Päi­vä­ret­ki Ber­lii­nis­tä Pots­da­miin pyö­räil­len

Potsdamin palat­si­kau­pun­ki on mainio päi­vä­ret­ki­koh­de Ber­lii­nis­tä. Pots­da­miin pyö­räi­le­mäl­lä voi poiketa matkan varrella myös Gru­newal­din metsissä ja Wannseen rannoilla.

Ber­lii­nis­sä hil­jat­tain pii­pah­taes­sa­ni oli selvää, että tahtoisin tehdä pyö­rä­ret­ken jonnekin kau­pun­ki­kes­kus­tan ulko­puo­lel­le.

Kohteeksi vali­koi­tui Potsdam, joka on suosittu päi­vä­ret­ki­koh­de, mutta jonne taval­li­ses­ti mat­kus­te­taan junalla. Pyö­räil­len olisi kuitenkin mah­dol­lis­ta tutkia maisemia myös matkan varrella.

Tällä kertaa en lähtenyt pyö­rä­ret­kel­le­ni yksin, vaan seu­rak­se­ni lähti Aurélien, jota Potsdamin linnat kiin­nos­ti­vat kovin. Olimme siis jo aikai­sem­min sopineet menevämme yhdessä päi­vä­ret­kel­le kyseiseen koh­tee­seen, mutta idean noustessa esiin ensi kertaa, emme olleet vielä kes­kus­tel­leet lii­ken­ne­vä­li­nees­tä mitään. Noh, jos minua yhtään tuntee, niin voi olla melko varma siitä, että pol­ku­pyö­räi­ly saatetaan liittää osaksi retkeä kuin retkeä…

Pyö­räi­ly­taus­tam­me poik­kea­vat hieman toi­sis­taan, sillä Aurélien arveli aikai­sem­min pyö­räil­leen­sä pisim­mil­lään 10 kilo­met­ria. Pyöräily ei siis missään nimessä ollut hänen muka­vuusa­luet­taan. Vakuutin kuitenkin, että jos jaksaa polkea 10 kilo­met­ria, niin jaksaa aivan varmasti polkea myös 40 kilo­met­ria. Voisimme sitä paitsi tulla takaisin pai­kal­lis­ju­nal­la. Ja koska koro­na­vi­rus­kin oli juuri saapunut kau­pun­kiin, pyöräily olisi mitä parhain tapa viettää aikaa rait­tiis­sa ilmassa poissa ihmis­vi­li­näs­tä.

Pyö­rä­vuo­kraa­mon kautta matkaan

Aurélien tarttui rohkeasti haas­tee­seen, ja niin suun­ta­sim­me Neu­köll­nis­sä sijait­se­vaan pyö­rä­vuo­kraa­moon nimeltä Rent A Bike 44. Tämä vuokraamo lienee kaupungin edullisin, sillä he veloit­ta­vat pyöristä vain 4 euroa kalen­te­ri­päi­väl­tä, 25 euroa viikolta tai 70 euroa kuu­kau­del­ta! Not bad. Ideana heillä on, että vuo­kra­fil­la­reil­la­kin pyöräilyn tulisi olla edul­li­sem­paa kuin jul­ki­sel­la lii­ken­teel­lä kul­ke­mi­sen.

Rent A Biken erittäin huokeilla hinnoilla on toki syynsä. Vuo­kraa­mon pyörät ovat ros­kik­sis­ta ja kaduilta pelas­tet­tu­ja, uuteen uskoon kun­nos­tet­tu­ja pyöriä. Ret­ki­pyö­räm­me eivät siis olleet mitään uuden­kar­hei­ta merk­ki­pyö­riä, vaan esi­mer­kik­si omani kitisi ja natisi joka pol­kai­sul­la. Rentoa päi­vä­ret­keä ja kau­pun­ki­pyö­räi­lyä varten vuo­kraa­mon pyörät kuitenkin ajoivat asiansa ja olivat helposti hintansa väärtejä.

Vuo­kraa­mos­sa vallitsi myös todella ystä­väl­li­nen ja luot­ta­vai­nen tunnelma. Toisin kuin useimmat pyö­rä­vuo­kraa­mot päällä maan, he eivät esi­mer­kik­si vaatineet pyöriä vastaan min­kään­lais­ta panttia. Kaiken kaikkiaan ihastuin heidän toi­min­ta­fi­lo­so­fi­aan­sa ja pal­ve­lu­kult­tuu­riin­sa!

Grunewald — Berliinin luon­to­kei­das

Pyö­rä­vuo­kraa­mos­sa hen­ki­lö­kun­ta oli ystä­väl­li­ses­ti neuvonut meille suorimman reitin Pots­da­miin. Mutta kuka nyt suorinta reittiä haluaisi perille mennä?

Olin bongannut kartalta suuren vihe­ra­lu­een, Gru­newal­din, ja sen houkutus tuntui aivan liian vas­tus­ta­mat­to­mal­ta. Poik­kea­mi­nen tietäisi arviolta 10–15 kilo­met­rin mutkaa matkaan, mutta toivoin seu­ra­lai­se­ni reisien kestävän tämän pienen lisäyksen.

Niinpä lähdimme suun­nis­ta­maan läpi Länsi-Berliinin rau­hal­lis­ten asui­na­luei­den kohti Gru­newal­din metsiä ja järviä. Vajaa 20 kilo­met­ria myöhemmin saavuimme 3000 hehtaarin laajuisen metsän lai­ta­mil­le.

Vehreyden ohella alue tihkui vaurautta. Jo matka kohti Gru­newal­dia oli osoit­ta­nut, että nyt olimme Berliinin äve­riäis­sä osissa. Läheisten asui­na­luei­den talot olivat olleet kuin kar­ta­noi­ta, ja met­säs­sä­kin tuli vastaan hulppeita linnoja ja rat­sas­tusklu­be­ja. Me juh­lis­tim­me kuitenkin retkemme arvioitua puo­li­vä­liä naut­ti­mal­la Lidlistä ostamamme eväät jät­ti­mäi­nen puunkanto pöy­tä­näm­me.

Metsätie Gru­newal­din ulkoi­lua­lu­eel­la
Grunewald on koi­ra­nul­koi­lut­ta­jien paratiisi.

Suur­kau­pun­gin hulinan jälkeen hiljainen metsä tuntui lumoa­val­ta. Ruuh­kai­nen ja meluisa kivi­kes­kus­ta oli vaihtunut rait­tii­seen ilmaan, lintujen lauluun ja koi­ran­kak­kaan.

Pian vaih­doim­me koi­ra­nul­koi­lut­ta­jien kan­soit­ta­mil­ta ulkoi­lu­rei­teil­tä pie­nem­mil­le poluille, joilla saatoimme samota ylhäi­ses­sä yksi­näi­syy­des­säm­me.

Oli yhtäkkiä todella helppo kuvitella, kuinka tärkeä hen­ki­rei­kä tämä metsäalue oli aikoinaan ollut muurin ikeessä eläneille län­si­ber­lii­ni­läi­sil­le.

Pitkä pyörätie Gru­newal­din halki

Gru­newal­din met­sä­po­luil­le olisi voinut jäädä har­hai­le­maan loput­to­miin. Itse asiassa seu­raa­val­la kerralla soisin alueeseen tutus­tu­mi­seen vaikka koko päivän. Nyt iltapäivä oli kuitenkin jo pitkällä, joten muutimme kurssin vii­mein­kin kohti Potsdamia.

Emme silti vielä jättäneet Gru­newal­dia. Nyt poljimme vähintään viiden kilo­met­rin verran leveää, metsän reu­nus­ta­maa pyö­rä­tie­tä. Ainoa kau­neus­vir­he oli toisella puolella kulkeva moot­to­ri­tie, mutta päätimme ottaa auto­baa­nan osana koko­nais­val­tais­ta Saksa-kokemusta.

Wannsee ja väsymys

Lopulta saavuimme Wann­see­hen, Berliinin län­ti­sim­pään kau­pun­gin­osaan.

His­to­rian­kir­jois­sa paikka on tunnettu eri­tyi­ses­ti Wannseen kon­fe­rens­sis­ta, jossa natsit käsit­te­li­vät juu­ta­lais­ten kan­san­mur­han toteu­tus­ta. Synkästä his­to­rias­taan huo­li­mat­ta paikka on vehreä ja vie­hät­tä­vä sekä hulp­peis­ta huvioista ja huvi­jah­teis­ta päätellen myös todella vauras. Pitkän hiek­ka­ran­tan­sa ansiosta Wannsee on myös suosittu kesän­viet­to­kei­das.

Me emme kui­ten­kaan menneet rannalle emmekä tutus­tu­neet his­to­rial­li­siin koh­tei­siin. Tässä vaiheessa meillä ei ollut enää resurss­se­ja yhteen­kään yli­mää­räi­seen mutkaan.

“Nyt alkoi väsyttää”, Aurélien tunnusti.

Olimme tait­ta­neet matkaa nyt noin 30 kilo­met­ria, eli kolme kertaa enemmän kuin mitä hän oli koskaan pyö­räil­lyt. Varsin raskaasti etenevät pol­ku­pyö­räm­me eivät olleet tehneet kilo­met­reis­tä erityisen keveitä. Hän oli tois­tai­sek­si sel­viy­ty­nyt retkestä reip­paas­ti ja urheasti, mutta tässä vaiheessa rei­si­li­hak­sil­le alkoi pyöritys riittää.

“Enää 10 kilo­met­ria”, tsemp­pa­sin, ihan niin kuin uupu­muk­sen äärellä tieto siitä, että vasta 3/4 matkasta olisi taka­na­päin, toisi mitään todel­lis­ta hel­po­tus­ta.

“Ja se linna menee kiinni 15 minuutin päästä. Mä vaan halusin nähdä sen linnan”, hän vastasi.

Tässä vaiheessa en voinut enää kuin nauraa itselleni. Olin uuvut­ta­nut mat­ka­seu­ra­lai­se­ni ja nyt emme edes ehtisi vierailla linnassa (itsehän en siis missään vaiheessa ollut edes tar­kis­ta­nut aukio­loai­ko­ja). Tajusin, että jos olisin oikea pyö­rä­ret­kio­pas, ei näillä merii­teil­lä saataisi kovinkaan ylistäviä refe­rens­se­jä Tri­pAd­vi­so­ris­sa.

Vii­mein­kin Pots­da­mis­sa!

Muutaman tus­kai­sem­man kilo­met­rin jälkeen eteemme avautui kaunis jär­vi­mai­se­ma ja vas­ta­ran­nal­la siintävä Babels­ber­gin linna (jonne siis emme olleet olleet menossa, linna on ilmei­ses­ti yleisöltä suljettu). Poljimme sillan yli ja ta-daa, olimme Potsdamin puolella.

Sikäli kun Wannsee oli sujunut mat­ka­kump­pa­nil­ta­ni lievän epätoivon ja itseltäni vas­taa­vas­ti tsemp­paa­mi­sen merkeissä, Potsdam ei saapunut het­keä­kään liian aikaisin.

Vuo­kra­pyö­rä­ni poseeraa Babels­ber­gin linna taus­tal­laan.
Onnel­li­nen ja itsensä ylittänyt uunituore ret­ki­pyö­räi­li­jä!

Potsdamin kuu­lui­sal­le Sans­soucin linnalle oli matkaa vielä jokunen kilometri, mutta jo kaupungin rajalle saa­pu­mi­nen valoi kump­pa­nii­ni uutta energiaa. Hän oli tehnyt sen: pyö­räil­lyt yli 40 kilo­met­ria, eli reilusti pisimmän matkan elä­mäs­sään!

Itsekin koin hel­po­tus­ta, sillä olimme ainakin ehtineet kau­pun­kiin valoisaan aikaan. Ehtisimme vielä hieman kierrellä kau­pun­gil­la, ja vaikka emme enää voisi päästä linnaan sisälle, ehkä pys­tyi­sim­me vielä tutus­tu­maan siihen ulkoa käsin.

Satu­mai­nen Potsdam

Potsdam yllätti meidät kau­neu­del­laan. Minulla ei ollut ollut mitään erityisiä ennakko-odotuksia kau­pun­gis­ta. Itse asiassa olin kuvi­tel­lut, että parin linnan lisäksi kaupunki olisi varmaan aika mitään­sa­no­ma­ton.

Heti alku­met­reil­tä lähtien tiesin olleeni väärässä: ark­ki­teh­tuu­ri oli hät­käh­dyt­tä­vän kaunista, ja miltei jokainen rakennus olisi minun mit­ta­puul­la­ni käynyt linnasta.

Järven luokse pääs­tes­säm­me ja aurin­gon­las­kun alkaessa paikan viehätys ei ainakaan vähen­ty­nyt. Ihailimme hetken järveä ja sen rannalla sijait­se­vaa Uutta puutarhaa (Neuer Garten) ennen kuin kii­reh­dim­me kohti Sans­soucin palatsia.

Goot­ti­lai­nen kirjasto on pieni, tai­an­omai­nen soppi Uudessa puu­tar­has­sa (Neuer Garten). Se on raken­net­tu aikoinaan preus­si­lai­sen kuninkaan kirjoille.

Sans­soucin palatsi

Lopulta saavuimme Sans­souciin, 1700-luvun puo­li­vä­lis­sä raken­net­tuun preus­si­lais­hal­lit­si­jan huvi­lin­naan. Usein sitä kuulee kuvail­ta­van Saksan Ver­sail­les’k­si, mutta Sanssouci on toki pie­ni­muo­toi­sem­pi ja vähemmän överi.

Siinä vaiheessa, kun me olimme ehtineet paikalle, itse linna oli jo sulkenut ovensa vie­rai­li­joil­ta, mutta sen ulko­puo­lel­la ja sitä ympä­röi­väs­sä val­ta­vas­sa puu­tar­has­sa oli yhä mah­dol­lis­ta käys­ken­nel­lä vapaasti.

Vaikka tavallaan saavuimme myöhässä, totesimme molemmat, että emme olisi voineet saapua paljon kau­niim­paan aikaan. Palat­sia­lue oli hil­jen­ty­nyt ihmisistä ja kylpi kauniisti vii­mei­sis­sä aurin­gon­sä­teis­sä. Olomme oli myös vai­heik­kaan pyö­räi­ly­päi­vän jäljiltä paikan nimen mukainen, Sanssouci — vailla huolen häivää.

Sanssouci Potsdam
Sanssouci aurin­gon­las­kun aikaan.

Info: Ber­lii­nis­tä Pots­da­miin

  • Potsdam sijaitsee läh­tö­pai­kas­ta riippuen noin 30–40 kilo­met­rin päässä Berliinin kes­kei­sim­mis­tä kau­pun­gi­no­sis­ta
  • Pyörän lisäksi sekä Pots­da­miin pääsee myös pai­kal­lis­ju­nal­la eli S‑Bahnilla (S7). Potsdam sijaitsee C‑vyöhykkeellä. S‑Bahnilla pääsee niin ikään tässä jutussa esi­tel­tyi­sin Gru­newal­diin ja Wann­see­hen, jotka sijait­se­vat B‑vyöhykkeellä.
  • Yhden hengen ja yhden pyörän yhden­suun­tai­nen matka S‑Bahnilla maksoi kir­joi­tus­het­kel­lä yhteensä 6,20 €.
  • Sans­soucin palat­sia­lue sijaitsee noin 3,6 kilo­met­rin päässä Potsdamin asemalta, eli sikälikin pyöräily on hyvä tapa tutustua kau­pun­kiin.

Lue täältä lisää vinkkejä Ber­lii­nis­sä pyö­räi­lyyn!

7 comments
  1. Upea postaus ja hauska tarina! Kyllä tämä pyö­rä­seik­kai­lu jäi Auré­lie­nin mieliin varmasti paremmin kuin jos hän olisi mat­kus­ta­nut Pots­da­miin muiden mat­kai­li­joi­den mukana junalla ja nähnyt palatsin sisältä. Meistä jokainen tarvitsee välillä matkalle mukaan kal­tai­sia­si seik­kai­luen­ke­lei­tä – pol­ku­pyö­räl­lä tai ilman – jotka saavat meitä kokei­le­maan itsel­lem­me uusia juttuja.

    1. Kiitos kom­men­tis­ta! Auré­lie­nil­ta saamani palaut­teen perus­teel­la voin var­muu­del­la päätellä ainakin sen, että hänen reitensä olivat seu­raa­va­na päivänä kipeämmät kuin Potsdamin-retken junalla toteut­ta­vil­la kes­ki­mää­rin! Mutta joo, luulen, että hän tavoitti päi­vä­ret­kem­me myötä myös pyö­rä­seik­kai­lu­jen hienouden. Seik­kai­luen­ke­li on muuten ehkä paras titteli ikinä! 😀

  2. Itsel­tä­ni­kin jäi Sans­soucin linnan sisus näkemättä, koska ainakin syksyllä 2013 sitä pääsi ihas­te­le­maan vain oppaan johdolla ja kaikki opastetut kier­rok­set oli buukattu täyteen siltä päivältä. Eli kierros kan­nat­ta­nee varata netistä etukäteen. Anyway, linnan puutarha on niin upea, ettei meitä var­si­nai­ses­ti har­mit­ta­nut. Ja jäipähän enemmän aikaa tutustua Pots­da­miin itseensä. TODELLAKIN vie­hät­tä­vä paikka! Me mat­ka­sim­me sinne juurikin junalla, mitä voin sitäkin suo­si­tel­la: nopeaa ja näppärää ja itse paikan päällä tulee kyllä käveltyä aika montakin kilo­met­riä. Mutta voisin kyllä itsekin taittaa reissun fil­la­ril­la — olisi taatusti hieno elämys.

  3. Enpä ole aja­tel­lut­kaan, että Ber­lii­nis­tä­kin tosiaan on varmaan monen monta kohdetta sen verran lähellä, että niihin voisi tehdä pyö­rä­ret­kiä. Ole ollutkin kau­pun­gis­sa vain pari kertaa, ja aina on ollut jotain muuta agendalla. Mutta hyvä vinkki siihen aikaan, kun taas saa matkata!

  4. Kiitos vinkistä! Potsdamer Platz onkin jo minulle tuttu ja blo­gis­sa­ni monin tavoin käsitelty, joten ensi kerralla Ber­lii­nis­sä voisin suunnata vaikkapa juuri Pots­da­miin, kun sen junal­la­kin helposti tavoittaa, niinkuin mainitsit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *