Pyhä-Näsi: Juhannus Helvetissä

Kau­pal­li­nen yhteistyö: Visit Tampere, Pyhä-Näsi ja Lakes­pe­rience -hanke

Kuulun siihen kou­lu­kun­taan, jonka mielestä paras paikka juhan­nuk­sen vietolle löytyy luonnon rauhasta. Niinpä pyö­rä­mat­kaa­ni Pyhä-Näsi ‑rei­tis­töl­le suun­ni­tel­les­sa­ni oli alusta lähtien selvää, että lähtisin met­säs­tä­mään juhan­nusyön taikaa Hel­ve­tin­jär­ven kan­sal­lis­puis­toon. Siellä vierailu oli ollut haa­veis­sa­ni jo vuosien ajan, ja kuu­los­taa­han “juhannus Hel­ve­tis­sä” vaan aika pirun raflaavalta.

Lue myös muut Pyhä-Näsi ‑artik­ke­lit: Pyhä-Näsi: Pyö­rä­mat­kal­le Järvien reitille, jossa perus­tie­to­ja reitistä ja matkan suun­nit­te­lus­ta, ja Pyhä-Näsi: Pyö­rä­mat­ka Näsi­jär­ven ympäri etappi etapilta. 

Tässä vaiheessa oli siis pyö­rä­mat­ka­ni viides päivä. Heräsin uuteen päivään Virtojen Vas­ki­ve­del­lä, josta matka Hel­ve­tin­jär­vel­le ei ollut kilo­met­reis­sa huikean pitkä, mutta sitäkin sorai­sem­pi. Matkaa kertyi 30 kilo­met­ria, mutta ilman yli­mää­räi­siä mut­kit­te­lui­ta­ni, se olisi sitäkin lyhyempi. Reitti oli hiljainen ja syrjäinen ja mukaili pitkälti Pir­kan­maa­ta halkovaa Pirkan taival ‑ret­kei­ly­rei­tis­töä.

Alku­mat­kas­ta yllätyin iloisesti, kun huomasin matkan varrella auki olevan Kahvila Rasin Tuvan. Olin nimittäin ollut siinä uskossa, että tämän­päi­väi­sen taipaleen varrelta ei löytyisi lainkaan ainakaan auki olevia palveluita.

Tästä ilah­tu­nee­na astuin sisään ja herä­teos­tok­se­na päädyin ostamaan lonkeron. Taustaksi ker­rot­ta­koon siis, että tämä ei var­si­nai­ses­ti kuulu tapoihini — kyseessä olisi vasta vuoden kolmas alko­ho­lian­nok­se­ni. ”Kerrankos sitä”, mietin. ”On kuitenkin juhannus.”

Matka jatkui hil­jai­sil­la hiek­ka­teil­lä, joilla kauniit järvi‑, maalais- ja met­sä­mai­se­mat vuo­rot­te­li­vat. Vastaan tullut muu liikenne oli las­ket­ta­vis­sa yhden käden sormilla, joten etenin ylhäi­ses­sä yksi­näi­syy­des­sä­ni. Lop­pu­mat­kas­ta sain tosin seu­rak­se­ni paarmoja, jotka pitivät huolta siitä, että yli­mää­räi­set pysäh­dyk­set eivät houkutelleet.

Juhan­nus­löy­lyt jurtassa

Kun lopulta saavuin Hel­vet­tiin, aloitin juhan­nuk­sen vieton sau­no­mal­la. En kui­ten­kaan ottanut löylyjäni missä tahansa saunassa, vaan jurttasaunassa. 

Lyhyen käve­ly­mat­kan päässä pää­park­ki­pai­kal­ta sijait­se­van jurt­ta­sau­nan vuo­krauk­ses­ta vastaa Ravintola Hel­ve­tin­port­ti. Sauna toimii itse­pal­ve­lu­pe­ri­aat­teel­la, eli vuo­kraa­jat huo­leh­ti­vat sen läm­mit­tä­mi­ses­tä itse. Vuo­krausai­ka on kaksi tuntia, mistä saunan läm­mit­tä­mi­seen on hyvä varata noin 20–30 minuuttia. Jurtan oles­ke­lu­ti­las­ta löytyy tuli­tik­ku­ja ja hyt­tys­kie­ru­koi­ta (jotka todel­la­kin ovat tarpeen!). 

En oikein tiennyt ennalta, mitä odottaa jurt­ta­sau­nal­ta. Se osoit­tau­tui kuitenkin kokemisen arvoi­sek­si: sen löylyt olivat ehkä lem­peim­mät ikinä. Oikeas­taan paremman sau­nae­lä­myk­ses­tä olisi voinut tehdä vain hyvä seura. Tilan puolesta lauteille olisi mahtunut isompikin porukka ja lisäksi jurtassa oli myös erillinen oles­ke­lu­ti­la. Koke­muk­se­ni kuitenkin kruunasi pulahdus viereisen järven samet­ti­seen veteen. Päivän paras hetki.

Saunasta päästyäni kello lähenteli jo kuutta, enkä ollut edel­leen­kään syönyt kun­nol­lis­ta ateriaa. Niinpä suuntasin tank­kaa­maan ruokaa Ravintola Helvetin Porttiin, jonka listassa on vahva painotus lähi­ruo­kaan: vie­rei­sel­tä tilalta tulevaan villisian- ja strut­sin­li­haan sekä Näsi­jär­ven kalaan, mutta tarjolla on myös kas­vis­vaih­toeh­to­ja. Annoskoot ovat pyö­räi­li­jä- ja vael­ta­jays­tä­väl­li­siä eli tuhteja ja lounaan hintaan kuuluvat tuoreet sämpylät usko­mat­to­man maukkaita.

Ruo­kai­lua­ni lope­tel­les­sa­ni juttelin ravin­to­lan ja strut­si­ti­lan omistajan kanssa, joka jalo­mie­li­ses­ti kutsui minut riip­pu­mat­toi­le­maan piha­pii­riin­sä. Villi luonto kuitenkin kutsui, joten ate­rioi­tua­ni pakkasin lei­riy­ty­mis­kamp­pee­ni reppuuni, jätin pyörän parkkiin ja lähdin vael­ta­maan Hel­ve­tin­jär­ven poluille.

Pyörän narikkaan jät­tä­mi­nen osoit­tau­tui nopeasti erittäin hyväksi ideaksi, sillä Hel­ve­tin­jär­ven reiteillä jyrkkiä nousuja ja portaita riittää. Siten ret­ki­pyö­rän mukana raa­haa­mi­nen on näillä reiteillä suo­si­tel­ta­vaa vain tosimasokisteille.

Ilman pyörää poluista ja por­tais­ta­kin oli helppo nauttia. Suuntasin ensin Hel­ve­tin­ko­lun kal­lio­so­laan ja Ison Hel­ve­tin­jär­ven näkö­ala­pai­kal­le, mistä jatkoin matkaa edelleen kohti etelää.

Maisemat vaih­te­li­vat karuista jär­vi­mai­se­mis­ta soihin ja veh­rei­siin metsiin, mutta yksi asia oli ja pysyi: hyttyset. Ininä korvissa vakiintui niin, että sen olisi voinut luulla olevan tin­ni­tus­ta. Niiden tuoma kiusa tuntui kuitenkin pieneltä Hel­ve­tin­jär­ven luonnon majes­teet­ti­suu­den rinnalla.

Helvetti on märkä paikka

Kuljin kesäillan auringon valai­se­mil­la poluilla lumou­tu­nee­na varmana siitä, että mikään ei voisi pilata tätä iltaa. 

Paitsi että tietenkin voisi. 

Yhtäkkiä havahduin outoon kos­teu­teen ala­se­läs­sä­ni. Jokin vuosi. 

”Ei perkele, eihän mun juo­ma­rak­ko ole hajonnut?” oli ensim­mäi­nen mieleeni tullut ajatus. Tarkastin repun sel­kä­osas­sa eril­li­ses­sä taskussa olevan juo­ma­ra­kon, mutta siinä ei ollut mitään vikaa. 

Repun pohja sen sijaan näytti huo­les­tut­ta­van märältä. Jokin repun sisällä siis falskasi, mutta mikä?

Avasin reppuni ja aloin tonkia sen sisältöä. Pienen pen­ko­mi­sen jälkeen minulla välähti: syyllinen oli tietenkin se saamarin lonkero, jonka olin niin juh­lal­li­ses­ti ostanut matkan varrelta juhan­nus­juo­mak­se­ni! Mutta miten ihmeessä se oli alkanut vuotaa?

Sain tölkin esiin. Se oli yhä avaamaton, mutta epäi­lyt­tä­vän kevyt – tölkin ala­reu­nas­sa oli pie­nen­pie­ni reikä. Tilanne oli tässä vaiheessa se, että lonkeroa ei tölkissä enää juuri ollut, vaan oikeas­taan koko sen sisältö oli valunut reppuuni. Sinne meni juhlajuomani.

Aloitin eva­kuoin­tio­pe­raa­tion ja levit­te­lin kamani kaoot­ti­ses­ti pitkin polkua. Evääni olivat nyt lon­ke­ro­ma­ri­noi­tu­ja eväitä. Ostamieni irto­päh­ki­nöi­den pape­ri­pus­si oli niin märkä, että sen pohja repesi heti pussin repusta nos­tet­tua­ni ja cashew’t levisivät pitkin mättäitä. Oikeas­taan kaikki, mihin koskin, tuntui tah­mai­sel­ta ja löyhkäsi lonkerolta. 

Lopul­li­ses­ti hal­vauk­sen sain kuitenkin siinä vaiheessa, kun kaivoin repusta makuu­pus­si­ni: lon­ke­ros­sa sekin. Sillä hetkellä näin sieluni silmin, kuinka juhan­nuk­ses­ta Hel­ve­tis­sä olisi tulossa juhannus hel­ve­tis­tä: kuinka kamalaa olisikaan nukkua märässä, lon­ke­rol­ta lemua­vas­sa makuupussissa?

Tilan­net­ta tar­kas­tel­les­sa­ni kuitenkin huokaisin hel­po­tuk­ses­ta, sillä makuu­pus­si­ni lon­ke­ro­vau­riot eivät olleet pahim­mas­ta päästä. Suo­ja­pak­kaus oli onneksi ehkäissyt totaa­li­ka­ta­stro­fin ja kas­tu­nei­ta kohtia oli vain vähän. Toinen hyvä uutinen oli, että mukana olleet vaatteeni olivat kui­va­pus­sis­sa, joten ne olivat myös sääs­ty­neet vuodolta.

Juhan­nus­hel­ve­tis­tä taivaaseen

Sotkun sii­voa­mi­seen meni aikansa, mutta lopulta pääsin jatkamaan matkaa. Olin juuri ohittanut Ison Ruo­ke­jär­ven telt­ta­pai­kan. Se oli ollut vie­hät­tä­vä, mutta juhannus oli hou­ku­tel­lut paikalle paljon väkeä. Koska en ollut muu­ten­kaan saanut vielä tar­peek­se­ni pati­koin­nis­ta, jatkoin matkaani kohti Hau­kan­hie­dan telt­tai­lua­luet­ta. Ehkäpä kauempana olisi väljempää.

Perillä odotti kuitenkin pettymys: Hau­kan­hie­ta oli itse asiassa vielä monin­ker­tai­ses­ti ruuh­kai­sem­pi kuin mitä Iso Ruo­ke­jär­vi oli ollut. Karttaa tarkemmin kat­soes­sa­ni tajusin syyn: kan­sal­lis­puis­ton toinen park­ki­paik­ka oli aivan sen tun­tu­mas­sa ja lisäksi paikalla oli lukuisia fasi­li­teet­te­ja vessasta vesi­pis­tee­seen. Ilmankos. 

Jonkin aikaa vaeltelin alueella, mutta alueella vallitsi fes­ta­ri­tun­nel­ma, mikä ei ollut ihan sitä mitä juuri sillä hetkellä kaipasin. Lisäksi paikka oli jo niin täynnä, että paikan löy­tä­mi­nen riip­pu­ma­tol­le osoit­tau­tui vai­val­loi­sek­si. Ainoa sopi­va­no­loi­nen paikka löytyi vessan lähis­töl­tä, jolloin olisin joutunut kuun­te­le­maan tiuhaan käyvän oven narinaa toden­nä­köi­ses­ti läpi yön. 

Koska Hau­kan­hie­ta alkoi vaikuttaa juhan­nus­hel­ve­til­tä, päätin sanoa kiitos ei ja kääntyä takaisin sinne, mistä olin tullutkin. Isolla Ruo­ke­jär­vel­lä oli sentään ollut rauhallista. 

Lopulta pai­kan­vaih­to kannatti. Taivalsin Hauk­ka­jär­ven rannalle tui­jot­ta­maan suviyön auringon värjäämää taivasta. Löysin lopulta rau­hal­li­sen sijan riip­pu­ma­tol­le­ni ja nukahdin heti silmät sul­jet­tua­ni. Melko tai­vaal­lis­ta, vaikka Hel­ve­tis­sä olinkin.

P.S. Ja koska kaikkia kuitenkin jäi vai­vaa­maan vuotava lon­ke­ro­tölk­ki­ni, pal­jas­tet­ta­koon, että tölkin kyljessä olleen reiän alkuperä jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Hel­ve­tin­jär­ven kan­sal­lis­puis­to: info

• Hel­ve­tin­jär­ven kan­sal­lis­puis­to sijaitsee Ruo­ve­del­lä. Tam­pe­reel­ta matkaa Hel­ve­tin­jär­vel­le on suorinta reittiä noin 80 kilo­met­ria, mutta Pyhä-Näsi ‑pyö­rä­reit­tiä pol­ke­mal­la kilo­met­re­ja tulee reilusti lisää.
• Kankimäen pysä­köin­tia­lu­een ja Hel­ve­tin­por­tin sisään­käyn­nin yhtey­des­tä löytyy myös Ravintola Helvetin Portti, infopiste, pieni myymälä (josta voi ostaa mm. ret­kei­ly­kar­tan tai mat­ka­muis­to­ja), wc-tilat ja mak­sul­li­nen suihku.
• Ravin­to­loit­si­joi­den strutsi- ja vil­li­si­ka­ti­la sijaitsee 700 metrin päässä, ja tilalla on mah­dol­li­suus käydä tutus­tu­mas­sa eläimiin.
• Jurt­ta­sau­na sijaitsee lyhyen käve­ly­mat­kan päässä Hel­ve­tin­por­til­ta. Vuokraus hoituu ravin­to­lan kautta. Kesällä 2020 hinta oli 25€/2 h.
• Jos luonnossa lei­riy­ty­mi­nen ei ole se juttu, kan­sal­lis­puis­tos­ta löytyy myös mökkimajoitusta.