Eloon­jää­mis­kurs­sil­la oppii luonnossa sel­viy­ty­mi­sen perusteet

puukko kompassi
Alku­ke­säs­tä lähdin puukko taskussa kohti Poh­jan­maa­ta. Suun­ni­tel­mis­sa­ni ei kui­ten­kaan ollut mennä lakeuk­sil­le häjyi­le­mään, vaan osal­lis­tua Maan­puo­lus­tus­kou­lu­tusyh­dis­tyk­sen eli MPK:n jär­jes­tä­mäl­le eloon­jää­mis­kurs­sil­le. Millainen kokemus kurssi oli ja mitä ret­ki­pyö­räi­li­jä siitä sai irti? 

Idean eloon­jää­mis­kurs­sil­le osal­lis­tu­mi­ses­ta olin saanut alku­vuo­des­ta Retki-lehteä lukies­sa­ni. Sen sivuilla toi­mit­ta­ja kertoi koke­muk­sis­taan lop­pusyk­sys­tä pidetyllä kurssilla. Artikkeli suo­ras­taan huokui nälkää, vilua, univelkaa ja rän­tä­sa­det­ta — kukapa sellaista voisi vastustaa! 

Inho­rea­lis­mi ja haasteet eivät kui­ten­kaan olleet ainoa hou­kut­te­le­va tekijä, sillä kurssin tar­joa­mil­le opeille oli todel­lis­ta tilausta. Ret­ki­pyö­räil­les­sä ja luonnossa liik­kues­sa voi sattua ja tapahtua kai­ken­lais­ta, ja vaikkei tapah­tui­si­kaan, niin hallussa olevilla tiedoilla ja taidoilla on usein mer­kit­tä­vä rooli ongel­ma­ti­lan­tei­den ennal­taeh­käi­sys­sä. ”Prae­pa­ra­tus super­vi­vet” – val­mis­tau­tu­nut selviää.

Niinpä googlasin tieni välit­tö­mäs­ti MPK:n eli Maan­puo­lus­tus­kou­lu­tusyh­dis­tyk­sen kou­lu­tus­ka­len­te­riin ja buukkasin paikan ensim­mäi­sel­tä tarjolla olevalta kurssilta. Toki varsin pian ilmoit­tau­tu­mi­se­ni jälkeen kurssi peruttiin koronan vuoksi, mutta epi­de­mia­ti­lan­teen hel­po­tut­tua se pys­tyt­tiin onneksi lopulta järjestämään.

Alkoi sel­viy­ty­mis­koi­tos­ten malt­ta­ma­ton odotus.

Maiharit, maas­to­pu­ku ja muo­na­pak­ki mukana metsään

Saa­pu­mi­nen sul­je­tul­le soti­la­sa­lu­eel­le. Tältä kurssilta ei noin vain lähdettäisikään!

Lopulta kauan odot­ta­ma­ni kurs­si­vii­kon­lop­pu koitti. Olin pakannut mukaani kurs­si­kir­jees­sä ohjeis­te­tut varusteet: työ­hans­ko­ja, puukon, hyt­tys­myr­kyn ja niin edelleen. Varus­te­lis­tal­la ollutta kipi­nä­puik­koa minulta ei löytynyt ennestään, mutta sel­lai­seen ostoon luvattiin mah­dol­li­suus paikan päällä. 

Saatoin kuitenkin lähteä matkaan varsin kevyellä rinkalla, sillä ilah­dut­ta­vaa kyllä, kurssin jär­jes­tä­jä tarjosi suuren osan kurs­si­va­rus­teis­ta osallistujille. 

Perillä Poh­jan­maan Maa­lah­des­sa eloon­jää­mis­kurs­si alkoikin varus­tei­den­jaol­la. Tässä vaiheessa sitä vii­meis­tään huomasi tulleensa maan­puo­lus­tusor­ga­ni­saa­tion jär­jes­tä­mäl­le kurssille, sillä käyt­tööm­me saamat varusteet olivat ehtaa Puo­lus­tus­voi­mien mallistoa ja ne jaettiin soti­laal­li­sel­la järjestelmällisyydellä. 

Täl­lai­se­na armeijaa käy­mät­tö­mä­nä siviilinä huomasin yhtäkkiä saavani yllät­tä­vän paljon kiksejä käsillä olevasta int­ti­lar­pis­ta. Maas­to­pu­vun ja maiharit päälle puettuani tuli heti astetta sissimpi fiilis — kyllä tässä oltaisiin nyt valmiina vaikka mihin! 

eloonjäämmiskurssi armeijan maiharit
Varusteet kasassa ja eloon­jää­mis­ko­ke­las valmiina tehtävään! 

Mitä eloon­jää­mis­kurs­sil­la oppi?

Kun varusteet oli jaettu, oli toiminnan aika. 

Kaikki kurs­si­lai­set tekivät itselleen luon­no­nan­ti­mis­ta hätä­ma­joit­teen yöpymistä varten. Keräsimme ympä­ris­tös­tä sytyk­kei­tä ja nuo­tio­tar­pei­ta, ja har­joit­te­lim­me ahkerasti tulen­te­koa eri tek­nii­koil­la. Pereh­dyim­me tapoihin hankkia ja puhdistaa vettä. Rämmimme metsissä ja har­joit­te­lim­me suunnistamista. 

En nyt edes viitsi mennä sen syvem­mäl­le yksi­tyis­koh­tiin, jotten spoilaisi kaikkea kurssin sisältöä, pieni yllä­tyk­sel­li­syys kun on näiden kurssien suola! 

Hätämajoitteen rakentaminen
Yösija kuusen­ha­vu­pat­jal­la in the making! Nor­maa­leis­sa ret­kei­ly­ti­lan­teis­sa tulee kuitenkin muistaa, että kuuse­nok­sien kat­ko­mi­nen ei kuulu joka­mie­he­noi­keuk­siin, vaan siihen tarvitaan aina maa­no­mis­ta­jan lupa.
Hätämajoite
Myös hätä­ma­joit­teen katon voisi tehdä havuista. Armeijan sade­viit­ta toimitti kuitenkin tällä kertaa katoksen virkaa, jotta havuja ei tarvinnut uhrata kymmenen hengen kurssilla yhtään enempää.
Lopulta vielä varmistus, että mahtuisin makuu­pus­sei­ne­ni matalaan majaani. Viihdyin matalassa majassani lopulta erin­omai­ses­ti, ja kuusen­ha­vu­pe­ti osoit­tau­tui yllät­tä­vän mukavaksi.

Toiminnan rinnalla kulki koko ajan myös teoria. Meille pidettiin yksi pidempi eloon­jää­mi­sen teoriaan kes­kit­ty­nyt, ehkä parin tunnin mittainen oppitunti, mutta kaikkia käytännön taitoja har­joi­tel­les­sam­me asiat taus­toi­tet­tiin aina kat­ta­vas­ti. Koskaan ei siis tarvinnut miettiä, miksi teimme jotain niin kuin teimme, sillä meille ker­rot­tiin aina syyt ja niiden seuraukset.

Kurssin opit kris­tal­li­soi­vat monia fysio­lo­gi­sia lai­na­lai­suuk­sia ja prio­ri­teet­te­ja, kuten vaikkapa että märkä iho menettää lämpöä jopa 25 kertaista tahtia kuivaan ihoon ver­rat­tu­na tai että ideaali veden­juo­mis­tah­ti on 2,5 desiä vartissa, jotta arvokkaat nesteet eivät vain virtaa elimistön läpi tul­lak­seen toisesta päästä ulos. 

Kipinäpuikko
Kokei­lim­me kurssin aikana monen­lai­sia tulen­te­ko­tek­nii­koi­ta, mutta suu­rim­mak­si osaksi hyö­dyn­sim­me kipi­nä­puik­koa (a.k.a. tuluksia)ja tuohta. 
nuotio
nuotio
Tulen­te­ko­hom­mis­sa oltiin vii­kon­lo­pun aikana tämän tästä. 

Itse lähdin eloon­jää­mis­kurs­sil­le hank­ki­maan taitoja ennen kaikkea pyö­rä­reis­su­ja­ni varten. 

En onneksi ainakaan vielä ole joutunut eloon­jää­mis­ti­lan­tei­siin, joissa har­hai­li­sin päi­vä­kausia eris­tyk­sis­sä sivi­li­saa­tios­ta. Voin kuitenkin sanoa, että monia kurssin opeista olen silti pystynyt hyö­dyn­tä­mään retkieni arjessa ihan oikeas­taan päi­vit­täi­sel­lä tasolla.

Eri­tyi­ses­ti tulen­te­ko­tai­to­jen kohdalla itse­luot­ta­mus nousi har­joit­te­lun ansiosta kummasti. Niinpä myös nuo­tio­hom­mia on omilla retkillä sittemmin tullut har­ras­tet­tua paljon enemmän, ja koi­vun­tuoh­ta löytyy tätä nykyä aina taskusta. Hikiset vaatteet pesen nykyään koi­vun­leh­dil­lä, tiskit puo­les­taan hinkkaan puhtaiksi kuusen­ha­vuil­la. Näl­käi­si­nä hetkinä olen puo­les­taan tsem­pan­nut itseäni sillä vii­sau­del­la, että eloon­jää­mis­ti­lan­tees­sa ruoka on lopulta se pienin murhe (ei kyllä yleensä kamalasti lohduta, heh!).

Osa opeista edusti puo­les­taan enem­män­kin nice to know ‑osastoa. Melko epä­to­den­nä­köis­tä on esi­mer­kik­si, että kul­jet­tai­sin ret­kil­lä­ni pat­ruu­noi­ta, joiden ruutia käyt­täi­sin tulen sytyt­tä­mi­seen. Ehdot­to­man mie­len­kiin­tois­ta oli näihinkin jippoihin tutus­tu­mi­nen silti!

Armeijan ruokapakki roikkuu oksalla
Annospuuro ja kananmuna aamupalana
kuusenkerkkiä pakissa
Otteita kurs­si­vii­kon­lo­pun menyystä: pika­puu­roa, kanan­mu­nia, kuusen­kerk­kiä ja (yllätys, yllätys) muo­na­va­ras­tos­ta löy­ty­nei­tä van­hen­tu­nei­ta vaahtokarkkeja! 

Entäpäs se mukavuustaso?

Eloon­jää­mis­kurs­si voi jo nimensä puolesta kuulostaa aika hät­käh­dyt­tä­väl­tä. Tätä juttua lukiessa moni varmasti miettii, kuinka rankkaa meininki eloon­jää­mis­kurs­sil­la mahtaa olla. Onko kurssi pelkkää kär­si­mys­tä? Kuoleeko siellä nälkään?

Ainakin vii­mei­seen kysy­myk­seen voin var­muu­del­la vastata, että ei. Perus­ter­ve ihminen selviää ilman ruokaa kolme viikkoa ilman pysyviä vahinkoja, joten yhdestä vii­kon­lo­pus­ta hieman niu­kem­mil­la ate­rioil­la selviää kyllä 😉

Voi­dak­se­ni vastata laajemmin on aihetta kuitenkin tar­peel­lis­ta hieman taustoittaa. 

MPK:n eloon­jää­mis­kou­lu­tus muodostuu neljästä perät­täi­ses­tä kurssista. Ideana on, että voi­dak­seen osal­lis­tua kurs­si­sar­jan seu­raa­val­le kurssille, edellisen pitäisi olla suo­ri­tet­tu­na. Kurssien edetessä myös niiden vaa­ti­mus­ta­so kasvaa ja samoin kuin oletus siitä, että osal­lis­tu­jat kykenevät sovel­ta­maan edel­li­sil­lä kurs­seil­la opittuja taitoja. 

06:00. Aamuau­rin­ko paistaa yösijaani. Aika aloittaa päivä. 

Kesällä käymäni ykkös­kurs­si on siis kurs­si­sar­jan ensim­mäi­nen osa. Sen tarkoitus on olla kattava mutta samalla vielä suht pehmeä johdatus eloon­jää­mis­tai­to­jen maailmaan. 

Ykkös­kurs­sin kohdalla ei siis vielä tarvitse pelätä jou­tu­van­sa hei­te­tyk­si yksin metsään Robinson Crusoe ‑hengessä ilman ruokaa ja juomaa, sillä kaikki har­joit­teet tehdään kou­lut­ta­jien valvovan silmän alla, hyvässä ja tur­val­li­ses­sa ohjauk­ses­sa. Reipas mieli on kuitenkin tarpeen, sillä jonkin verran väsymystä ja murisevaa mahaa joutuu kurssilla sietämään.

Toki koke­muk­seen vai­kut­ta­vat varmasti myös yksit­täi­sen kurssin olo­suh­teet. Oma kurssini osui yhteen kesän ensim­mäi­sis­tä hel­le­vii­kon­lo­puis­ta, joten hypo­ter­mi­aa ei todel­la­kaan tarvinnut pelätä ja nuotiot syttyivät milteipä ajatuksen voimalla. Rank­ka­sa­de­vii­kon­lop­pu­na tunnelma olisi voinut olla aika erilainen. 

maastopuvussa metsässä

Var­maan­kin tar­koi­tuk­se­na on myös saada eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tulevat osal­lis­tu­jat perus­tai­to­jen osalta samalle viivalle. Esi­mer­kik­si omalla kurs­sil­la­ni oli sekä koke­neem­pia eräi­li­jöi­tä että ensim­mäis­tä kertaa luonnossa yöpyviä ihmisiä. 

Itselleni yksin ulkona nuk­ku­mi­nen oli jo ennen kurssia tuttua puuhaa, mutta toisaalta opin huikean paljon uutta monella muulla saralla. Voin kuvitella, että jos retkeily on vie­raam­paa, oppi­mis­käy­rä on jyrkempi ja omien rajojen kokeilu tulee sel­keäm­min vastaan jo tällä kurssilla. 

Vaikka olin ennakkoon varau­tu­nut hen­ki­ses­ti astetta ext­re­mem­pään­kin mei­nin­kiin, vii­kon­lop­pu oli hurjan antoisa ja jäi mieleen yhtenä kesän ehdot­to­mis­ta koho­koh­dis­ta. Meillä oli kurssilla helvetin hyvä porukka ja huikea henki. Kun sitten matkasin takaisin tämän aktii­vi­lo­man jälkeen kohti Helsinkiä lopen uupuneena, onnel­li­se­na ja savulta, aurin­ko­ras­val­ta, hyt­tys­myr­kyl­tä ja hieltä haisevana, unelmoin jo seu­raa­vas­ta eloon­jää­mis­kurs­sis­ta — ja siitähän löytyykin juttua täällä!

Maastopuvussa metsässä
Keskiyön aurin­gos­sa

Millaisia mietteitä eloon­jää­mis­tai­to­jen opettelu herättää? Kiin­nos­tai­si­ko eloon­jää­mis­kurs­sil­le osal­lis­tu­mi­nen? Kommentoi alle 🙂

23 comments
  1. Kiin­nos­taa, kovas­ti­kin. Toki näin armeijan käyneenä sieltäkin on jotain jippoja mieleen tarttunut, mutta tuolta tulisi niitä varmasti paljon lisää. Mukavaa myös, että asioille ker­rot­tiin syy, hehe. Säällä varmasti tosiaan on todella iso vaikutus koke­muk­seen, mutta täytyy laittaa har­kin­taan ihan tosissaan. Itse asiassa oikeas­taan kiin­nos­tai­si ihan koko kurssisarja!

    1. Joo, varmasti armeija antaa hyvän pohjan sel­viy­ty­mis­tai­doil­le, mutta kyllä tuolla tuntuivat intin käy­neet­kin oppivan uusia juttuja, eli suo­sit­te­len! Suo­sit­te­len siis todel­la­kin. Itsel­lä­kin nälkä kasvaa syödessä, nyt on kaksi ekaa kurssia käyty (tokas­ta­kin ehkä tulossa juttua) ja seu­raa­vat­kin kut­kut­tai­si­vat kovin mieltä!

  2. Mie­len­kiin­toi­nen kurssi, ja olen joskus jopa miettinyt osallistumista!

    Olen lukenut yhden laajan blo­giar­tik­ke­lin sel­lai­ses­ta sel­viy­tys­kurs­sis­ta, johon ver­rat­tu­na tämä kurssi oli todella hellä johdatus lajiin. Mutta se taisikin sitten olla kenties se jakson viimeinen. Se kuulosti siltä, että tosissani mietin kävisikö touhu enää huvista, etenkin kun tapahtuma-aikaan oli myöhäinen pimeä syksy, ja vettä taisi sataa lotkottaa koko vii­kon­lo­pun ajan…

    1. Kiitos kom­men­tis­ta! Joo, riippuu vähän kurssin vaa­ti­mus­ta­sos­ta ja olo­suh­teis­ta, millaista meininki on, samoin riippuu varmaan vähän jär­jes­tä­jä­ta­hos­ta. Siinä jutussa, jonka luin ennen kurssille menoa, tapettiin muun muassa kanoja ruoaksi… Olin nyt talvella kurs­si­sar­jan toisella kurssilla ja täytyy sanoa, että oli tuohon kesällä käymääni ykkös­kurs­siin ver­rat­tu­na sekä hen­ki­ses­ti että fyy­si­ses­ti selkeästi haas­ta­vam­pi koitos. Ja oon kuullut myös muilta näistä rän­tä­sa­tees­sa pide­tyis­sä kurs­seis­ta, jolloin huumori on kyllä varmasti koe­tuk­sel­la. Anyway, suo­sit­te­len kyllä ehdot­to­mas­ti kokei­le­maan, jos vaan kiin­nos­tus­ta riittää!

  3. Ihan hetim­mi­ten ei jo van­hem­mi­ten enem­män­kin muka­vuu­den­ha­lui­sek­si tun­nus­tau­tu­va­na tulisi mieleen ilmoit­tau­tua täl­lai­sel­le kurssille, ei edes kesä­het­keil­lä, sade­sääs­tä nyt puhumattakaan.
    Mutta yhden yön sen yövy ulkona ‑tapah­tu­man innoit­ta­mi­na vietimme viime kesänä sentään ulkona, tosin vaan taka­pi­hal­la, niin matka sisälle vessaan tai jää­kaa­pil­le ei muo­dos­tu­nut kovin pitkäksi!

    1. Takapiha yöpymiset ovat myös oiva keino saada elämyksiä ja jääkaapin lähei­syy­des­sä on eit­tä­mät­tä puolensa! Olispa itsel­lä­kin takapiha 😀

  4. Mäkin haluun! 😀 Vaikuttaa just sel­lai­sel­ta, mihin on pakko itsekin päästä osal­lis­tu­maan (ainakin kesällä, kun on toi­vot­ta­vas­ti lämmintä ja kuivaa, haha). 

    Ainakin tämä ykkösosa kuulostaa vielä sie­det­tä­väl­tä — mihinkään kanan kaulan kat­ko­mi­seen en kyllä olisi hen­ki­ses­ti valmis… :/

    1. Suo­sit­te­len! Kysyin tuolloin kesällä, ja noilla Poh­jan­maan MPK:n jär­jes­tä­mil­lä kurs­seil­la ei kuulemma kanoja tapeta 🙂 Eli sinne voi ainakin huoletta mennä!

  5. Mie­len­kiin­toi­nen kurssi ja artikkeli. Kirjoita ihmeessä jatkoa!

    Tulen sytyt­tä­mi­sen kipi­nä­sau­val­la olen jo uhonnut opet­te­le­va­ni, mutta havu­pat­jal­la ja ‑katon alla en vält­tä­mät­tä hinkua enää päästä huilimaan, ellei ole aivan pakko. Itsea­sias­sa kävin armeijan niin ikävään aikaan vuodesta, etten ole sen koommin enää nukkunut edes teltassa! 😀

    Perus­tai­dot olisi kyllä hyvä osata ainakin teoriatasolla!

    1. Heh, voin vain kuvitella, kuinka hajot­ta­vaa on pitkällä täh­täi­mel­lä olla maastossa kurjissa olo­suh­teis­sa. Toi­vot­ta­vas­ti vielä joskus toivut telt­tat­rau­mas­ta ja saat parempia kokemuksia 🙂 

      Havupatja oli itse asiassa yllät­tä­vän mukava, vaikka ei ehkä siltä kuulostakaan/näytäkään!

      1. Joo, olo­suh­teet vai­kut­ta­vat kyllä koke­muk­seen aika ratkaisevasti. 😀
        Toivon leppoisia sel­viy­ty­mis­säi­tä sinulle!

  6. Tämä oli mie­len­kiin­toi­nen! Olen joskus vuosia sitten yrittänyt päästä jollekin Maan­puo­lus­tus­nais­ten jär­jes­tä­mäl­le kurssille. Se oli niin suosittu, että jäin jono­tus­lis­tal­le. Olisin myöhemmin saanut paikan, mutta olin ehtinyt sopia sille vii­kon­lo­pul­le jo muuta. Myöhemmin sain säh­kö­pos­tia, jossa ker­rot­tiin seu­raa­vas­ta kurssista mutta suurin innostus oli tainnut jo siinä kohtaa lopahtaa. Eloon­jää­mis­kurs­si kyllä kiin­nos­te­li­si, lähinnä siis tämä ensim­mäi­nen kurssi. Kanojen tap­pa­jak­si minusta ei olisi.

