Seik­kai­lu­pyö­räi­li­jän synty

Uuden vuo­si­kym­me­nen ensim­mäi­nen päivä, uuden blogin ensim­mäi­nen postaus. Ennen uuden aloit­ta­mis­ta tuntuu luon­te­val­ta suunnata katse hetkeksi men­nee­seen ja siihen, kuinka tähän on tultu. Kuinka minusta tuli seik­kai­lu­pyö­räi­li­jä ja miksi päätin perustaa blogin?

Palataan ensin vuoteen 2006. Otin tuolloin vastaan kesätyön, jonne täytyi ehtiä aamu­kuu­dek­si. Työ­haas­tat­te­lus­sa olin vakuut­ta­nut, että ajoissa paikalle ehtiminen ei tuottaisi ongelmaa. Asiaa tarkemmin tut­kit­tua­ni tajusin kuitenkin, että julkisen lii­ken­teen kesä­ai­ka­tau­luil­la kyseessä olisi mahdoton yhtälö. Pitäisi pyöräillä.

Aluksi 17 kilo­met­riä suun­taan­sa tuntui aika­moi­sel­ta urakalta, mutta pian aloin nauttia pol­ke­mi­ses­ta. Mikäpä olisi ihanampi tapa aloittaa päivä kuin pyöräillä hiljaisia teitä ja usvaisia joen­ran­to­ja pitkin? Tuon kesän myötä kai­ken­lai­nen arki­pyö­räi­ly alkoi tuntua itses­tään­sel­vyy­del­tä.

Vaikka olin löytänyt pyöräilyn ilon, en todel­la­kaan olisi voinut kuvitella mat­kus­ta­va­ni pyörällä pidempiä etäi­syyk­siä vielä tuossa vaiheessa. En var­maan­kaan ollut koskaan edes kuullut pyö­rä­mat­kai­lus­ta.

Sen sijaan reissasin kyllä muuten minkä ehdin ja pystyin. Matkani ovat aina olleet soo­lo­seik­kai­lui­ta off the beaten track ‑hengessä (mikä lienee syy, miksi lopulta viehätyin myös pyö­rä­mat­kai­lus­ta!). Opin­to­je­ni kautta avautui mah­dol­li­suuk­sia lähteä maa­il­mal­le vaihto-opis­ke­le­maan, työ­har­joit­te­le­maan ja kent­tä­tut­ki­mus­ta tekemään. Vuosien varrella asuin lyhy­tai­kai­ses­ti Etelä-Ame­ri­kas­sa, Lähi-idässä ja Ruotsissa. Olin tottunut lähtemään yksin kohti tun­te­ma­ton­ta ja naut­ti­maan siitä.

Reilu vuo­si­kym­men sitten kohtasin hos­tel­lis­sa­ni ruot­sa­lai­sen reis­saa­jan. Hän oli matkalla kohti Syyriaa, Libanonia ja Jordaniaa, aivan kuten minäkin, mutta sillä ero­tuk­sel­la, että minä aioin taittaa matkan bussilla, hän pol­ku­pyö­räl­lä. Itse asiassa hän oli jo polkenut koko matkan Ruotsista Istan­bu­liin.

Lähi-idän reissulta palat­tua­ni tapasin useita eeppisiä pyö­rä­mat­ko­ja tehneen ja niistä kir­jo­ja­kin kir­joit­ta­neen Ylen toi­mit­ta­jan Matti Rämön. Menin haas­tat­te­le­maan häntä lyhyesti aivan muusta aiheesta, mutta lopulta vietimme useamman tunnin puhuen lähinnä pyö­rä­seik­kai­luis­ta.

Molemmat koh­taa­mi­set tekivät minuun suuren vai­ku­tuk­sen. Samalla tapaa­mie­ni hard core ‑pol­ki­joi­den matkat tuntuivat niin yli­luon­nol­li­sil­ta teoilta, että en osannut unelmoida tekeväni jotain saman­kal­tais­ta edes pie­nem­mäs­sä mit­ta­kaa­vas­sa.

Pyö­rä­ret­ki Tampereen taka­mail­le 2014

Vuosien varrella pyö­rä­ret­ket hiipivät hil­jal­leen osaksi elämääni. Halusin tutkia ympä­ris­töä­ni, ja pyörä oli auto­maat­ti­nen valinta ajo­kor­tit­to­mal­le arki­pyö­räi­li­jäl­le. En oikein edes tiedä, minkä laskisin ensim­mäi­sek­si var­si­nai­sek­si pyö­rä­ret­kek­se­ni, sillä saatoin usein tehdä 50–60 kilo­met­rin päi­vä­lenk­ke­jä kotoa käsin ihan vain löy­tääk­se­ni uusia paikkoja.

Sitten tuli kesä 2017. Työpaikan vaih­dos­ten myötä lomaa ei juuri ollut, joten ainoa mah­dol­li­suus irrot­tau­tua arjesta ja nauttia kesästä oli vii­kon­lop­pui­sin.

Keksin Viron ja päätin suunnata Saa­ren­maal­le juhan­nuk­sen viettoon. Tuona vii­kon­lop­pu­na rikoin ensim­mäis­tä kertaa sadan kilo­met­rin maagisen rajan pyö­räi­le­mäl­lä majatalon mum­mok­rui­se­ril­la kahdesti 110 kilo­met­rin päi­vä­tai­pa­leet. Psy­ko­lo­gi­nen vaikutus tällä uudella ennä­tyk­sel­lä oli valtaisa: ennen mah­dot­to­man pitkältä kuu­los­ta­va matka oli yhtäkkiä muuttunut rea­lis­mik­si ja itse­luot­ta­muk­se­ni pidempien retkien toteut­ta­mi­seen kasvoi.

Ennä­tyk­siä olen­nai­sem­paa oli kuitenkin elä­myk­sel­li­syys. Olin tottunut lähtemään kauas maailman ääriin, mutta nyt huomasin, että huikeita koke­muk­sia voi löytää myös läheltä.

Huomasin hurah­ta­nee­ni ja haluavani lisää. Reit­ti­suun­nit­te­lus­ta Google Mapsissa tuli uusi har­ras­tuk­se­ni ja Tallinan-lautalle pyö­räi­lys­tä työviikon päät­teek­si perus­per­jan­tai­ru­tii­ni­ni.

Alku­vai­hees­sa en ollut erityisen erä­hen­ki­nen, vaan majoit­tau­duin ret­kil­lä­ni mukavasti sisä­ti­lois­sa. Muita vaih­toeh­to­ja en ollut oikeas­taan edes miettinyt, mihin toki vaikutti varus­tei­den ja taitojen puute. Lop­pu­ke­säs­tä 2017 tapahtui kuitenkin käänne. Hankin ensim­mäi­sen ret­ki­riip­pu­ma­ton. Nukuin ensim­mäi­sen yön yksin ulkona. Hul­laan­nuin.

Riip­pu­mat­to­ret­kel­lä Nuuk­sios­sa 2018.

Perus­e­rä­tai­to­jen hand­laa­mi­nen ja oma­va­rai­suus majoit­tu­mi­sen suhteen tuntuivat avaavan aivan uusia mah­dol­li­suuk­sia pyö­rä­seik­kai­lu­jen suhteen. Sääs­täi­sin rahaa, kun joka yöksi ei olisi vält­tä­mä­tön­tä löytää mak­sul­lis­ta majoi­tus­ta. Tavoit­tai­sin aivan uuden­lai­sen vapauden, kun en enää samalla tavalla olisi riip­pu­vai­nen sopivan maja­pai­kan löy­tä­mi­ses­tä ja sinne ajoissa ehti­mi­ses­tä. Ennen kaikkea mah­dol­li­suus nukkua öitä ulkona toisi reis­sui­hin entistä enemmän elämyksiä, jän­ni­tys­tä ja seik­kai­lun makua.

Pyö­rä­ret­kel­lä Ahve­nan­maal­la 2018.

Jatkoin lyhyempiä pyö­rä­ret­kiä­ni Suomessa ja ulko­mail­la, mutta täh­täi­mes­sä­ni siinsi pidempi pyö­rä­mat­ka. Sen esteenä oli kuitenkin ajanpuute vähäi­sis­tä kesä­lo­mis­ta johtuen.

Lopulta kesällä 2019 tilanne oli otollinen pidemmän pyö­rä­mat­kan toteut­ta­mi­sel­le. Hankin varus­tei­ta, pohdin reittejä ja viimein heinäkuun puo­li­vä­lis­sä poljin pyörineni Viking Linen auto­kan­nel­le suun­ta­na­ni Tallinna. Poljin halki Baltian maiden. Elin unelmaani, mutta kohtasin myös vai­keuk­sia, jotka het­kel­li­ses­ti uhkasivat matkani jatkoa. 1300 kilo­met­riä myöhemmin tunsin edel­leen­kin eläneeni unelmaani ja ennen kaikkea haluavani lisää.

Tun­nus­tet­ta­koon, että ajatus mat­ka­blo­gin perus­ta­mi­ses­ta oli käynyt mielessä aiem­min­kin. Idean toteut­ta­mi­nen oli kuitenkin aina kariu­tu­nut ajan­puut­tee­seen. En myöskään ollut keksinyt itseäni tyy­dyt­tä­vää nimeä tai näkö­kul­maa blo­gil­le­ni.

Tekemäni Baltian pyö­rä­tur­neen jälkeen ajatus alkoi kuitenkin kirkastua.

Olen aina ollut innokas mat­ka­päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­ja ja valo­ku­vaa­ja. Pyö­rä­mat­ka­ni  ei ollut poikkeus, vaan doku­men­toin reissuani kir­joit­ta­mal­la päi­vä­kir­jaa joka ilta, räp­si­mäl­lä epä­sään­nöl­li­ses­ti kuvia ja tekemällä insta stooreja.

Tuntui har­mil­li­sel­ta, mikäli mate­ri­aa­li itselleni niin eri­tyi­sis­tä elä­myk­sis­tä jäisi ainoas­taan nuhjuisen vihkon sivuille tai unohtuisi seka­lai­sek­si kuva­ko­koel­mak­si muis­ti­kor­tin syö­ve­rei­hin. Kir­joit­ta­mal­la ja jäsen­tä­mäl­lä kokemaani, näkemääni ja oppimaani voisin myös elää uudelleen koke­muk­sia­ni ja ehkä jopa syventää niitä. Kenties kir­joi­tuk­se­ni hyö­dyt­täi­si­vät ja ins­pi­roi­si­vat myös muita.

En aluksi ollut aivan varma perus­tai­sin­ko vain ”taval­li­sen” mat­ka­blo­gin, jossa monet matkoista vaan sat­tui­si­vat olemaan pyö­rä­reis­su­ja. Aika nopeasti päätös oli kuitenkin selvä: perus­tai­sin blogini nime­no­maan pyö­rä­mat­kai­lun ympärille. Se oli into­hi­mo­ni, aihe, joka pyöri päässäni jat­ku­val­la syötöllä, joten siitä luulisi keksivän kir­joi­tet­ta­vaa. Miksipä siis tehdä asiasta yhtään sen moni­mut­kai­sem­paa? Blogin nimikin vali­koi­tui intui­tii­vi­ses­ti lähes samantien, ja niin syntyi Seik­kai­lu­pyö­räi­li­jä.

2 comments
  1. Onpa ins­pi­roi­va tarina! Voin vain kuvitella miten mah­ta­val­ta ja vapaut­ta­val­ta tuntuu tehdä reissuja oman pyörän selässä. Mie­len­kiin­nol­la jään seu­raa­maan blogiasi. Odotan jo Suomeen paluulta kovasti telt­tai­lua, mutta riip­pu­ma­tos­sa­kin olisi kiva joskus kokeilla nuk­ku­mis­ta. Hyvää alkanutta reis­su­vuot­ta!

    1. Oi kiitos! Joo, pyöräily on avannut ihan uuden ulot­tu­vuu­den mun mat­kai­luun. Juuri lueskelin blo­gis­ta­si, että asut Kiinassa, huikeaa! Täytyypä lukea juttujasi ihan ajan kanssa. Hyvää reis­su­vuot­ta ja uusia Kiina-elämyksiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *