Kesällä 2017 Virossa pyöräillessäni jouduin tilanteeseen, jossa en ollut varma ehtisinkö metsien keskeltä lähimpään kaupunkiin ja viimeiseen Tallinnan-junaan ajoissa. 50 kilometrin pikasprinttiä huhkiessa oli aikaa miettiä käsillä olevia vaihtoehtoja: entäpä, jos ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin käpertyä kuusen alle?
Ajatus taivasalla nukkumisesta tuntui yhtä aikaa hieman pelottavalta ja sopivan jännittävältä, eli juuri sellaiselta, että sitä olisi vielä päästävä kokeilemaan. Työpäivä seuraavana aamuna pakotti kuitenkin reidet jatkamaan polkemista ja ehdin kuin ehdinkin junaan. Sammalvuode jäi tuolla matkalla lopulta kokematta, mutta ajatus taivasalla yöpymisestä jäi muhimaan.
Vaikka ensimmäiset visioni ulkona yöpymisestä perustuivatkin varsin askeettisiin ajatuksiin luonnon helmassa survivor ‑hengessä ilman lisävarusteita nukkumisesta, päädyin Suomeen palattuani retkeilyvarusteliikkeiden sivuille tutkimaan ilman telttaa majoittuville tarjolla olevaa varustevalikoimaa.
Paljastui, että retkiriippumatot ovat päivän sana.
Innostuin, sillä riippumattoilu ei ollut minulle mikään uusi juttu. Se oli tullut tutuksi jo kymmenisen vuotta sitten oleillessani pidemmän aikaa Venezuelassa. Siellä riippumatto, hamaca, tuntui olevan vähän samanlainen itsestäänselvyys kuin sauna Suomessa — sellainen löytyi jokaiselta. Eipä aikaakaan, kun itsekin ostin kauniisti kirjaillun riippumaton ja huomasin nauttivani sekä siestatorkkuni että yöuneni mieluummin hamacassa verannalla kuin perinteisesti sängyssä sisätiloissa. Kavereiden kanssa maata kierrellessä se toimi myös kätevänä majapaikan korvikkeena: mikäpäs sen ihanampaa kuin kaivaa riippumatto rinkasta, valita palmut rannalta ja pystyttää yösija tähtitaivaan alle.
Näiden nostalgisten muistojen noustessa pintaan päätin aloittaa ulkona yöpymisen mukavasti riippumatossa roikkuen. Venezuelasta hankkimani hamacan unohtumiselle kaapinperälle on kuitenkin syynsä. Mukava ja kaunis se toki on, mutta reppuretkille aivan liian massiivinen mukana raahattavaksi.
Retkeilykauppojen riippumatot ovat toista maata. Siinä missä ne häviävät estetiikassa mennen tullen käsinkudotuille eteläamerikkalaisille malleille, ovat ne laskuvarjokankaasta valmistettuina lyömättömiä keveydessä ja käytännöllisyydessä. Uusi retkiversio siis hankintaan!
Nettivertailun jälkeen marssin ulkoilupuotiin ja poistuin kaupasta superkeveän retkiriippumaton, hyttysverkon ja laavukankaan kanssa.
Shoppailureissun jälkeen into päästä kokeilemaan uusia varusteita oli kova. Mietin, kuinka ihanaa olisi herätä aamulla luonnon keskeltä ja siirtyä siitä sitten työpaikalle. Hinkuani päästä ulos nukkumaan ei vähentänyt kotitalossani meneillään ollut julkisivuremontti, joka oli nostanut raittiin ilman arvostukseni aivan uudelle tasolle.
Ajatukseni harhailivatkin jatkuvasti miettimään, mihin haluaisin riippumattoni ensi kertaa ripustaa. Riippumaton toki saa viritettyä lähes minne tahansa; täytyy vaan löytää kaksi sopivan kokoista ja sopivalla etäisyydellä toisistaan sijaitsevaa puunrunkoa.
Missä sitten oikeasti tekee mieli nukkua, onkin jo toinen asia. Kivikeskustassa asuvana lähimmät puut sijaitsevat lähipuistoissa, mutta ajatus yöpymisestä vaikka Kaisaniemenpuistossa ei oikein houkuttele: liikaa melua ja potentiaalisia hiippareita.
Seuraavaksi harkitsin pääkaupunkiseudun kansallispuistoja, Nuuksiota ja Sipoonkorpea.
Pääkaupunkiseudun skuttavyöhykkeellä asuvan äitini luona vieraillessani minulla kuitenkin välähti. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Talon takapihan jälkeenhän alkoi metsä.
Lähempänä keskiyötä marssin pimeään metsään. Pienen harhailun jälkeen löysin sopivat rungot ja ryhdyin otsalampun valossa kiinnitystoimenpiteisiin. Olin onneksi ehtinyt kuivaharjoitella narusysteemeiden kanssa leikkimistä päivänvalossa, joten riippumaton paikalleen asettaminen sujui ongelmitta.
Maton kiinnittämisen jälkeen tein pikaisen tilannearvion: ei hyttysiä eikä sadetta näköpiirissä, eli pärjäisin varmasti ilman hyttysverkon ja laavukankaan virittämistäkin. Levitin riippumaton pohjalle paksun fleecehuovan eristeeksi, makuupussin sen päälle ja kas, yösijani oli minua vaille valmis!
Makuupussini sisään kiemurreltuani oli aika rauhoittua. Huomasin kuuntelevani ympäristöäni tavallista tarkemmin. Yritin ehkä kuulla epäilyttäviä rasahduksia, joita ei kuitenkaan kuulunut. Metsä ympärillä oli hiljainen, mutta etäisyyden päästä kuului vaimeasti moottoritien kohinaa. Kai sitä siis uskaltaisi sulkea silmänsä.
Aamulla heräsin kuuden paikkeilla auringonvalon ja pissahädän yhteisvaikutuksesta. Olin nukahtanut nopeasti ja nukkunut levollisesti.
Kun nousin riippumattoon puskareissun jälkeen uudemman kerran, oli fleecen uudelleen asettelu yllättävän vaikeaa. Aamun viileydessä tunsin maasta nousevan kylmyyden. Peppua paleli, ja yritin riuhtoa vilttiä allani oikeaan kohtaan. Ymmärsin nyt, miksi monet arvostavat välipohjallisia riippumattoja, joissa on oma osastonsa eristeelle. Seuraavalla kerralla ottaisin kyllä makuualustan mukaan.
Yrittäessäni nukahtaa uudelleen ajauduin ajattelemaan ulkona nukkumista kokemuksena.
Ideani yöpyä yksin ulkona, vieläpä ilman telttaa, oli herättänyt voimakkaita reaktioita. Moni, äitini mukaan lukien, ei ymmärtänyt ideaani ollenkaan. Miksi ihmeessä haluaisin mennä nukkumaan viileään ja ehkä vaaralliseenkin metsään, kun tarjolla olisi mukava sänky sisätiloissa? Entä hyttyset, entä raiskaajat?
Ilman talon tai edes teltan seiniä ihminen on kieltämättä paljaampi ja suojattomampi. Vastaavasti myös kokemus on tuolloin voimakkaampi. Luonto on siinä, ilman filtteriä: tunnet raikkaan ilman ihollasi, nukahdat ja heräät metsän mukana.
Uni ei enää tullut, joten lopulta luovutin ja purin leirini.
“Kiitos luonto. Oli kiva käydä kylässä”, sanoin hiljaa mielessäni ja lähdin äidin luo aamupalalle.
Riippumattosettini:
Suunnitelmissa kirjoittaa näistä pian arvio, joten stay tuned!
2 comments
Tulipa kesäinen fiilis tästä tekstistä, kiitos!
Itse hurahdin riippumattoöihin viime kesänä ja parvekkeella tuli nukuttua vielä lokakuun loppupuolella, kiitos alushuovan.
Hyviä reissuja ja unia jatkossakin!
Riippumattoiluun on helppo hurahtaa 🙂 Parvekkeella nukkuminen kuulostaa loistavalta idealta, olisipa itselläkin parveke. Ensi kesää odotellessa!