Vuosien haaveilun ja kuukausien valmistelun jälkeen olin viimein pisteessä, jossa Helsinki jäi Tallinnan-lautan peräaallokkojen taa. Alkaisi matka, jolla ei ollut tarkkaa reittiä eikä tarkkaa kestoa. Varmaa oli vain se, että kyseessä olisi juuri sellainen matka, josta olin haaveillut jo kauan. Vain minä, fillari ja ne tavarat, joita yhdessä jaksaisimme kantaa.
Vielä laivalla oloni oli nuhjuinen johtuen edellisyön pakkausspektaakkelista, mutta kun laivan keula lopulta avautui ja polkaisin pyörineni ulos autokannelta, tunsin itseni virkeämmäksi kuin koskaan. Seikkailu alkakoon!
Aivan ensimmäisenä kurvasin kuitenkin Tallinnan Vanhassakaupungissa sijaitsevaan pyöräliikkeeseen ja ostin jo kauan himoitsemani Viron pyöräilykartan. Ja kyllä, call me old school, mutta käytän edelleen mielelläni perinteisiä paperikarttoja reittisuunnittelun tukena digitaalisten vaihtoehtojen rinnalla (ja tämä aihe ansaitsisi varmasti kokonaan oman postauksensa).
Suurin piirtein siihen selkeät suunnitelmani sitten loppuivatkin. Suunta olisi tietenkin ulos Tallinnasta, mutta minne? Noh, jonnekin…
Osa ihmisistä lienee reissaajina luonnostaan suunnitelmallisempia, osa spontaanimpia tapauksia. Lienee sanomatta selvää, kumpaan kastiin minä kuuluun.
Toki tämä riippuu myös hieman matkasta. Jos käytettävissä on vaikka vain viikonloppu, voi se vaatia tarkempia suunnitelmia, jotta saa reissunsa toteutettua tiukoissa aikaraameissa.
Koska käytössäni oli tällä kertaa vähintään kuukauden verran aikaa, en kuitenkaan nähnyt tarkkoja reittisuunnitelmia tarpeellisina. Nyt reissufilosofianani olisi nuuskamuikutella eteenpäin ja ripustaa riippumattoni sitten sinne, minne ikinä päätyisinkään.
Suuret linjat olivat toki selvillä: polkisin Baltian maiden halki pyörällä. Koska olin jo vuosien ajan haaveillut polkevani Viron ja Venäjän rajalla sijaitsevan Peipsijärven rannoilla, oli loogista suunnata heti aluksi kohti itää. Mutta mitä tapahtuisi Tallinnan ja Peipsijärven välillä? Se oli minulle vielä matkalle lähtiessäni mysteeri.
Olin toki ennenkin polkenut Tallinnasta itään, ja pohjoista reittiä kohti itää polkiessa vastaan olisi tullut muun muassa suuresti rakastamani Lahemaan kansallispuisto. En kuitenkaan halunnut tehdä grande tourini aloituksesta minkään aiemman matkani toisintoani, joten päätin suunnata Lahemaan eteläpuolella sijaitseville metsäalueille. Ne mielessäni lähdin polkemaan teille tuntemattomille.
Tehdessäni matkaa Viron maaseudulla oloni oli euforinen, elinhän unelmaani nyt ensimmäistä päivää! Pyörä rullasi kevyesti kuormasta huolimatta, ja auringonpaiste lisäsi energiaani entisestään. Kuuntelin heinäsirkkojen sirinää, haistoin maaseudun tuoksut ja tunsin ihollani sekä kevyen tuulenvireen että auringon lämmön.
Onnen huumassa valitsin myös suuntani varsin vaistonvaraisesti fiilistellen. Minulla ei ollut minkäänlaista tarvetta olla jatkuvasti kartalla sijainnistani, ja näin matkareittini eli jatkuvasti.
Kun illan mittaan varjot alkoivat pidentyä ja muistuttaa siitä, että kesäiltanakaan aurinko ei valaisisi ikuisesti, oli aika jättää hippeily hetkeksi ja vilkaista karttaa.
Paikannettua itseni saatoin todeta, että ne alustavasti kaavailemani Lahemaan lähistöllä sijaitsevat metsäalueet eivät ainakaan tulisi kysymykseen: olin ajautunut aivan liian etelään. Olin siis harhautunut, vai olinko sittenkään? Eihän minulla lopulta ollut edes ollut selkeää päämäärää.
Nyt olin loputtomien peltoaukeiden keskellä, missä ei riippumaton ripustamisesta voinut edes haaveilla. Oli aika miettiä, mihin realistisesti voisin ehtiä yöpymään.
Tässä vaiheessa navigointini perustaksi muodostuikin metsän löytäminen. Bongasin kartalta Viron metsähallituksen eli RMK:n hallinnoiman Kõrvemaan metsäalueen vaelluspolkuineen ja tulentekopaikkoineen, joten päätin suunnata sinne. Sinne vievien kilometrien varrella saattoi mielessäni ehkä käydä, oliko päämäärättömässä polkemisessa sittenkään mitään järkeä…
Lopulta pellot vaihtuivat metsiksi ja asfaltti hiekaksi. Kun aikani ajeltuani löysin nuotiopaikan, jossa virolainen pariskunta tarjosi minulle teetä ja juttuseuraa, sekä soistuvan järven, jonka äärellä ihailla auringonlaskua, tiesin löytäneeni tieni juuri oikeaan paikkaan.
Oletko sinä enemmän suunnitelmallinen matkantekijä vai spontaani fiilistelijä? Millä perustein päätät, minne tiesi vie? Kommentoi alle!
13 comments
Kuulostaapa upealta matkalta, joka olisi itsekin kiva päästä toteuttamaan joskus! Olen ehdottomasti enemmän suunnitelmallinen matkantekijä. Yleensä luen etukäteen mahdollisimman paljon tietoa kohteesta ja pyrin sisällyttämään sitten matkaani ne hienoimmat ja kiinnostavimmat paikat.
Joo, meitä on moneen junaan 😀 Itse myös toki tutkin kohteita etukäteen, mutta lopulta menen yleensä aika spontaanisti. Riippuu toki paljon myös reissusta. Joidenkin kohdalla suunnittelu ja huolellinen valmistautuminen on olennaista, sitten on taas reissuja, joilla on kiva edetä fiiliksen mukaan 🙂
Vitsit kuulostaa hyvältä matkalta, haluaisin joskus toteuttaa pyöräilymatkan itsekin! Missä muuten yövyit matkalla? Koetko, että pyöräilymatkustaminen yksin Baltiassa on turvallista?
Kiitos kommentista, Jenni! Joo, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan pyöräreissua 🙂 Itse yövyin vaihtelevasti luonnossa (majoitteena retkiriippumatto), majataloissa/hostelleissa/hotelleissa ja WarmShowersin tai CouchSurfingin kautta löytämieni majoittajien luona. Kaikissa majoitustavoissa oli puolensa. Pitäisi varmaan kirjoittaa aiheesta ihan oma postauksensa 😀 Koin kyllä oloni suht turvalliseksi. Ehkä eniten jännitti välillä liikenteen kohdalla, jos satuin teille, missä oli enemmän liikennettä, olematon piennar ja tuskin ollenkaan väliä jättäviä kuskeja. Onneksi sellaiset tiet olivat kuitenkin vähemmistössä. Suosin tosin reittivalinnoissani pienempiä ja hiljaisempia teitä. Ihmisten osalta ei ollut muuten mitään sen kummempia uhkatilanteita, eli sanoisin Baltiassa reissaamisen olevan varsin turvallista myös yksin. Pyörän turvallisuudesta kannattaa kyllä pitää huolta ainakin suuremmissa kaupungeissa kuten missä tahansa.
Jäikö tää juttu jotenkin kesken? Just pääsin matkan imuun ja sit loppui… Haluan lukea ensi viikolla jatkokertomuksen!!! Näyttää kovin Suomelta, miten pyöräilykulttuuri?
Heh, joo, päivä loppui, niin loppui tarinakin! Kiva kuulla, että on tilausta myös jatko-osille 😀 Pyöräilykulttuuri oli mun mielestä varsin hyvällä mallilla ja varsinkin Virossa tiet olivat hyvässä kunnossa ja autoilijat huomaavaisia, Latviassa ja Liettuassa oli ehkä vähän enemmän vaihtelua näissä asioissa. Ja totta, maisemallisesti Virossa on paljon samaa kuin Suomessa, toki joitain erojakin on.
Todella mielenkiintoinen blogi, postaus ja ennen kaikkea reissu! Ihailen ihmisiä, joilla on tälläista rohkeutta spontaanisti kulkea, ja jopa riippumatossa yöpyminen kuulostaa minun korvaani hurjalta 😄 luen mielelläni muitakin postauksiasi — kirjoitat hyvin, ja kuten jo sanoin — todella mielenkiintoinen blogi 👍🏻😊
Ihanaa palautetta! Kiitos Annuliina! Ekoilla pyöräreissuillani pysyin vielä tiukasti sisämajoituksessa, mutta hiljalleen suunta muuttui,ja nykyään riippumattoilu tuo kivasti omavaraisuutta majoittumiseen ja muutenkin sopivasti lisämaustetta matkaan 🙂
Näitä pyöräreissuja on aina hurja lukea. Tosin jonkin verran näihin on tutustunut kaveripiirissä, kun yksi kaveri pitkiä pyöräreissuja toteuttaa. Vajaa vuosi hänellä on maailmanympäripyöräilyn lähtöön ja jonkun etapin heikkona hetkenä olen lupautunut hänen kanssa pyöräileen. Ehkäpä prologi Tampere — Lempäälä voisi olla oma juttu 😀
Tampere–Lempäälä olisikin kaiketi se eeppisin osa kaverisi maailmanympäripyöräilystä ja kaikki sen jälkeen turhaa. Kiitos Seikkailupyöräilijä näistä kirjoituksista, tuovat aina mukaan hyvä mielen ja matkakuumetta. Kuvat olivat todella nätit!
Kiitos Paratiisireportti, että luet ja vielä kommentoitkin! Matkakuumetta ja hyvää mieltä on aina ilo jakaa 🙂
Ooh, huikean kuuloinen reissu kaverilla tiedossa. Jos on jotain kanavia, mitä pitkin voi seurata, niin voi vinkata! Ja ehdottomasti mukaan jollekin etapille 😀
Super hyvin kirjoitettu! — Olen lukenut tekstin muutaman kerran. Hyvin tehty!