Baltian läpi pyörällä, päivät 2–3: Perus­asioi­den äärellä

”Epä­mu­ka­vuus – mikään muu sana ei kuvaa pyö­rä­mat­kai­lua yhtä hyvin.”

Näin lausui bra­si­lia­lai­nen seik­kai­li­jays­tä­vä­ni, johon tutustuin majoit­taes­sa­ni häntä hänen yli 10 000 kilo­met­rin pituisen pyö­rä­mat­kan­sa Suomen-osuudella. Siinä vaiheessa, kun hän saapui luokseni Hel­sin­kiin, oli hän viimeksi päässyt suihkuun Norjassa.

Baltian-pyö­rä­tur­nee­ni ensim­mäi­sen reis­su­päi­vän ekstaasi haihtui vii­meis­tään seu­raa­va­na päivänä reis­su­rea­lis­min tieltä, ja päädyin miet­ti­mään tuota ystäväni totea­mus­ta paljonkin.

Elämä pyö­rä­reis­sus­sa on aivan eri tasolla perus­asioi­den äärellä kuin elämä kotona arki­ru­tii­nien äärellä. Missä nukun? Mistä saan ruokaa? Kuinka suojaudun säältä? Kotona nämä asiat ovat usein itses­tään­sel­vyyk­siä, mutta pyö­rä­reis­sus­sa elämä pyörii näiden kysy­mys­ten ympärillä. Kun vas­tauk­set näihin ovat kunnossa, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Mutta kuinka nämä asiat sujuivat reissuni alku­päi­vi­nä? Käydäänpä läpi joitain vali­koi­tu­ja tunnelmia.

Tässä minä ja lei­ri­paik­ka­ni edus­tus­kun­nos­sa ensim­mäi­sen yön jälkeen. Olin nukkunut surkeasti, sillä yö oli ollut yhtä taistelua upouuden ilma­pat­ja­ni kanssa, joka tahtoi jat­ku­vas­ti ulos riip­pu­ma­tos­ta­ni (jäl­ki­kä­teen ymmärsin täyt­tä­nee­ni ensim­mäis­tä kertaa käytössä olleen patjan liian pinkeäksi). Vietin siis yön köm­pi­mäl­lä kerta toisensa jälkeen ulos makuu­pus­si­ni lämmöstä virit­tääk­se­ni yösijaani uudelleen. Aamulla herä­tes­sä­ni makuu­pus­si­ni oli täynnä met­sä­mos­kaa, puhe­li­me­ni lojui maassa ja leirini näytti tais­te­lu­tan­te­reel­ta.

Toi­pu­mis­ta huonoista yöunista Jänedan kartanon puistossa. Rappioni ei olisi voinut olla juuri suu­rem­mas­sa kont­ras­tis­sa ympä­ris­tön ylevyyden kanssa.

Näl­kiin­ty­nee­nä mutta toi­veik­kaa­na odot­ta­mas­sa ensim­mäis­tä ruoka-annosta vähään aikaan. Ai mikä meni pieleen? Kenties ajatus ostaa enemmän eväitä “sitten lähempänä yöpaikkaa”, ja sen jälkeen valita niin off the beaten path ‑reitti, että viimeisen yli 40 kilo­met­rin matkalla vastaan ei tullut yhtä ainutta auki olevaa kauppaa. Anyway, voin vakuuttaa, että kun on ensin viettänyt yön maha nälästä kurnien, niin seu­raa­va­na päivänä ottaa oikeas­taan minkä tahansa aterian vastaan silmät loistaen.

Saanko esitellä: maailman kaunein kyl­py­huo­ne!

Epä­mu­ka­vuus­ta­ri­na sen takana liittyy pyö­räi­li­jän läheiseen mat­ka­seu­ra­lai­seen: hikeen. Näin ret­kei­ly­mie­les­sä hiessä ei mie­les­tä­ni ole oikeas­taan pahinta mah­dol­li­nen dunkkis, vaan se, että kui­vues­saan iholle se kylmettää. Omalla koh­dal­la­ni palelen hikisenä oli päälläni sitten kuinka paljon kuivaa ja lämmintä vaatetta tahansa ja niinpä varsinkin toinen yöni sujui varsin vilui­sis­sa tun­nel­mis­sa. Kolmannen reis­su­päi­vä­ni tär­keim­pä­nä missiona olikin pesey­ty­mi­nen ja sen tein tässä kauniissa, mutta ah, niin jää­tä­väs­sä purossa. Niin epä­mu­ka­vaa, mutta myös niin ihanaa ja vir­kis­tä­vää!

Niin, seik­kai­lu­pyö­räi­ly on mahtavaa ja upeaa, mutta toisinaan tuntuu, että se on ennen kaikkea epä­mu­ka­vaa. Joutuu sietämään kylmää, nälkää, epä­var­muut­ta, huonosti milloin mistäkin syystä nukuttuja öitä, vaih­te­le­via säitä, vaa­ral­li­sen läheltä ohittavia autoja, ankaraa vas­ta­tuul­ta, väsyneitä reisiä lop­pu­mat­to­mas­sa ylämäessä ja mitä näitä nyt onkaan…

Samalla tuntuu kuitenkin, että juuri tuo epä­mu­ka­vuus ja sopiva kärsimys kir­kas­ta­vat kruunun niinä hyvinä hetkinä. Kun saa viimein ruokaa, se maistuu parem­mal­ta kuin ikinä. Kun saavuttaa huipun kilo­met­rien pol­ke­mi­sen jälkeen, maisema näyttää kau­niim­mal­ta kuin olisi koskaan voinut kuvi­tel­la­kaan. Kun pääsee päivien tauon jälkeen lämpimään suihkuun, ei veden vir­tauk­sen alta tahtoisi lähteä pois ollenkaan.

Ehkä juuri tämä tekee pyö­rä­seik­kai­luis­ta niin kou­kut­ta­via kaikkine epä­mu­ka­vuuk­si­neen­kin. Elämykset ja koke­muk­set ovat inten­sii­vi­sem­piä. Epä­mu­ka­vuu­det voivat olla se hinta, jonka joutuu maksamaan, mutta lopulta myös palkkiot ovat ruh­ti­naal­li­sia.

Ja kuten bra­si­lia­lai­nen ystäväni sanoi: “Ensim­mäi­set päivät ovat vai­keim­pia. Sen jälkeen totut kyllä.”


Jaa alla omat aja­tuk­se­si epä­mu­ka­vuuk­sis­ta mat­kail­les­sa! Onko pieni kärsimys vain sopivasti karaiseva terästys reis­sue­lä­myk­siin vai oletko comfort class only ‑kate­go­rian mat­kai­li­ja?

12 comments
  1. Huikea postaus ja hyviä havain­to­ja! Teet just sitä, mistä itsekin haaveilen — harmi vaan, että (ainakin tois­tai­sek­si) vihaan pyöräilyä 😀 Kesällä olisi kuitenkin tarkoitus pyöräillä saariston ren­gas­reit­ti… Katsotaan sen jälkeen, muuttuiko suhde pyö­räi­lyyn!

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Eveliina! Mahtavaa, että sulla on saariston ren­gas­reit­ti täh­täi­mes­sä. Tietty pyöräilyn vihaa­mi­nen on hieman haastava läh­tö­koh­ta, mutta eiköhän sekin ole selä­tet­tä­vis­sä. Oon huomannut, että monella pyöräilyn vihaa­jal­la saattaa olla vaikka vää­rän­ko­koi­nen tai huonosti toimiva pyörä, joten kannattaa myös kokeilla muiden pyöriä ja josko niillä meno olisi nau­tin­nol­li­sem­paa! Toi­vot­ta­vas­ti saamme lukea sun pyö­räi­ly­seik­kai­luis­ta saa­ris­tos­sa kesän kuluessa 🙂

  2. Mä tykkään pyö­räi­lys­tä ja reip­pai­lus­ta todella paljon. Täl­lai­seen en itse olisi täällä hetkellä valmis. Toisaalta oma mat­kai­lu­ni ei silti myöskään vastaa mie­li­ku­vaa­ni “comfort class only” ‑mat­kai­li­jas­ta ja on tullut telt­tail­tua esim. viikko Amazonin sade­met­säs­sä ym.

    Hauskaa joka tapauk­ses­sa jäädä seu­raa­maan reissun ete­ne­mis­tä!

    1. Joo, harva meistä varmaan sijoittuu tiukasti vain toiseen kate­go­ri­aan, vaan on jossain väli­maas­tos­sa. Mä oon valmis kokemaan epä­mu­ka­vuut­ta, mutta toisaalta jos kaikki on koko ajan pelkkää kär­si­mys­tä, niin ennen pitkään loppuu kyllä huumori. Eli tasapaino ennen kaikkea 🙂 Amazon-telttailu kuulostaa huikealta!

  3. Kuulostaa ihanalta (jäl­ki­kä­teen) ja aika kamalalta varmaan niinä hetkinä, kun kylmyys ja väsymys ovat painaneet päälle. Itsellä on ostos­lis­tal­la uusi fillari ja tiedä vaikka sitä innos­tui­si itsekin ret­kei­le­mään vähän koti­nurk­kia pidem­mäl­le. Etenkin Tanskassa olisi ihanaa lähteä seik­kai­le­maan pyörällä, kun siellä se kulttuuri on niin vahva ja maa on yksi meidän lemp­pa­reis­ta.

    1. Heh, joo, juuri noinhan se menee: tapah­tu­ma­het­kel­lä tekee mieli lähinnä kiroilla koh­ta­lo­aan, mutta sitten kun pääsee vai­keuk­sien jälkeen voittoon, niin onpa ihanaa. Ja toki aika myös kultaa muistot aika nopeasti. Iso jee uudelle pyörälle ja ret­ki­suun­ni­tel­mil­le! Haluaisin itsekin polkea Tanskassa vielä jonain päivänä. Köpik­ses­tä on jonkun verran pyö­räi­ly­ko­ke­muk­ses­ta ja pyö­räi­ly­kult­tuu­ri siellä on tosiaan aivan mahtava.

  4. Tosi mie­len­kiin­toi­nen postaus! Ja ehkä jotenkin masokisti olen itsekin, sillä juuri tuo epä­mu­ka­vuus hou­kut­te­lee tekemään pyö­rä­reis­sun joskus 😀 Suun­nit­te­lit­ko etukäteen kuinka pitkään minäkin päivänä pyöräilet, vai menitkö fiiliksen mukaan?

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Vera! Heh, pieni masokismi on pyö­rä­reis­sul­la varmasti hyvästä 😀 Suun­ni­tel­mien selvyys vaihtelee jonkun verran: joskus on hyvinkin tarkka tavoite, minne haluaa ehtiä päivän aikana, mutta toisinaan on ihanaa mennä ihan vain fii­lik­sel­lä. Usein riippuu vähän yöpaik­ka­ti­lan­tees­ta: jos on tiedossa jokin tietty majoitus, niin väis­tä­mät­tä on pol­jet­ta­va sen mukaan, mutta jos aikoo leiriytyä itsekseen jossain, niin se tuo enemmän vapautta.

  5. Ihanan elä­män­ma­kuis­ta tekstiä ja kuvia 🙂 Kyllähän sellaiset reissut on lopulta parhaita, joissa vähän sattuu ja tapahtuu ja joskus tuntee vähän kipuakin ja epä­mu­ka­vuut­ta­kin. Mutta mie­lel­lään ei tie­ten­kään toi­vot­ta­vas­ti mitään sellaista, joka estäisi mat­kan­te­koa. Itse olen ehkä lopulta enemmän muka­vuu­den­ha­lui­nen matkaaja, mutta se muka­vuu­den­ha­lu ei vaadi mitään luk­sus­puit­tei­ta. Enkä esi­mer­kik­si kiel­täy­tyi­si telt­ta­ret­kei­lys­tä Lapissa tulevana kesänä, ei haittaisi hyt­ty­set­kään 🙂

    1. Kiitos kom­men­tis­ta, Reeta! 🙂 Joo, toki on ero pienissä kom­mel­luk­sis­sa ja epä­mu­ka­vuuk­sis­sa versus oikeat onnet­to­muu­det ja pahat vas­toin­käy­mi­set. Niitä tuskin haluaa kukaan. Ja toki tasapaino on tärkeää, vaikka epä­mu­ka­vuuk­sia olisikin valmis koh­taa­maan. Jos reissu on pelkkää tuskaa, niin silloin voi kyllä jossain vaiheessa loppua huumori koko hommaan. Toi­vot­ta­vas­ti Lappi kutsuu 🙂

  6. Kiva tyyli sinulla kir­joit­taa, selkeä ja mie­len­kiin­toi­nen. Itse olen sitä epä­mu­ka­vuus luokan pyö­räi­li­jä porukkaa, mutta on siinäkin meinannut mennä vähän yli kun ei ole halunnut peri­aat­tees­ta maksaa esim.leirintäalueesta 😀 Mun yks epä­mu­ka­vim­mis­ta koke­muk­sis­ta oli kun yritin löytää Balaton järveltä vil­li­telt­ta paikkaa mutta har­mik­se­ni totesin että koko järvi oli yksi­tyis­tet­ty eli KAIKKI rannat oli mak­sul­li­sia ja aidattuja. Pitkän etsinnän jälkeen kyllä löysin kahden lei­rin­tä­alu­een välistä alueen joka osoit­tau­tui lie­jui­sek­si raken­nus­työ­maak­si. Aamulla kun lähdin “pii­lo­pai­kas­ta­ni” niin siinä oli työ­mie­hil­lä ihmet­te­le­mis­tä kun tupsahdin keskelle rakennuksia..“are you lost, looking for the church”. En tiedä mistä kirkosta mies puhui, mutta keksin nopeasti vaan että eikun etsin Balaton järveä 😀

    1. Moikka Laura ja kiitos kom­men­tis­ta! Joo, lei­rin­tä­alueis­ta ei oikein kiinnosta maksaa, kun tietää, että selviää ominpäin muutenkin. Noi vil­li­telt­tai­lu­ti­lan­teet on aina välillä vähän kuu­mot­ta­via, mutta hyvin vedit homman kotiin 😀 Mä kerran Liet­tuas­sa riip­pu­mat­toi­lin paremman puut­tees­sa jollain met­sä­työ­alu­eel­la ja tais vähän stressata, kun heräsin jossain vaiheessa pai­na­jai­seen, jossa mut oli pakattu johonkin puu­kuor­maan ja yhtäkkiä olin sen kyydissä matkalla takaisin kohti Suomea… Kamala uni 😀 Oikeasti ei onneksi tullut mitään met­sä­työ­läi­siä moot­to­ri­sa­han kanssa vastaan ja hipsin vähin äänin mat­koi­hi­ni joskus aamu­kuu­del­ta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!
Lue lisää

Riip­pu­mat­to­ret­ki lähi­met­sään: ensim­mäi­nen yö yksin ulkona

Tässä kir­joi­tuk­ses­sa palaan lop­pu­ke­sään 2017, jolloin päätin hankkia riip­pu­ma­ton ja yöpyä metsässä yksin ensim­mäis­tä kertaa. Ideani nukkua yö yksin ulkona, vieläpä ilman telttaa, tuntui herät­tä­vän voi­mak­kai­ta reak­tioi­ta. Miksi ihmeessä haluaisin mennä nukkumaan viileään ja ehkä vaa­ral­li­seen­kin metsään, kun tarjolla olisi mukava sänky sisä­ti­lois­sa?
Lue lisää