Pako arjesta: Bike­pac­kin­giä Itä-Helsingin yössä

Kun korona-ajan koti­toi­mis­tos­sa seinät alkoivat kaatua päälle, oli aika lähteä spon­taa­nil­le yöny­li­reis­sul­le Itä-Helsingin metsiin pyörän ja riip­pu­ma­ton kanssa. 

Työpäivän väsyneinä vii­mei­si­nä hetkinä se oikeas­taan syntyi: idea avata ret­kei­ly­kausi kunnolla ja nukkua yö ulkona.

Kauden avaus tuntui ajan­koh­tai­sel­ta myös, koska aiemmin huh­ti­kuus­sa oli tullut hankittua DD Underblan­ket, eli uusi alushuopa riip­pu­ma­tol­le. Pakkohan sitä olisi päästä kokeilemaan.

Niinpä työpäivän pää­tök­seen saatuani pakkasin pyö­rä­lau­kut pika­vauh­tia. Kun viimein suljin pyö­rä­va­ras­ton oven, aikaa aurin­gon­las­kuun oli tar­kal­leen tunti. 

Helsingin kan­ta­kau­pun­gis­sa lähi­met­sät ovat vähissä, joten aivan parin kilo­met­rin säteeltä sopivaa yöpaikkaa ei löytäisi. Valitsin suun­nak­se­ni idän ja start­ta­sin pyö­rä­ret­ke­ni melko epä­or­to­dok­si­ses­ti hyp­pää­mäl­lä fillarini kanssa metroon. Aikaa ei kui­ten­kaan ollut hukat­ta­vak­si, mikäli haluaisin löytää yösijan ennen pimeää. 

Pää­te­py­sä­kil­lä käänsin ohjaus­tan­gon kohti Helsingin itäisintä metsävyöhykettä. 

Olin yhä Vuosaaren ker­ros­ta­lo­jen keskellä, mutta silti pyö­rä­lau­kuil­la pakatulla pyörällä aja­mi­ses­sa oli jotain taikaa. Vasta päättynyt työpäivä tuntui yhtäkkiä todella kau­kai­sel­ta, ja vähintään yhtä kau­kai­sel­ta tuntui tuleva työpäivä. Väsymys oli väistynyt virkeän seik­kai­lu­mie­len tieltä. Mis­sä­kö­hän tulevan yöni nukkuisin?

bikepacking retki
Hätäiset tun­nel­ma­va­lo­ku­vat matkan varrelta.

Pian lähiöt jäivät taakse, ja ulkoi­lu­po­luil­la vastaan tulevat ihmiset har­ve­ni­vat. Oli aika alkaa vainuta tulevaa yöpaikkaani. 

Sopiva metsä löytyi lopulta aika tar­kal­leen aurin­gon­las­kun aikoihin. Pienen etsinnän jälkeen paikansin sopivat puut ja kiinnitin riip­pu­mat­to­ni kuusien väliin. Uusi underblan­ket pääsi ensi kertaa ulos pus­sis­taan ja pienen ihmet­te­lyn jälkeen sain alus­huo­van kiinni riip­pu­mat­toon varsin nopeasti. 

Riip­pu­mat­to­vi­ri­tel­mä­ni edusti tällä kertaa varsin riisuttua mallia, sillä lupaavan sää­en­nus­teen ja vielä tässä vaiheessa kevättä pois­sao­lol­laan lois­ta­vien ötököiden ansiosta uskal­tau­duin jättämään sekä tarpin että hyt­tys­ver­kon kokonaan pois. 

Hämärän las­keu­dut­tua virit­te­lin trangian käyt­tö­kun­toon ja kokkailin keittiön komerosta mukaan tart­tu­neis­ta rii­si­nuu­de­leis­ta ja ton­ni­ka­las­ta askeet­ti­sen retki-illal­li­sen. Jäl­ki­läm­mik­keek­si hörpin ter­mok­ses­ta yrttiteetä. 

Itä-Helsinki metsä
bikepacking itä-helsinki
bikepacking yö trangia
trangia bikepacking
Hämäriä ovat kuvat, mutta niin oli metsäkin!

Kymmenen jälkeen vii­mei­set­kin linnut lopet­ti­vat lau­la­mi­sen. Vetäydyin itsekin tässä vaiheessa makuu­pus­sin lämpöön naut­ti­maan pimeän metsän rauhasta.

Puut kurot­ti­vat kohti taivasta, joka oli täynnä tähtiä. Len­to­ko­nei­ta ei näkynyt, kiitos koronan. Oli täysin tyyntä ja hiljaista. Keskityin miet­ti­mään, kuinka onnel­li­nen juuri sillä hetkellä olin, ja kuinka mahtava idea oli ollut tulla yöksi metsään. Näissä autuaan onnel­li­sis­sa miet­teis­sä lopulta vaivuin uneen. 

Vain tuntia myöhemmin idyllini alkoi kuitenkin rakoilla. Heräsin pis­sa­hä­tään —  oli tullut sie­mail­tua iltateetä hieman liian innok­kaas­ti – ja jäätäviin tun­te­muk­siin jalkopäässä. 

Kylmä ei kui­ten­kaan tullut alta (kuten riip­pu­mat­toil­les­sa ahh niin usein!), joten underblan­ket toimitti kyllä hyvin virkansa. Kylmä tuli päältä, eli syyllinen oli makuu­pus­si­ni. En ole koskaan ollut ihan varma makuu­pus­si­ni viral­li­sis­ta läm­pö­ti­la­ra­jois­ta (ostin pussini 2006, jolloin en ollut vielä kovin ret­kei­ly­orien­toi­tu­nut ihminen), mutta nyt oltiin kyllä selkeästi comfort-arvojen ala­puo­lel­la. Onnek­kaas­ti kylmä sentään rajautui ainoas­taan jal­koi­hi­ni, sillä paksut vaa­te­ker­rok­set piti kyllä ylä­var­ta­lo­ni lämpiminä.

Näin unelmien täyt­ty­myk­sel­tä tuntunut met­sä­ret­ki oli muuttunut tiuhaan tois­tu­vik­si pus­ka­pis­sa­reis­suik­si ja koh­meis­ten jalkojen epä­toi­voi­sek­si hieronnaksi. 

Jossain unen ja valveen raja­mail­la hoi­pu­vas­sa mie­les­sä­ni kirosin koko met­sä­ret­ki-ideani alimpaan hel­vet­tiin. Miksi hitossa olin täällä täri­se­mäs­sä, kun voisin nukkua mukavasti ja ennen kaikkea läm­pi­mäs­ti kotona oman peiton alla? Miksi hitossa en ollut muistanut, että täl­lais­tä­kin tämä voi olla, ihan kamalaa, jäätävää ja hirveää? Saatana.

Jo ennen aurin­gon­nousua lintujen viserrys läpäisi kor­va­tulp­pa­ni. Jossain toisessa tilan­tees­sa olisin osannut arvostaa tätä idyllistä aamu­he­rä­tys­tä huo­mat­ta­vas­ti enemmän. Nyt olo oli surkeiden yöunien jäljiltä kuitenkin kuin koomapotilaalla. 

Lintujen aamu­kon­sert­ti riip­pu­ma­tos­ta koettuna.

Sain lopulta kammettua itseni ylös riip­pu­ma­tos­ta lähinnä miet­ti­mäl­lä lämmintä suihkua. Kävely tuntui köm­pe­löl­tä, sillä jal­ka­te­rä­ni olivat koh­met­tu­neet tunn­ot­to­mik­si. Hirveässä horteessa keräsin kamani, pakkasin pyöräni ja puskin kara­vaa­ni­ni pois metsästä.

Lähdin polkemaan hil­jal­leen täh­täi­mes­sä­ni jälleen Vuosaari. Pian metsät vaih­tui­vat pel­toau­keak­si ja aamuau­rin­ko valaisi niin kauniisti, että sitä oli pakko jäädä hetkeksi ihai­le­maan. En enää voinut olla hymyi­le­mät­tä, vaikka olo olikin edelleen aika reissussa räh­jään­ty­nyt. Elämä alkoi voittaa. 

bikepacking Itä-Helsinki
Aurinko paistaa ja elämä voittaa!

Kotiin saa­vut­tua­ni oli aika aloittaa uusi etä­työ­päi­vä. Lämpimän suihkun myötä veren­kier­to oli palannut var­pai­sii­ni, mutta ankean yön jäljiltä aivoni pysyivät kohmeessa koko päivän. 

Näin jäl­ki­miet­tei­nä kauden avaus oli ihan kokemisen arvoinen: tuli sel­vi­tet­tyä sekä makuu­pus­sin että alus­huo­van läm­mit­tä­vyy­so­mi­nai­suu­det aste pari nollan ylä­puo­lel­la. Henkiset trau­mat­kin hel­pot­ti­vat muu­ta­mas­sa päivässä, sillä vaikka toki edelleen muistan tuon alku­vii­kon yön inho­rea­lis­min, tätä kir­joit­taes­sa maltan tuskin odottaa seuraavaa yötä ulkona luonnon helmassa.

15 comments
  1. Ter­ve­tu­loa itään! Oma riip­pu­mat­to-ulkokausi tuli avattua eilen Laa­ja­sa­lon suunnalla. Kolmet housut, makuu­pus­si ja alus­peit­to pitivät kylmän loitolla, kaikki olivat tarpeen, joten voin kuvitella miten kylmä on seik­kai­li­ja­pyö­räi­li­jäl­lä ollut! Hienon reissun teit, kun heti työviikon päälle jaksoit ampaista seikkailulle.

    1. Joo, kyllä Helsingin itä on hyvä 🙂 Pitäisi tutkia enem­män­kin hyviä riip­pu­mis­paik­ko­ja siellä. Kiva kuulla, että sielläkin on kausi avattu reip­paas­ti kylmästä huolimatta!

    1. Joo, aina ei kaikki mene ihan putkeen, mutta nyt sen jo muistaa lähinnä posi­tii­vi­ses­sa valossa. Ja osaapahan seu­raa­val­la kerralla toivon mukaan varautua paremmin varustein 🙂

  2. Näyttää ihan joltain Talo­saa­ren seuduilta. Tuolta on irronnut pyy ja kehrääjä joskus kesem­mäl­lä. Olen fil­la­roi­nut siellä yöllä, kun kunto oli parempi, menin yöllä laskemaan tipuja Sipoon­kor­ven ankal­lis­puis­toon, mikä oli kyllä silloin vasta tule­vai­suut­ta. Kehrääjä paukutti siipiään ja näin kiil­to­ma­don hohkaavan yössä. Kurki hiipi uimasilleen.
    Joo, siis kylmää ja märkää, vaikka mitä tekisi. Lähinnä kai on niin, että pitää nukkua avoimesti ennen kuin tulee yttöskausi.
    Samulione on kanssa tehnyt jotain videota tuolla aja­mi­ses­ta. Minusta on tullut huono fil­la­ris­ti viime aikoina, on liikaa massaa. Stra­vas­sa­han näkyy kuitenkin, että määrät lisään­ty­vät jat­ku­vas­ti, joten ei se ole siitä kiinni. Jotenkin vain kilo­met­rit eivät muutu kunnoksi.
    Minulla puuttuu tuol­lai­nen spon­taa­nius, minulla pitää olla jokin syy retkelle. Nyt esi­mer­kik­si se syy on havaita vuoden aikana sata lin­tu­la­jia ekona. Eko tar­koit­taa sitä, että ei muuta kuin lihas­voi­maa kotio­vel­ta kotio­vel­le. Tuol­lai­nen met­ro­reis­su siis kat­kai­si­si sen. Lin­tu­kon­ser­tis­sa­si kon­ser­toi­vat punarinta ja peippo ainakin.

    1. Oi ihanaa Stacy, kun tunnistit nuo linnut! Osittain tallensin lin­nun­lau­lut juuri siinä toivossa, että joku syvem­mäl­lä orni­to­lo­gias­sa oleva voisi valistaa minua siitä, ketkä olivat kon­ser­toi­mas­sa. Tuo lin­tu­haas­te kuulostaa kyllä hienolta. Montako lajia on tois­tai­sek­si mit­ta­ris­sa? Joo, aika lähellä Talo­saar­ta riip­pui­lin. Se on kyllä kivaa seutua!

  3. Hitsi että tykkäsin ja nautin tästä pos­tauk­ses­ta! Todella elä­väi­ses­ti kir­joi­tet­tu – ja yllättävä. Eläydyin täysillä mukana. Tunsin innos­tu­neen jän­ni­tyk­se­si makuu­paik­kaa etsies­sä­si ja onnel­li­suu­te­si nukkumaan käy­des­sä­si. Ja tietysti karu pet­ty­muk­sen yön menessä piloille. Ja uskallan luvata, että jäl­ki­kä­teen nautit mönkään menneestä yöpy­mi­ses­tä enemmän kuin jos se olisi mennyt ihan nappiin. Se teki siitä todel­li­sen seik­kai­lun. Tämä tarina kun toi vahvasti mieleen omat lif­taus­seik­kai­lu­ni Suomessa ja Euroo­pas­sa. Sen fiiliksen, kun kul­jes­ke­lee asutun maailman rajalla ja miettii, minne voisi tur­val­li­ses­ti telttansa pystyttää – ja kuinka yöllä herää mitä eri­koi­sem­piin vas­toin­käy­mi­seen. Harvaa hyvin nukuttua yötä muistan, mutta muistan kat­ke­ran­su­loi­sel­la rak­kau­del­la monta epä­on­nis­tu­nut­ta yöpymistä. Täytyy jossain vaiheessa kir­joit­taa omaan blogiin noista menneistä lif­taus­reis­suis­ta, sen verran tärkeitä muistoja ovat.

    1. Kiitos — ihanaa saada tällaista palau­tet­ta! Ja totta tosiaan, mitä sanot: muistot on vahvemmat, jos kaikki ei men­nyt­kään ”ihan kivasti”. Mai­nin­ta­si lif­taus­reis­suis­ta toi omat pari lyhyttä lif­ti­reis­sua mieleen ja täytyy sanoa, että siinä on mat­kus­tus­tyy­li­nä samaa vieh­tä­tys­tä kuin pyö­rä­reis­suis­sa: koskaan ei voi olla varma, mitä seu­raa­vak­si tapahtuu! Täytyy vielä joskus sitäkin taas kokeilla uudestaan.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta Eija 🙂 Ehkä niinä hei­koim­pi­na hetkinä vähän kadutti, mutta sen jälkeen kun oli seu­raa­va­na yönä saanut univelat kuitattua, niin jo tuntui parem­mal­ta. Ja sittenhän sitä alkoi jo suun­ni­tel­la, että milloin seuraavaksi 😀

  4. Mikään ei ole ikävämpää kuin nukkuessa yllättävä pissahätä yhdis­tet­ty­nä kyl­myy­teen. Tällaiset reissut ovat par­haim­mil­laan silloin, kun ne on taka­na­päin. Vas­taa­van­lai­sists koke­muk­sis­ta tulee mieleen yö Kemin Lumi Hotel­lis­sa, joka ideana on paljon parempi kuin toteutuksena 😀

    Mutta hei, arvostan retkeäsi, ensi kerralla paremmin varus­tet­tu­na ja vähemmän teetä, niin hyvä tulee!

    1. Heh, totta! Ulkona (tai lumi­lin­nas­sa!) nuk­ku­mi­seen tulee helposti liitettyä ne ihanat mie­li­ku­vat — upeat aurin­gon­las­kut, lintujen laulu, noki­pan­nu­kah­vit — mutta pieni vir­hear­vio varus­teis­sa tai muu yllätys voi viedä tunnelmat tuskaisen puolelle. Onneksi näin jäl­ki­kä­teen voi jo nauraa tuon yön sur­ku­hu­pai­suu­del­le ja suun­ni­tel­la seuraavaa 🙂

  5. Eeh… 😀 Meillä on ikivanha mökki, jossa ei ole lämpöjä päällä talvella. Joka hemmetin kevät on luke­mat­to­mia öitä, jolloin tuntuu, että sisällä on kylmempi kuin ulkona. Kestää käsit­tä­mät­tö­män kauan, ennen kuin mökki kunnolla lämpiää. Sän­ky­vaat­teet on kosteat, mökki on kostea ja eihän siellä ole tie­ten­kään sisä­ves­saa­kaan. Yöt ovat aika­mois­ta taistelua, sillä mitkään flanelli ja vil­la­ker­rok­set ei tunnu auttavan. Nyt ensi viikosta lähden jälleen kokei­le­maan, mutta mukana on salainen ase . Kuumavesipullot!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!