Teneriffa: Rantoja ja ren­gas­rik­ko­ja

El Puertito Teneriffa
Kuinka rennosta meren­ran­ta­len­kis­tä tuli pyö­rä­me­ka­nii­kan pika­kurs­si?

Kehtaako tätä edes tunnustaa? En ole koskaan joutunut itse vaih­ta­maan pyörän kumia. Tai siis en ollut joutunut – ennen Tene­rif­faa.

Syynä tälle on ollut ilmei­ses­ti puhdas tuuri. Vahingon satuttua san­ka­ril­li­si­set pelas­ta­jat eivät ole koskaan olleet liian kaukana. Vaikka olen tie­dos­ta­nut kar­hun­pal­ve­luk­sen suuruuden, en ole koskaan estellyt avuliaita Mac­Gy­ve­rei­ta, itse kun en sellainen ole. Todel­la­kaan.

Viime vuosina myös kun­nol­li­nen pis­to­suo­jaus on pelas­ta­nut ren­gas­ri­koil­ta (ylistys ja kunnia käyköön Schwalben renkaille!). Esi­mer­kik­si viime vuonna säästyin puh­jen­neil­ta kumeilta kokonaan, vaikka kilo­met­re­ja kertyi ja poljin esi­mer­kik­si Baltian maiden halki. Ajatuksen tasolla olin toki varau­tu­nut myös huo­nom­paan tuuriin ja bin­get­tä­nyt sisäkumin vaihto- ja paik­kaus­vi­deoi­ta You­Tu­bes­ta ennen Baltian tur­nee­ta­ni.

Mutta nyt takaisin Kana­rial­le.

Oli siis matkani viimeinen päivä. Lentoni olisi illalla, joten minulla olisi vielä päivä aikaa pyöräillä.

Vii­mei­sek­si ilta­päi­väk­si en tahtonut mitään turhan stres­saa­vaa tai raskasta. Niinpä suun­ni­tel­mis­sa­ni oli edetä rennosti rantoja pitkin. Meressä pulah­dus­kin oli tavoit­tee­na ja olin pukenut uikkarit alle.

Reittini koho­koh­dak­si olin valinnut El Puertiton. Se osoit­tau­tui sym­paat­ti­sek­si pik­ku­pai­kak­si, joka huokui edelleen vanhan kalas­ta­ja­ky­län charmia. Paikka tuntui olevan astetta hipimpi ja hou­kut­te­le­van eri­tyi­ses­ti kara­vaa­ni­kan­saa.

Talut­te­lin pyörääni jyhkeiden ran­ta­kal­lioi­den kivisillä poluilla (näin jäl­keen­päin aja­tel­tu­na kenties virhe), ihailin meren kuohuntaa ja nautin paikan let­keän­bo­hee­mis­ta tun­nel­mas­ta. Vaikutti vahvasti siltä, että epä­on­ni­sin asia, mitä täällä saattaisi käydä olisi, että paikan ainoan ravin­to­lan teras­sil­ta ei löytyisi yhtään istu­ma­paik­kaa.

Idylli rikkoutui vasta kun olin läh­te­mäs­sä paluu­mat­kal­le. Heti pyörän selkään noustuani tunsin, että jokin oli vialla. Oikeas­taan tiesin mie­les­sä­ni, mistä oli kyse jo ennen kuin vilkaisin olkani yli taka­viis­toon: pyöräni takakumi oli flättinä. ¡Qué mala suerte!

Huokaisin syvään, mutta hyväksyin sen tosiasian, että elä­mäs­sä­ni oli viimein koittanut se hetki, jolloin pääsisin likaamaan omat käteni ja tes­taa­maan, kuinka hyvin YouTuben tuto­ri­aa­lien opit olivat menneet perille.

Pyö­rä­vuo­kraa­mon puolesta oli huo­leh­dit­tu siitä, että pienestä satu­la­lau­kus­ta löytyisi kaikki tar­vit­ta­va tällaisia tapauksia varten. Otin uuden sisäkumin ja muut tar­vik­keet ulos laukusta ja asetin ne maan­ka­ma­ral­le. Käänsin pyörän ja vaihdoin vaihteita niin, että ketju siirtyi takapakan pie­nim­mäl­le rattaalle.

Juuri kun aloin irrottaa taka­pyö­rää, paikalle pöllähti kaksi ita­lia­lais­nais­ta.

”Tar­vit­set­ko apua?”, he kysyivät silmin nähden toh­keis­saan tilan­tees­ta.

En ollut aivan varma siitä itsekään, olihan tämä ensim­mäi­nen var­si­nai­nen tuli­ko­kee­ni.

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että äidistä ja tyt­tä­res­tä ei olisi teknistä apua. He kuitenkin halusivat tarjota minulle kyydin huol­toa­se­mal­le.

Emmin hetken. Toisaalta olin juuri päässyt vauhtiin (lue: saanut renkaan irti) ja tahdoin luottaa kykyyni selättää haaste. Toisaalta, jos homma ei ottaisi onnis­tuak­seen, huolt­si­kal­la olisin ainakin ihmisten ilmoilla.

Roberta ja Silvana vakuut­ti­vat, että huol­toa­se­mal­la kaikki olisi helpompaa, ja että ”Sí, sí, kyllä autoon mahtuu” ja ”No, no, ei tästä ole mitään yli­mää­räis­tä vaivaa”. Niinpä keräsin tavarat maasta mukaani ja tungin Bianchin taka­kont­tiin.

Ehkä kymmentä minuuttia myöhemmin minä ja Bianchi olimme jälleen kak­sis­taan, mutta tässä vaiheessa ruuh­kai­sel­la huol­toa­se­mal­la.

Tässä vaiheessa katsoin El Puer­ti­tos­sa kiireessä käsiini kerää­miä­ni tavaroita: sisäkumi, ren­gas­rau­dat, multitool. Missä hel­ve­tis­sä oli pumppu?

Yritin epä­toi­voi­ses­ti palauttaa mie­li­ku­via El Puer­ti­tos­ta. Oliko satu­la­lau­kus­sa edes ollut pumppua, vai olinko yllät­tä­vän ita­lia­lai­sin­ter­ven­tion tuok­sin­nas­sa unohtanut sen lojumaan maahan? Veikkaan vahvasti jäl­kim­mäis­tä vaih­toeh­toa, joten jos joku on tammikuun lopussa sattunut löytämään El Puer­ti­tos­ta yksi­näi­sen pyö­rän­pum­pun, tiedätte kenelle se kuuluu!

Olin siis ottanut yhden askeleen eteenpäin saamalla onnek­kaas­ti kyydin, mutta samalla kaksi taak­se­päin, kun olin menet­tä­nyt ren­kaan­vaih­don kannalta varsin olen­nai­sen apu­vä­li­neen.

”Anyway, olen huolt­si­kal­la, joten eiköhän tähän täältä jokin ratkaisu löydy”, rau­hoit­te­lin itseäni ja jatkoin vai­hee­seen jäänyttä kor­jauso­pe­raa­tio­ta­ni. Just keep calm and fix your bike!

Otin ren­gas­rau­dat esiin ja ryhdyin irrot­ta­maan ulko­ren­gas­ta. Helpommin sanottu kuin tehty. Aina kun aloin lii­kut­ta­maan yhdellä raudalla rengasta irti, toinen ren­gas­rau­ta pongahti pois pai­koil­taan. En edes halua kuvitella, kuinka epä­toi­voi­sel­ta, tur­hau­tu­neel­ta ja ennen kaikkea asiani osaa­mat­to­mal­ta ulko­maa­il­man silmissä näytin.

Taka­rai­vos­sa­ni painoi myös lievä aikapaine: iltapäivä oli jo pitkällä ja minun olisi vielä pakattava ja ehdittävä len­nol­le­ni­kin. En myöskään ollut syönyt mitään aamupalan jälkeen ja veren­so­ke­ria minulla ei enää tässä vaiheessa ollut käy­tän­nös­sä ollenkaan. Kaiken kaikkiaan todella otollinen aika opetella ren­kaan­vaih­toa siis!

