Riip­pu­mat­to­ret­ki lähi­met­sään: ensim­mäi­nen yö yksin ulkona

Kesällä 2017 Virossa pyö­räil­les­sä­ni jouduin tilan­tee­seen, jossa en ollut varma ehtisinkö metsien keskeltä lähimpään kau­pun­kiin ja vii­mei­seen Tallinnan-junaan ajoissa. 50 kilo­met­rin pikasprint­tiä huhkiessa oli aikaa miettiä käsillä olevia vaih­toeh­to­ja: entäpä, jos ei olisi muuta vaih­toeh­toa kuin käpertyä kuusen alle? 

Ajatus tai­va­sal­la nuk­ku­mi­ses­ta tuntui yhtä aikaa hieman pelot­ta­val­ta ja sopivan jän­nit­tä­väl­tä, eli juuri sel­lai­sel­ta, että sitä olisi vielä päästävä kokei­le­maan. Työpäivä seu­raa­va­na aamuna pakotti kuitenkin reidet jatkamaan pol­ke­mis­ta ja ehdin kuin ehdinkin junaan. Sam­mal­vuo­de jäi tuolla matkalla lopulta kokematta, mutta ajatus tai­va­sal­la yöpy­mi­ses­tä jäi muhimaan. 

Vaikka ensim­mäi­set visioni ulkona yöpy­mi­ses­tä perus­tui­vat­kin varsin askeet­ti­siin aja­tuk­siin luonnon helmassa survivor ‑hengessä ilman lisä­va­rus­tei­ta nuk­ku­mi­ses­ta, päädyin Suomeen palat­tua­ni ret­kei­ly­va­rus­te­liik­kei­den sivuille tutkimaan ilman telttaa majoit­tu­vil­le tarjolla olevaa varustevalikoimaa. 

Paljastui, että ret­ki­riip­pu­ma­tot ovat päivän sana. 

Innostuin, sillä riip­pu­mat­toi­lu ei  ollut minulle mikään uusi juttu. Se oli tullut tutuksi jo kym­me­ni­sen vuotta sitten oleil­les­sa­ni pidemmän aikaa Venezue­las­sa. Siellä riip­pu­mat­to, hamaca, tuntui olevan vähän saman­lai­nen itses­tään­sel­vyys kuin sauna Suomessa — sellainen löytyi jokai­sel­ta. Eipä aikaakaan, kun itsekin ostin kauniisti kir­jail­lun riip­pu­ma­ton ja huomasin naut­ti­va­ni sekä sies­ta­tork­ku­ni että yöuneni mie­luum­min hamacassa veran­nal­la kuin perin­tei­ses­ti sängyssä sisä­ti­lois­sa. Kave­rei­den kanssa maata kier­rel­les­sä se toimi myös kätevänä maja­pai­kan kor­vik­kee­na: mikäpäs sen ihanampaa kuin kaivaa riip­pu­mat­to rinkasta, valita palmut rannalta ja pystyttää yösija täh­ti­tai­vaan alle.

Näiden nos­tal­gis­ten muistojen noustessa pintaan päätin aloittaa ulkona yöpymisen mukavasti riip­pu­ma­tos­sa roikkuen. Venezue­las­ta hank­ki­ma­ni hamacan unoh­tu­mi­sel­le kaa­pin­pe­räl­le on kuitenkin syynsä. Mukava ja kaunis se toki on, mutta rep­pu­ret­kil­le aivan liian mas­sii­vi­nen mukana raahattavaksi.

Ret­kei­ly­kaup­po­jen riip­pu­ma­tot ovat toista maata.  Siinä missä ne häviävät este­tii­kas­sa mennen tullen käsin­ku­do­tuil­le ete­lä­ame­rik­ka­lai­sil­le malleille, ovat ne las­ku­var­jo­kan­kaas­ta val­mis­tet­tui­na lyö­mät­tö­miä kevey­des­sä ja käy­tän­nöl­li­syy­des­sä. Uusi ret­ki­ver­sio siis hankintaan!

Net­ti­ver­tai­lun jälkeen marssin ulkoi­lu­puo­tiin ja poistuin kaupasta super­ke­veän ret­ki­riip­pu­ma­ton, hyt­tys­ver­kon ja laa­vu­kan­kaan kanssa. 

Shop­pai­lu­reis­sun jälkeen into päästä kokei­le­maan uusia varus­tei­ta oli kova. Mietin, kuinka ihanaa olisi herätä aamulla luonnon keskeltä ja siirtyä siitä sitten työ­pai­kal­le. Hinkuani päästä  ulos nukkumaan ei vähen­tä­nyt koti­ta­los­sa­ni meneil­lään ollut jul­ki­si­vu­re­mont­ti, joka oli nostanut raittiin ilman arvos­tuk­se­ni aivan uudelle tasolle.

Aja­tuk­se­ni har­hai­li­vat­kin jat­ku­vas­ti miet­ti­mään, mihin haluaisin riip­pu­mat­to­ni ensi kertaa ripustaa. Riip­pu­ma­ton toki saa viri­tet­tyä lähes minne tahansa; täytyy vaan löytää kaksi sopivan kokoista ja sopivalla etäi­syy­del­lä toi­sis­taan sijait­se­vaa puunrunkoa. 

Missä sitten oikeasti tekee mieli nukkua, onkin jo toinen asia. Kivi­kes­kus­tas­sa asuvana lähimmät puut sijait­se­vat lähi­puis­tois­sa, mutta ajatus yöpy­mi­ses­tä vaikka Kai­sa­nie­men­puis­tos­sa ei oikein hou­kut­te­le: liikaa melua ja poten­ti­aa­li­sia hiippareita. 

Seu­raa­vak­si harkitsin pää­kau­pun­ki­seu­dun kan­sal­lis­puis­to­ja, Nuuksiota ja Sipoonkorpea. 

Pää­kau­pun­ki­seu­dun skut­ta­vyö­hyk­keel­lä asuvan äitini luona vie­rail­les­sa­ni minulla kuitenkin välähti. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Talon takapihan jäl­keen­hän alkoi metsä.

Lähempänä keskiyötä marssin pimeään metsään. Pienen harhailun jälkeen löysin sopivat rungot ja ryhdyin otsa­lam­pun valossa kiin­ni­tys­toi­men­pi­tei­siin. Olin onneksi ehtinyt kui­va­har­joi­tel­la narusys­tee­mei­den kanssa leik­ki­mis­tä päi­vän­va­los­sa, joten riip­pu­ma­ton pai­kal­leen aset­ta­mi­nen sujui ongelmitta.

Maton kiin­nit­tä­mi­sen jälkeen tein pikaisen tilan­near­vion: ei hyttysiä eikä sadetta näkö­pii­ris­sä, eli pärjäisin varmasti ilman hyt­tys­ver­kon ja laa­vu­kan­kaan virit­tä­mis­tä­kin. Levitin riip­pu­ma­ton pohjalle paksun fleece­huo­van eris­teek­si, makuu­pus­sin sen päälle ja kas, yösijani oli minua vaille valmis!

Makuu­pus­si­ni sisään kie­mur­rel­tua­ni oli aika rau­hoit­tua. Huomasin kuun­te­le­va­ni ympä­ris­töä­ni taval­lis­ta tarkemmin. Yritin ehkä kuulla epäi­lyt­tä­viä rasah­duk­sia, joita ei kui­ten­kaan kuulunut. Metsä ympärillä oli hiljainen, mutta etäi­syy­den päästä kuului vaimeasti moot­to­ri­tien kohinaa. Kai sitä siis uskal­tai­si sulkea silmänsä.

Aamulla heräsin kuuden paik­keil­la aurin­gon­va­lon ja pis­sa­hä­dän yhteis­vai­ku­tuk­ses­ta. Olin nukah­ta­nut nopeasti ja nukkunut levollisesti. 

Kun nousin riip­pu­mat­toon pus­ka­reis­sun jälkeen uudemman kerran, oli fleecen uudelleen asettelu  yllät­tä­vän vaikeaa. Aamun vii­ley­des­sä tunsin maasta nousevan kylmyyden. Peppua paleli, ja yritin riuhtoa vilttiä allani oikeaan kohtaan. Ymmärsin nyt, miksi monet arvos­ta­vat väli­poh­jal­li­sia riip­pu­mat­to­ja, joissa on oma osastonsa eris­teel­le. Seu­raa­val­la kerralla ottaisin kyllä makuu­alus­tan mukaan.

Yrit­täes­sä­ni nukahtaa uudelleen ajauduin ajat­te­le­maan ulkona nuk­ku­mis­ta kokemuksena. 

Ideani yöpyä yksin ulkona, vieläpä ilman telttaa, oli herät­tä­nyt voi­mak­kai­ta reak­tioi­ta. Moni, äitini mukaan lukien, ei ymmär­tä­nyt ideaani ollenkaan. Miksi ihmeessä haluaisin mennä nukkumaan viileään ja ehkä vaa­ral­li­seen­kin metsään, kun tarjolla olisi mukava sänky sisä­ti­lois­sa? Entä hyttyset, entä raiskaajat?

Ilman talon tai edes teltan seiniä ihminen on kiel­tä­mät­tä paljaampi ja suo­jat­to­mam­pi. Vas­taa­vas­ti myös kokemus on tuolloin voi­mak­kaam­pi. Luonto on siinä, ilman filtteriä: tunnet raikkaan ilman ihollasi, nukahdat ja heräät metsän mukana. 

Uni ei enää tullut, joten lopulta luovutin ja purin leirini.

“Kiitos luonto. Oli kiva käydä kylässä”, sanoin hiljaa mie­les­sä­ni ja lähdin äidin luo aamupalalle. 

Riip­pu­mat­to­set­ti­ni:

• DD Super­Light Hammock
• DD Super­Light Mosquito Net
• Särmä Erakko ‑laa­vu­kan­gas

Suun­ni­tel­mis­sa kir­joit­taa näistä pian arvio, joten stay tuned!