    1. Kiva kuulla, että olet ollut jo pidempään kiin­nos­tu­nut MPK:n tar­jon­nas­ta. Itse en ollut ennen tätä kurssia kuul­lut­kaan MPK:sta, mutta posi­tii­vi­sen ensi­ko­ke­muk­sen myötä on herännyt kiin­nos­tus kokeilla myös muita kursseja. Toi­vot­ta­vas­ti sait nyt kipinän kokeilla eloon­jää­mis­kurs­sia, ilmoit­tau­tu­mi­nen ensi kesän kurs­seil­le on jo auki 😉 Ja kanoja ei noilla Poh­jan­maan kurs­seil­la kuulemma ainakaan ikinä tapeta, eli senkin suhteen voi olla rau­hal­li­sem­min mielin 🙂

    1. Joo, voin kyllä suo­si­tel­la, jos vaan yhtään kiin­nos­taa 🙂 Ja kesällä voi tosiaan olla vähän muka­vam­mat olo­suh­teet kuin joskus mar­ras­kuus­sa XD

  7. Kyllä kiin­nos­tai­si, ja toisaalta ei. Vaikka rakas­tan­kin retkeilyä ja ulkona yöpymistä, mie­lel­lä­ni ret­kil­lä­ni saisi mukana olla edes yhden skump­pa­pul­lon ja suklaa­le­vyn verran luksusta. Mutta ei kunnon erä­tai­dois­ta todel­la­kaan haittaa olisi. Tosi kiva ja mie­len­kiin­toi­nen juttu, kiitos.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Heidi! Joo, en mäkään toki aina halua vetää retkiä survivor ‑hengessä ja muka­vuuk­sil­le­kin on paikkansa 🙂 Mutta jostain syystä pieni epä­mu­ka­vuus kiehtoo 😀

  8. Okei, mulla heräs just kova kiin­nos­tus tätä kurssia kohtaan. Vaikka luontoa ja vaellusta rakastan, on omat erätaidot nimittäin aika pelot­ta­van paljon pak­ka­sel­la! Todella hou­kut­te­le­va “larp­paus­ko­ke­mus”! 🙂

    1. Jee, mahtavaa, että innostuit 😀 Suo­sit­te­len, jos tuut Suomeen käymään, tosin varmasti sieltä Bri­teis­tä­kin löytyy vastaavia kursseja!

  9. Kiin­nos­taa. Itse asiassa olin lukiossa aikoinaan valin­nai­sel­la Sel­viy­ty­mis­kurs­sil­la, johon kuului vii­kon­lop­pu metsässä erinäisiä taitoja opetellen. Siitä on aikaa ja erätaidot ovat unoh­tu­neet. Ehkä pitäisi ottaa uusiksi. 😊

    1. Wow, kiva lukio sulla oli, kun tuol­lai­sia jär­jes­tet­tiin 😀 Eiköhän tuo MPK:n kurssi kummasti veres­täi­si vanhat taidot taas tuo­reem­paan muistiin 🙂

  10. Olipa hauska ja mie­len­kiin­toi­nen postaus, nauroin ääneen lukiessani.
    Ja kyllä, veresti myös muis­to­ja­ni par­tio­ajoil­ta ja heti teki mieli lähteä vähän sisseilemään.
    Kiel­tä­mät­tä kyllä aika kultaa vähän muistoja ja olen lähinnä onnel­li­nen, ettei tarvitse enää askar­rel­la omin pikku kätösin laavua kol­men­kym­pin pak­ka­ses­sa, eikä se vartion mökin läheltä piti ‑polt­ta­mi­nen­kaan ihan just niitä parhaita muistoja ole.
    Mutta jos sitä vielä joskus kävisi veres­tä­mäs­sä muistoja, jos nyt ei ruudilla tulen­teos­ta, niin edes mai­to­pur­kil­la ruuan nuotiolla keittämisestä.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Tanja 🙂 Partiosta on varmaan saanut hyvän pohjan kai­ken­lai­sil­le taidoille. Näin jäl­keen­päin sitä melkein toivoisi, että olisi itsekin ollut lapsena par­tio­lai­nen 🙂 Tuota mai­to­purk­ki­kik­kaa ei olekaan vielä tullut kokeiltua, mutta hyvä vinkki, joka täytyy pistää mieleen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!
Lue lisää

Riip­pu­mat­to­ret­ki lähi­met­sään: ensim­mäi­nen yö yksin ulkona

Tässä kir­joi­tuk­ses­sa palaan lop­pu­ke­sään 2017, jolloin päätin hankkia riip­pu­ma­ton ja yöpyä metsässä yksin ensim­mäis­tä kertaa. Ideani nukkua yö yksin ulkona, vieläpä ilman telttaa, tuntui herät­tä­vän voi­mak­kai­ta reak­tioi­ta. Miksi ihmeessä haluaisin mennä nukkumaan viileään ja ehkä vaa­ral­li­seen­kin metsään, kun tarjolla olisi mukava sänky sisätiloissa? 
Lue lisää