Pako arjesta: Bike­pac­kin­giä Itä-Helsingin yössä

Kun korona-ajan koti­toi­mis­tos­sa seinät alkoivat kaatua päälle, oli aika lähteä spon­taa­nil­le yöny­li­reis­sul­le Itä-Helsingin metsiin pyörän ja riip­pu­ma­ton kanssa.

Työpäivän väsyneinä vii­mei­si­nä hetkinä se oikeas­taan syntyi: idea avata ret­kei­ly­kausi kunnolla ja nukkua yö ulkona.

Kauden avaus tuntui ajan­koh­tai­sel­ta myös, koska aiemmin huh­ti­kuus­sa oli tullut hankittua DD Underblan­ket, eli uusi alushuopa riip­pu­ma­tol­le. Pakkohan sitä olisi päästä kokei­le­maan.

Niinpä työpäivän pää­tök­seen saatuani pakkasin pyö­rä­lau­kut pika­vauh­tia. Kun viimein suljin pyö­rä­va­ras­ton oven, aikaa aurin­gon­las­kuun oli tar­kal­leen tunti.

Helsingin kan­ta­kau­pun­gis­sa lähi­met­sät ovat vähissä, joten aivan parin kilo­met­rin säteeltä sopivaa yöpaikkaa ei löytäisi. Valitsin suun­nak­se­ni idän ja start­ta­sin pyö­rä­ret­ke­ni melko epä­or­to­dok­si­ses­ti hyp­pää­mäl­lä fillarini kanssa metroon. Aikaa ei kui­ten­kaan ollut hukat­ta­vak­si, mikäli haluaisin löytää yösijan ennen pimeää.

Pää­te­py­sä­kil­lä käänsin ohjaus­tan­gon kohti Helsingin itäisintä met­sä­vyö­hy­ket­tä.

Olin yhä Vuosaaren ker­ros­ta­lo­jen keskellä, mutta silti pyö­rä­lau­kuil­la pakatulla pyörällä aja­mi­ses­sa oli jotain taikaa. Vasta päättynyt työpäivä tuntui yhtäkkiä todella kau­kai­sel­ta, ja vähintään yhtä kau­kai­sel­ta tuntui tuleva työpäivä. Väsymys oli väistynyt virkeän seik­kai­lu­mie­len tieltä. Mis­sä­kö­hän tulevan yöni nukkuisin?

bikepacking retki
Hätäiset tun­nel­ma­va­lo­ku­vat matkan varrelta.

Pian lähiöt jäivät taakse, ja ulkoi­lu­po­luil­la vastaan tulevat ihmiset har­ve­ni­vat. Oli aika alkaa vainuta tulevaa yöpaik­kaa­ni.

Sopiva metsä löytyi lopulta aika tar­kal­leen aurin­gon­las­kun aikoihin. Pienen etsinnän jälkeen paikansin sopivat puut ja kiinnitin riip­pu­mat­to­ni kuusien väliin. Uusi underblan­ket pääsi ensi kertaa ulos pus­sis­taan ja pienen ihmet­te­lyn jälkeen sain alus­huo­van kiinni riip­pu­mat­toon varsin nopeasti.

Riip­pu­mat­to­vi­ri­tel­mä­ni edusti tällä kertaa varsin riisuttua mallia, sillä lupaavan sää­en­nus­teen ja vielä tässä vaiheessa kevättä pois­sao­lol­laan lois­ta­vien ötököiden ansiosta uskal­tau­duin jättämään sekä tarpin että hyt­tys­ver­kon kokonaan pois.

Hämärän las­keu­dut­tua virit­te­lin trangian käyt­tö­kun­toon ja kokkailin keittiön komerosta mukaan tart­tu­neis­ta rii­si­nuu­de­leis­ta ja ton­ni­ka­las­ta askeet­ti­sen retki-illal­li­sen. Jäl­ki­läm­mik­keek­si hörpin ter­mok­ses­ta yrt­ti­tee­tä.

Itä-Helsinki metsä
bikepacking itä-helsinki
bikepacking yö trangia
trangia bikepacking
Hämäriä ovat kuvat, mutta niin oli metsäkin!

Kymmenen jälkeen vii­mei­set­kin linnut lopet­ti­vat lau­la­mi­sen. Vetäydyin itsekin tässä vaiheessa makuu­pus­sin lämpöön naut­ti­maan pimeän metsän rauhasta.

Puut kurot­ti­vat kohti taivasta, joka oli täynnä tähtiä. Len­to­ko­nei­ta ei näkynyt, kiitos koronan. Oli täysin tyyntä ja hiljaista. Keskityin miet­ti­mään, kuinka onnel­li­nen juuri sillä hetkellä olin, ja kuinka mahtava idea oli ollut tulla yöksi metsään. Näissä autuaan onnel­li­sis­sa miet­teis­sä lopulta vaivuin uneen.

Vain tuntia myöhemmin idyllini alkoi kuitenkin rakoilla. Heräsin pis­sa­hä­tään —  oli tullut sie­mail­tua iltateetä hieman liian innok­kaas­ti – ja jäätäviin tun­te­muk­siin jal­ko­pääs­sä.

Kylmä ei kui­ten­kaan tullut alta (kuten riip­pu­mat­toil­les­sa ahh niin usein!), joten underblan­ket toimitti kyllä hyvin virkansa. Kylmä tuli päältä, eli syyllinen oli makuu­pus­si­ni. En ole koskaan ollut ihan varma makuu­pus­si­ni viral­li­sis­ta läm­pö­ti­la­ra­jois­ta (ostin pussini 2006, jolloin en ollut vielä kovin ret­kei­ly­orien­toi­tu­nut ihminen), mutta nyt oltiin kyllä selkeästi comfort-arvojen ala­puo­lel­la. Onnek­kaas­ti kylmä sentään rajautui ainoas­taan jal­koi­hi­ni, sillä paksut vaa­te­ker­rok­set piti kyllä ylä­var­ta­lo­ni lämpiminä.

Näin unelmien täyt­ty­myk­sel­tä tuntunut met­sä­ret­ki oli muuttunut tiuhaan tois­tu­vik­si pus­ka­pis­sa­reis­suik­si ja koh­meis­ten jalkojen epä­toi­voi­sek­si hie­ron­nak­si.

Jossain unen ja valveen raja­mail­la hoi­pu­vas­sa mie­les­sä­ni kirosin koko met­sä­ret­ki-ideani alimpaan hel­vet­tiin. Miksi hitossa olin täällä täri­se­mäs­sä, kun voisin nukkua mukavasti ja ennen kaikkea läm­pi­mäs­ti kotona oman peiton alla? Miksi hitossa en ollut muistanut, että täl­lais­tä­kin tämä voi olla, ihan kamalaa, jäätävää ja hirveää? Saatana.

Jo ennen aurin­gon­nousua lintujen viserrys läpäisi kor­va­tulp­pa­ni. Jossain toisessa tilan­tees­sa olisin osannut arvostaa tätä idyllistä aamu­he­rä­tys­tä huo­mat­ta­vas­ti enemmän. Nyt olo oli surkeiden yöunien jäljiltä kuitenkin kuin koo­ma­po­ti­laal­la.

Lintujen aamu­kon­sert­ti riip­pu­ma­tos­ta koettuna.

Sain lopulta kammettua itseni ylös riip­pu­ma­tos­ta lähinnä miet­ti­mäl­lä lämmintä suihkua. Kävely tuntui köm­pe­löl­tä, sillä jal­ka­te­rä­ni olivat koh­met­tu­neet tunn­ot­to­mik­si. Hirveässä horteessa keräsin kamani, pakkasin pyöräni ja puskin kara­vaa­ni­ni pois metsästä.

Lähdin polkemaan hil­jal­leen täh­täi­mes­sä­ni jälleen Vuosaari. Pian metsät vaih­tui­vat pel­toau­keak­si ja aamuau­rin­ko valaisi niin kauniisti, että sitä oli pakko jäädä hetkeksi ihai­le­maan. En enää voinut olla hymyi­le­mät­tä, vaikka olo olikin edelleen aika reissussa räh­jään­ty­nyt. Elämä alkoi voittaa.

bikepacking Itä-Helsinki
Aurinko paistaa ja elämä voittaa!

Kotiin saa­vut­tua­ni oli aika aloittaa uusi etä­työ­päi­vä. Lämpimän suihkun myötä veren­kier­to oli palannut var­pai­sii­ni, mutta ankean yön jäljiltä aivoni pysyivät kohmeessa koko päivän.

Näin jäl­ki­miet­tei­nä kauden avaus oli ihan kokemisen arvoinen: tuli sel­vi­tet­tyä sekä makuu­pus­sin että alus­huo­van läm­mit­tä­vyy­so­mi­nai­suu­det aste pari nollan ylä­puo­lel­la. Henkiset trau­mat­kin hel­pot­ti­vat muu­ta­mas­sa päivässä, sillä vaikka toki edelleen muistan tuon alku­vii­kon yön inho­rea­lis­min, tätä kir­joit­taes­sa maltan tuskin odottaa seuraavaa yötä ulkona luonnon helmassa.

15 comments
  1. Ter­ve­tu­loa itään! Oma riip­pu­mat­to-ulkokausi tuli avattua eilen Laa­ja­sa­lon suunnalla. Kolmet housut, makuu­pus­si ja alus­peit­to pitivät kylmän loitolla, kaikki olivat tarpeen, joten voin kuvitella miten kylmä on seik­kai­li­ja­pyö­räi­li­jäl­lä ollut! Hienon reissun teit, kun heti työviikon päälle jaksoit ampaista seik­kai­lul­le.

    1. Joo, kyllä Helsingin itä on hyvä 🙂 Pitäisi tutkia enem­män­kin hyviä riip­pu­mis­paik­ko­ja siellä. Kiva kuulla, että sielläkin on kausi avattu reip­paas­ti kylmästä huo­li­mat­ta!

    1. Joo, aina ei kaikki mene ihan putkeen, mutta nyt sen jo muistaa lähinnä posi­tii­vi­ses­sa valossa. Ja osaapahan seu­raa­val­la kerralla toivon mukaan varautua paremmin varustein 🙂

  2. Näyttää ihan joltain Talo­saa­ren seuduilta. Tuolta on irronnut pyy ja kehrääjä joskus kesem­mäl­lä. Olen fil­la­roi­nut siellä yöllä, kun kunto oli parempi, menin yöllä laskemaan tipuja Sipoon­kor­ven ankal­lis­puis­toon, mikä oli kyllä silloin vasta tule­vai­suut­ta. Kehrääjä paukutti siipiään ja näin kiil­to­ma­don hohkaavan yössä. Kurki hiipi uima­sil­leen.
    Joo, siis kylmää ja märkää, vaikka mitä tekisi. Lähinnä kai on niin, että pitää nukkua avoimesti ennen kuin tulee yttös­kausi.
    Samulione on kanssa tehnyt jotain videota tuolla aja­mi­ses­ta. Minusta on tullut huono fil­la­ris­ti viime aikoina, on liikaa massaa. Stra­vas­sa­han näkyy kuitenkin, että määrät lisään­ty­vät jat­ku­vas­ti, joten ei se ole siitä kiinni. Jotenkin vain kilo­met­rit eivät muutu kunnoksi.
    Minulla puuttuu tuol­lai­nen spon­taa­nius, minulla pitää olla jokin syy retkelle. Nyt esi­mer­kik­si se syy on havaita vuoden aikana sata lin­tu­la­jia ekona. Eko tar­koit­taa sitä, että ei muuta kuin lihas­voi­maa kotio­vel­ta kotio­vel­le. Tuol­lai­nen met­ro­reis­su siis kat­kai­si­si sen. Lin­tu­kon­ser­tis­sa­si kon­ser­toi­vat punarinta ja peippo ainakin.

    1. Oi ihanaa Stacy, kun tunnistit nuo linnut! Osittain tallensin lin­nun­lau­lut juuri siinä toivossa, että joku syvem­mäl­lä orni­to­lo­gias­sa oleva voisi valistaa minua siitä, ketkä olivat kon­ser­toi­mas­sa. Tuo lin­tu­haas­te kuulostaa kyllä hienolta. Montako lajia on tois­tai­sek­si mit­ta­ris­sa? Joo, aika lähellä Talo­saar­ta riip­pui­lin. Se on kyllä kivaa seutua!

  3. Hitsi että tykkäsin ja nautin tästä pos­tauk­ses­ta! Todella elä­väi­ses­ti kir­joi­tet­tu – ja yllättävä. Eläydyin täysillä mukana. Tunsin innos­tu­neen jän­ni­tyk­se­si makuu­paik­kaa etsies­sä­si ja onnel­li­suu­te­si nukkumaan käy­des­sä­si. Ja tietysti karu pet­ty­muk­sen yön menessä piloille. Ja uskallan luvata, että jäl­ki­kä­teen nautit mönkään menneestä yöpy­mi­ses­tä enemmän kuin jos se olisi mennyt ihan nappiin. Se teki siitä todel­li­sen seik­kai­lun. Tämä tarina kun toi vahvasti mieleen omat lif­taus­seik­kai­lu­ni Suomessa ja Euroo­pas­sa. Sen fiiliksen, kun kul­jes­ke­lee asutun maailman rajalla ja miettii, minne voisi tur­val­li­ses­ti telttansa pystyttää – ja kuinka yöllä herää mitä eri­koi­sem­piin vas­toin­käy­mi­seen. Harvaa hyvin nukuttua yötä muistan, mutta muistan kat­ke­ran­su­loi­sel­la rak­kau­del­la monta epä­on­nis­tu­nut­ta yöpymistä. Täytyy jossain vaiheessa kir­joit­taa omaan blogiin noista menneistä lif­taus­reis­suis­ta, sen verran tärkeitä muistoja ovat.

    1. Kiitos — ihanaa saada tällaista palau­tet­ta! Ja totta tosiaan, mitä sanot: muistot on vahvemmat, jos kaikki ei men­nyt­kään ”ihan kivasti”. Mai­nin­ta­si lif­taus­reis­suis­ta toi omat pari lyhyttä lif­ti­reis­sua mieleen ja täytyy sanoa, että siinä on mat­kus­tus­tyy­li­nä samaa vieh­tä­tys­tä kuin pyö­rä­reis­suis­sa: koskaan ei voi olla varma, mitä seu­raa­vak­si tapahtuu! Täytyy vielä joskus sitäkin taas kokeilla uudestaan.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta Eija 🙂 Ehkä niinä hei­koim­pi­na hetkinä vähän kadutti, mutta sen jälkeen kun oli seu­raa­va­na yönä saanut univelat kuitattua, niin jo tuntui parem­mal­ta. Ja sittenhän sitä alkoi jo suun­ni­tel­la, että milloin seu­raa­vak­si 😀

  4. Mikään ei ole ikävämpää kuin nukkuessa yllättävä pissahätä yhdis­tet­ty­nä kyl­myy­teen. Tällaiset reissut ovat par­haim­mil­laan silloin, kun ne on taka­na­päin. Vas­taa­van­lai­sists koke­muk­sis­ta tulee mieleen yö Kemin Lumi Hotel­lis­sa, joka ideana on paljon parempi kuin toteu­tuk­se­na 😀

    Mutta hei, arvostan retkeäsi, ensi kerralla paremmin varus­tet­tu­na ja vähemmän teetä, niin hyvä tulee!

    1. Heh, totta! Ulkona (tai lumi­lin­nas­sa!) nuk­ku­mi­seen tulee helposti liitettyä ne ihanat mie­li­ku­vat — upeat aurin­gon­las­kut, lintujen laulu, noki­pan­nu­kah­vit — mutta pieni vir­hear­vio varus­teis­sa tai muu yllätys voi viedä tunnelmat tuskaisen puolelle. Onneksi näin jäl­ki­kä­teen voi jo nauraa tuon yön sur­ku­hu­pai­suu­del­le ja suun­ni­tel­la seuraavaa 🙂

  5. Eeh… 😀 Meillä on ikivanha mökki, jossa ei ole lämpöjä päällä talvella. Joka hemmetin kevät on luke­mat­to­mia öitä, jolloin tuntuu, että sisällä on kylmempi kuin ulkona. Kestää käsit­tä­mät­tö­män kauan, ennen kuin mökki kunnolla lämpiää. Sän­ky­vaat­teet on kosteat, mökki on kostea ja eihän siellä ole tie­ten­kään sisä­ves­saa­kaan. Yöt ovat aika­mois­ta taistelua, sillä mitkään flanelli ja vil­la­ker­rok­set ei tunnu auttavan. Nyt ensi viikosta lähden jälleen kokei­le­maan, mutta mukana on salainen ase . Kuu­ma­ve­si­pul­lot!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös nämä!
Lue lisää

Riip­pu­mat­to­ret­ki lähi­met­sään: ensim­mäi­nen yö yksin ulkona

Tässä kir­joi­tuk­ses­sa palaan lop­pu­ke­sään 2017, jolloin päätin hankkia riip­pu­ma­ton ja yöpyä metsässä yksin ensim­mäis­tä kertaa. Ideani nukkua yö yksin ulkona, vieläpä ilman telttaa, tuntui herät­tä­vän voi­mak­kai­ta reak­tioi­ta. Miksi ihmeessä haluaisin mennä nukkumaan viileään ja ehkä vaa­ral­li­seen­kin metsään, kun tarjolla olisi mukava sänky sisä­ti­lois­sa?
Lue lisää