Pyö­rä­pa­ja­ni huol­toa­se­mal­la. Kuvan täräh­tä­nyt laatu hei­jas­te­lee sen­het­kis­tä mie­len­ti­laa­ni.

Kun olin viimein saanut ulko­ren­kaan ja rik­ki­näi­sen sisäkumin pois, oli aika miettiä, kuinka saisin uuteen sisuriin ilmaa. Huol­toa­se­mal­la oli tietenkin ilmaletku, mutta sen suuosa ei ollut yhteen­so­pi­va pyörän vent­tii­lin kanssa. Sisällä myy­mä­läs­sä ei puo­les­taan ollut tarjolla muuta kuin äärim­mäi­sen tympeää asia­kas­pal­ve­lua.

Minulla oli nyt siis uusi ja ehjä sisäkumi pai­koil­laan, mutta ei mitään mah­dol­li­suut­ta täyttää sitä. Tsekkasin Google Mapsista lähimmän seuraavan huolt­si­kan sijainnin. Sinne ei onneksi ollut matkaa kuin joitain satoja metrejä, joten jaksaisin helposti kantaa kevyen pyörän sinne.

Shellin edustalla oli paljon rau­hal­li­sem­paa. Menin heti ben­sa­mie­hen pakeille kysymään löy­tyi­si­kö heiltä jotain ratkaisua ilmaon­gel­maan. Ystä­väl­li­nen Juan Carlos ei ollut varma, mutta tuli kanssani sisälle myymälään sel­vit­tä­mään asiaa. Mitään lainaosia ei ollut, mutta myytävänä oli pake­til­li­nen erilaisia suuttimia. Hintaa pak­kauk­sel­la oli onneksi vain viiden euron verran, joten pääsin pinteestä suht pienellä inves­toin­nil­la.

Hetken päästä renkaassa oli ilmaa. Voitto! Seu­raa­va­na haasteena olisi saada rengas pai­koil­leen…

Salai­sis­sa haa­veis­sa­ni olin aina toivonut, että jos kävisi köpelösti ja joutuisin ren­kaan­vaih­to­hom­miin, kyseessä olisi etupyörä. Noh, toi­vei­sii­ni ei vastattu, joten jouduin koh­taa­maan vaih­tei­den, takapakan ja ketjun ja miet­ti­mään, kuinka ihmeessä saisin kaikki asiat lok­sah­ta­maan oikealle paikalle.

Yritän katsoa mallia You­Tu­bes­ta, mutta videoilla rengas tuntui aina solah­ta­van pai­koil­leen kuin itsestään. Toki tämäkin rengas meni pai­koil­leen, mutta mikään muu sen ympärillä ei. Ketju roikkui alhaalla ja sen saaminen pai­koil­leen tuntui melko mah­dot­to­mal­ta.

Juan Carloskin tuli välillä bens­a­pum­pun ääreltä auttamaan minua mah­dot­to­mal­ta tuntuvan tehtävän äärellä. Vali­tet­ta­vas­ti pyö­rä­me­ka­niik­ka ei ollut hänenkään eri­tyi­sa­laan­sa, joten yhteiset pon­nis­tuk­sem­me eivät tuot­ta­neet tulosta.

Jossain vaiheessa jäin taas ope­raa­tio­ni kanssa itsekseni ja olin jo luo­vut­ta­mai­sil­la­ni.

”Hit­to­lai­nen, soitan sinne pyö­rä­vuo­kraa­moon ja sanon, että en vaan nyt osaa tätä”, mietin, sillä vakuut­ti­vat­han he esit­tees­sään­kin aut­ta­van­sa kyllä tien päällä ilme­ne­vis­sä ongel­mis­sa.

Näppäilin numeron ja soitin. Numero hälyytti pitkään, mutta kukaan ei vastannut. Odo­tel­tua­ni aikani turhaan suljin puhelimen.

Sisuun­nuin. Haluai­sin­ko muka oikeasti olla se tyyppi, joka pitää pelastaa matkan varrelta jonkin näin nau­ret­ta­van jutun takia? En todel­la­kaan! Mie­luum­min vaikka kantaisin pyörän kahdeksan kilo­met­rin päähän. Hyvä, etteivät vas­tan­neet!

Seu­raa­vak­si soitin pyöristä jotain tajua­val­le kave­ril­le­ni video­pu­he­lun ja sain paluu­pos­ti­na jälleen yhden linkin YouTube ‑videoon. Renkaan pai­koil­leen aset­ta­mi­nen käytiin tässä videossa läpi hieman aiempaa seik­ka­pe­räi­sem­min, mutta silti toi­meen­pi­teen tih­rus­ta­mi­nen pieneltä ruudulta ei ollut helppoa. Pausetin ja kelasin parin sekunnin kohtaa varmaan kym­me­ni­sen kertaa ennen kuin havaitsin maagisen käsi­liik­keen: minun pitäisi siis vääntää taka­vaih­ta­jaa hieman, jotta saisin homman toimimaan!

YouTube ‑tuto­ri­aa­lin rat­kai­se­va hetki noin kohdassa 1:48.

Pienen räpläyk­sen jälkeen ketju oli oikeassa paikassa, rengas tukevasti pai­koil­laan ja val­ta­kun­nas­sa jälleen kaikki hyvin. Juan Carloskin tuli kat­sas­ta­maan tilan­net­ta ja riemuitsi pitkän taistelun voitosta. Kiitin häntä vuolaasti. Jo pelkkä hänen läs­nä­olon­sa oli ollut suuri apu ja tuki. Nytkin hän oli heti ojen­ta­mas­sa minulle paperia, johon sain hierottua pahimmat ket­ju­öl­jyt käsistäni.

Miten siis meni ensim­mäi­nen ren­kaan­vaih­to noin niin kuin omasta mielestä? Koko­nai­suu­des­saan ren­gas­rul­jans­siin meni aikaa noin kaksi tuntia puh­jen­neen kumin havait­se­mi­ses­ta renkaan pai­koil­leen saamiseen. Säätö oli aivan käsit­tä­mä­tön­tä, mutta työ tuli tehtyä. Pyörä toimi moit­teet­ta jäljellä olevat kahdeksan kilo­met­ria ja sain palau­tet­tua sen ennen pyö­rä­liik­keen sul­keu­tu­mis­ta. Ehdin myös pakata ja kans­sa­mat­kus­ta­jien onneksi myös käydä suihkussa ennen lentoani. Onko nyt sitten varmempi olo sisä­ren­kaan vaihdon suhteen? Heh, ei todel­la­kaan!

Hel­pot­tu­nut tekniikan ihmelapsi pyö­rän­kor­jauso­pe­raa­tion jälkeen.
Hyvästit Bianc­hil­le loman lopuksi.

Ja tosiaan tässä vielä lopul­li­sen avun taka­ren­kaan pai­koil­leen saamiseen tuonut tuto­ri­aa­li sekä hyvä suo­men­kie­li­nen video pyörän renkaan vaih­ta­mi­ses­ta:

14 comments
  1. Sankari; minulla ei onnistu koskaan. Nyt olen jo luo­vut­ta­nut ja ajan flätillä pyö­rä­huol­toon saakka. Minulla on vaikeus saada gumekset pois ja takaisin. Nimen­omai­ses­ti Schwalbe on erittäin vaikea, sen ovat muutkin tun­nus­ta­neet. Nyt olen hankkinut juuri velogin mai­nos­ta­man työkalun, millä pääl­ly­gu­mek­sen saisi takaisin kiekolle. Perus­sään­tö on kuitenkin, ettei kannata rikkoa koskaan mitään. Lisäksi minä olen hankkinut suih­ke­pul­lon, jonka pitäisi tukkia pikkuiset reiät.
    Sen verran olen varau­tu­nut, että minulla on adapteri messissä, niin että huolt­si­kal­la saan ilmaa kyllä.

    1. Okei, mie­lent­kiin­tois­ta tietää, että juuri Schwalbe on erityisen vaikea. Ei ole vielä itse tarvinnut Schwalbea ryhtyä vaih­ta­maan, joten ehkä pitäisi hieman kui­va­har­joi­tel­la. Tene­rif­fan vuo­kra­pyö­räs­sä oli siis jotkut erittäin ei-pis­to­suo­ja­tut maan­tie­ren­kaat, jotka tietysti myös puhkeavat paljon helpommin kuin Schwalbet tai vastaavat. Koska tiedostan olevani tek­ni­ses­ti lahjaton, niin olen kanssa tois­tai­sek­si yrittänyt nime­no­maan ennal­taeh­käis­tä teknisiä ongelmia esim. huol­ta­mal­la pyörää hyvin, jolloin on pienempi toden­nä­köi­syys sille, että jokin osa brakaisi. Koska haa­ve­rei­ta kuitenkin sattuu silloin kuin niitä vähiten toivoisi ja haluan varsinkin pidem­mil­lä reis­suil­la olla mah­dol­li­sim­man oma­va­rai­nen, niin yksi tämän vuoden tavoit­teis­ta on ehdot­to­mas­ti panostaa omiin pyö­rän­huol­to­tai­toi­hin, jotka siis tällä hetkellä ovat todella rajal­li­set. Tuo ren­kaan­vaih­to on ainakin sellainen, että sen ainakin haluan handlata hyvin tai ainakin niin, että siihen menisi vähän vähemmän aikaa kuin kaksi tuntia 😀 Ja tosiaan ihan kiva, että nyt löytyy tuo adap­te­ri­kin, niin ei tarvitse olla pelkän oman pik­ku­pum­pun varassa!

    1. Heh, joo ainakin epä­on­ni­sis­ta sat­tu­muk­sis­ta seuraa hauskoja tarinoita, vaikka tapah­tu­ma­het­kel­lä ei aina niin hauskaa olisikaan! Ja var­mas­ti­kaan moni ei osaa vaihtaa kumia, mutta näin enemmän pyörällä reis­saa­val­ta se olisi tietysti toi­vot­ta­vaa 😀

  2. Kypä­rän­nos­to! Itse en tuohon pysty mutta ehkä joskus sitten.
    Kiitos jutuista ja kuvista, mukava noja­tuo­li­pyö­räil­lä 🙂

    1. Kiitos kom­men­tis­ta! 🙂 Itselläni on nyt tavoit­tee­na vähän skarpata teknisten taitojen kanssa, sillä jollain asu­mat­to­mil­la seuduilla olisi aika nihkeää jumittua tien­pos­keen pelkän puh­jen­neen kumin vuoksi. Ei kyllä muka­vuusa­luet­ta­ni nämä mekaa­ni­kon hommat missään nimessä! 😀

  3. Heh, no nyt sekin on sitten koettu! 🙂 Ei ainakaan ollenkaan hul­lum­mis­sa mai­se­mis­sa, joten se antoi varmasti plussaa tilan­tee­seen edes hieman. Teneriffa on niin kaunis! Ja kauniin värinen on myös pyöräsi. 🙂 Loppu hyvin, kaikki hyvin, tilan­tees­sa lopulta. 🙂

    1. Kiitos Tiina kom­men­tis­ta 🙂 Onneksi ehdin tosiaan nauttia tuosta päiväni pää­koh­tees­ta ennen pyö­rän­kor­jaus­häs­säk­kää. Teneriffa on tosiaan kaunis ja katselin, että säkin olet ollut siellä tässä ihan hil­jat­tain. Ja pyörä oli tosiaan kaunis myös, olispa oma! 😀

    1. Heh, joo, oli vähän jotain muuta kuin kaa­vai­le­ma­ni “rento ja stres­si­tön ran­ta­ret­ki”. Onneksi lopulta meni ihan hyvin, vaikka veren­pai­ne vähän taisi noustakin! 😀

    1. Onneksi joo! Toi­vot­ta­vas­ti jatkossa myös ren­kaan­vaih­dot sujui­si­vat vähän helpommin 😀

    1. Joo, tapah­tu­ma­het­kel­lä ei ollut kovin kivaa, mutta nyt tälle voi jo nauraa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *