”Epämukavuus – mikään muu sana ei kuvaa pyörämatkailua yhtä hyvin.”
Näin lausui brasilialainen seikkailijaystäväni, johon tutustuin majoittaessani häntä hänen yli 10 000 kilometrin pituisen pyörämatkansa Suomen-osuudella. Siinä vaiheessa, kun hän saapui luokseni Helsinkiin, oli hän viimeksi päässyt suihkuun Norjassa.
Baltian-pyöräturneeni ensimmäisen reissupäivän ekstaasi haihtui viimeistään seuraavana päivänä reissurealismin tieltä, ja päädyin miettimään tuota ystäväni toteamusta paljonkin.
Elämä pyöräreissussa on aivan eri tasolla perusasioiden äärellä kuin elämä kotona arkirutiinien äärellä. Missä nukun? Mistä saan ruokaa? Kuinka suojaudun säältä? Kotona nämä asiat ovat usein itsestäänselvyyksiä, mutta pyöräreissussa elämä pyörii näiden kysymysten ympärillä. Kun vastaukset näihin ovat kunnossa, kaikki muu on pelkkää plussaa.
Mutta kuinka nämä asiat sujuivat reissuni alkupäivinä? Käydäänpä läpi joitain valikoituja tunnelmia.
Tässä minä ja leiripaikkani edustuskunnossa ensimmäisen yön jälkeen. Olin nukkunut surkeasti, sillä yö oli ollut yhtä taistelua upouuden ilmapatjani kanssa, joka tahtoi jatkuvasti ulos riippumatostani (jälkikäteen ymmärsin täyttäneeni ensimmäistä kertaa käytössä olleen patjan liian pinkeäksi). Vietin siis yön kömpimällä kerta toisensa jälkeen ulos makuupussini lämmöstä virittääkseni yösijaani uudelleen. Aamulla herätessäni makuupussini oli täynnä metsämoskaa, puhelimeni lojui maassa ja leirini näytti taistelutantereelta.
Toipumista huonoista yöunista Jänedan kartanon puistossa. Rappioni ei olisi voinut olla juuri suuremmassa kontrastissa ympäristön ylevyyden kanssa.
Nälkiintyneenä mutta toiveikkaana odottamassa ensimmäistä ruoka-annosta vähään aikaan. Ai mikä meni pieleen? Kenties ajatus ostaa enemmän eväitä “sitten lähempänä yöpaikkaa”, ja sen jälkeen valita niin off the beaten path ‑reitti, että viimeisen yli 40 kilometrin matkalla vastaan ei tullut yhtä ainutta auki olevaa kauppaa. Anyway, voin vakuuttaa, että kun on ensin viettänyt yön maha nälästä kurnien, niin seuraavana päivänä ottaa oikeastaan minkä tahansa aterian vastaan silmät loistaen.
Saanko esitellä: maailman kaunein kylpyhuone!
Epämukavuustarina sen takana liittyy pyöräilijän läheiseen matkaseuralaiseen: hikeen. Näin retkeilymielessä hiessä ei mielestäni ole oikeastaan pahinta mahdollinen dunkkis, vaan se, että kuivuessaan iholle se kylmettää. Omalla kohdallani palelen hikisenä oli päälläni sitten kuinka paljon kuivaa ja lämmintä vaatetta tahansa ja niinpä varsinkin toinen yöni sujui varsin viluisissa tunnelmissa. Kolmannen reissupäiväni tärkeimpänä missiona olikin peseytyminen ja sen tein tässä kauniissa, mutta ah, niin jäätävässä purossa. Niin epämukavaa, mutta myös niin ihanaa ja virkistävää!
Niin, seikkailupyöräily on mahtavaa ja upeaa, mutta toisinaan tuntuu, että se on ennen kaikkea epämukavaa. Joutuu sietämään kylmää, nälkää, epävarmuutta, huonosti milloin mistäkin syystä nukuttuja öitä, vaihtelevia säitä, vaarallisen läheltä ohittavia autoja, ankaraa vastatuulta, väsyneitä reisiä loppumattomassa ylämäessä ja mitä näitä nyt onkaan…
Samalla tuntuu kuitenkin, että juuri tuo epämukavuus ja sopiva kärsimys kirkastavat kruunun niinä hyvinä hetkinä. Kun saa viimein ruokaa, se maistuu paremmalta kuin ikinä. Kun saavuttaa huipun kilometrien polkemisen jälkeen, maisema näyttää kauniimmalta kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Kun pääsee päivien tauon jälkeen lämpimään suihkuun, ei veden virtauksen alta tahtoisi lähteä pois ollenkaan.
Ehkä juuri tämä tekee pyöräseikkailuista niin koukuttavia kaikkine epämukavuuksineenkin. Elämykset ja kokemukset ovat intensiivisempiä. Epämukavuudet voivat olla se hinta, jonka joutuu maksamaan, mutta lopulta myös palkkiot ovat ruhtinaallisia.
Ja kuten brasilialainen ystäväni sanoi: “Ensimmäiset päivät ovat vaikeimpia. Sen jälkeen totut kyllä.”
Jaa alla omat ajatuksesi epämukavuuksista matkaillessa! Onko pieni kärsimys vain sopivasti karaiseva terästys reissuelämyksiin vai oletko comfort class only ‑kategorian matkailija?
12 comments
Huikea postaus ja hyviä havaintoja! Teet just sitä, mistä itsekin haaveilen — harmi vaan, että (ainakin toistaiseksi) vihaan pyöräilyä 😀 Kesällä olisi kuitenkin tarkoitus pyöräillä saariston rengasreitti… Katsotaan sen jälkeen, muuttuiko suhde pyöräilyyn!
Kiitos kommentista, Eveliina! Mahtavaa, että sulla on saariston rengasreitti tähtäimessä. Tietty pyöräilyn vihaaminen on hieman haastava lähtökohta, mutta eiköhän sekin ole selätettävissä. Oon huomannut, että monella pyöräilyn vihaajalla saattaa olla vaikka vääränkokoinen tai huonosti toimiva pyörä, joten kannattaa myös kokeilla muiden pyöriä ja josko niillä meno olisi nautinnollisempaa! Toivottavasti saamme lukea sun pyöräilyseikkailuista saaristossa kesän kuluessa 🙂
Mä tykkään pyöräilystä ja reippailusta todella paljon. Tällaiseen en itse olisi täällä hetkellä valmis. Toisaalta oma matkailuni ei silti myöskään vastaa mielikuvaani “comfort class only” ‑matkailijasta ja on tullut telttailtua esim. viikko Amazonin sademetsässä ym.
Hauskaa joka tapauksessa jäädä seuraamaan reissun etenemistä!
Joo, harva meistä varmaan sijoittuu tiukasti vain toiseen kategoriaan, vaan on jossain välimaastossa. Mä oon valmis kokemaan epämukavuutta, mutta toisaalta jos kaikki on koko ajan pelkkää kärsimystä, niin ennen pitkään loppuu kyllä huumori. Eli tasapaino ennen kaikkea 🙂 Amazon-telttailu kuulostaa huikealta!
Kuulostaa ihanalta (jälkikäteen) ja aika kamalalta varmaan niinä hetkinä, kun kylmyys ja väsymys ovat painaneet päälle. Itsellä on ostoslistalla uusi fillari ja tiedä vaikka sitä innostuisi itsekin retkeilemään vähän kotinurkkia pidemmälle. Etenkin Tanskassa olisi ihanaa lähteä seikkailemaan pyörällä, kun siellä se kulttuuri on niin vahva ja maa on yksi meidän lemppareista.
Heh, joo, juuri noinhan se menee: tapahtumahetkellä tekee mieli lähinnä kiroilla kohtaloaan, mutta sitten kun pääsee vaikeuksien jälkeen voittoon, niin onpa ihanaa. Ja toki aika myös kultaa muistot aika nopeasti. Iso jee uudelle pyörälle ja retkisuunnitelmille! Haluaisin itsekin polkea Tanskassa vielä jonain päivänä. Köpiksestä on jonkun verran pyöräilykokemuksesta ja pyöräilykulttuuri siellä on tosiaan aivan mahtava.
Tosi mielenkiintoinen postaus! Ja ehkä jotenkin masokisti olen itsekin, sillä juuri tuo epämukavuus houkuttelee tekemään pyöräreissun joskus 😀 Suunnittelitko etukäteen kuinka pitkään minäkin päivänä pyöräilet, vai menitkö fiiliksen mukaan?
Kiitos kommentista, Vera! Heh, pieni masokismi on pyöräreissulla varmasti hyvästä 😀 Suunnitelmien selvyys vaihtelee jonkun verran: joskus on hyvinkin tarkka tavoite, minne haluaa ehtiä päivän aikana, mutta toisinaan on ihanaa mennä ihan vain fiiliksellä. Usein riippuu vähän yöpaikkatilanteesta: jos on tiedossa jokin tietty majoitus, niin väistämättä on poljettava sen mukaan, mutta jos aikoo leiriytyä itsekseen jossain, niin se tuo enemmän vapautta.
Ihanan elämänmakuista tekstiä ja kuvia 🙂 Kyllähän sellaiset reissut on lopulta parhaita, joissa vähän sattuu ja tapahtuu ja joskus tuntee vähän kipuakin ja epämukavuuttakin. Mutta mielellään ei tietenkään toivottavasti mitään sellaista, joka estäisi matkantekoa. Itse olen ehkä lopulta enemmän mukavuudenhaluinen matkaaja, mutta se mukavuudenhalu ei vaadi mitään luksuspuitteita. Enkä esimerkiksi kieltäytyisi telttaretkeilystä Lapissa tulevana kesänä, ei haittaisi hyttysetkään 🙂
Kiitos kommentista, Reeta! 🙂 Joo, toki on ero pienissä kommelluksissa ja epämukavuuksissa versus oikeat onnettomuudet ja pahat vastoinkäymiset. Niitä tuskin haluaa kukaan. Ja toki tasapaino on tärkeää, vaikka epämukavuuksia olisikin valmis kohtaamaan. Jos reissu on pelkkää tuskaa, niin silloin voi kyllä jossain vaiheessa loppua huumori koko hommaan. Toivottavasti Lappi kutsuu 🙂
Kiva tyyli sinulla kirjoittaa, selkeä ja mielenkiintoinen. Itse olen sitä epämukavuus luokan pyöräilijä porukkaa, mutta on siinäkin meinannut mennä vähän yli kun ei ole halunnut periaatteesta maksaa esim.leirintäalueesta 😀 Mun yks epämukavimmista kokemuksista oli kun yritin löytää Balaton järveltä villiteltta paikkaa mutta harmikseni totesin että koko järvi oli yksityistetty eli KAIKKI rannat oli maksullisia ja aidattuja. Pitkän etsinnän jälkeen kyllä löysin kahden leirintäalueen välistä alueen joka osoittautui liejuiseksi rakennustyömaaksi. Aamulla kun lähdin “piilopaikastani” niin siinä oli työmiehillä ihmettelemistä kun tupsahdin keskelle rakennuksia..“are you lost, looking for the church”. En tiedä mistä kirkosta mies puhui, mutta keksin nopeasti vaan että eikun etsin Balaton järveä 😀
Moikka Laura ja kiitos kommentista! Joo, leirintäalueista ei oikein kiinnosta maksaa, kun tietää, että selviää ominpäin muutenkin. Noi villitelttailutilanteet on aina välillä vähän kuumottavia, mutta hyvin vedit homman kotiin 😀 Mä kerran Liettuassa riippumattoilin paremman puutteessa jollain metsätyöalueella ja tais vähän stressata, kun heräsin jossain vaiheessa painajaiseen, jossa mut oli pakattu johonkin puukuormaan ja yhtäkkiä olin sen kyydissä matkalla takaisin kohti Suomea… Kamala uni 😀 Oikeasti ei onneksi tullut mitään metsätyöläisiä moottorisahan kanssa vastaan ja hipsin vähin äänin matkoihini joskus aamukuudelta.